Kuinkas sitten kävikään?

Tittididiis! Se on kesä nyt! 15 viikkoa on vihdoin takana, uskomatonta.
Ja kuinka kävi tämän mamman? Noh, ylpeänä voin ilmoittaa, että saavutin sen mitä tahdoin. Mulla oli alunperin hieman häilyvät mielikuvat siitä, mitä kesäkunto mulle tarkoittaa. Oli kuitenkin ajatus jonkinlaisesta painotavoitteesta, sekä mielikuva siitä miltä tahtoisin kehoni näyttävän. Kaikki muutti muotoaan matkan varrella. Täytyy sanoa, että tää on ollu hieno matka! Olen niin onnellinen kaikinpuolin että aloitin. Kyse ei ole edes tästä pelkästä kehosta, vaan koko olotilastani. Varsinkin tuo sokerittomuus muutti suurelta osin kaiken. Vaikka en siis noudata absoluuttista sokerittomuutta, mutta olen neljän viikon aikana löytänyt melko hienon tavan noudattaa sitä omalla tavalla.

Mutta hei! siirrytään siihen mitä on tapahtunut mun kehossa, ensin ulkoisesti. Alla on aloitusmittani, jotka on otettu 12.2. 15. Laitan perään nykyiset mitat eiliseltä.

Alku:
Paino: 63,7kg
Vyötärön kapein kohta: 69cm
Navan kohta: 74cm
Lantion levein kohta: 100cm
Vasemman reiden mitta: 58cm

Lopputulos:
Paino: 59,7kg -4kg
V: 64cm -5cm
N: 69cm -5cm
L: 94cm -6cm
VR: 55cm -3cm

Tämmöset surkeat kuvatukset sain aikaseksi. Tietokoneeni ei ollut puolellani, mutta ehkä näillä pärjää! :)

Itse olen hurjan tyytyväinen saavutettuihin tuloksiini :) Kun alunperin lähdinkin elämäntapamuutosta tekemään ja oli tarkoitus ottaa rauhallisesti ja armollisesti tää koko homma, niin tuntuu tosi hyvältä, että pääsin tähän. Mä en tahdo lopettaa nyt kun olen saavuttanut tuloksia. Se saa mut ennemmin jatkamaan innokkaammin ja uusilla haasteilla. Mä tahdon pitää yllä ja parantaa mun kuntoa entisestään.
Ruokavalion ansioista mulla on pääsääntöisesti tosi hyvä olo koko ajan, sellainen tasainen. Vatsa ei pömpötä (ja hei ne vatsalihaksetkin kurkkii välillä tuolta rasvan alta!) ja kasvojen iho on koko ajan parempi. Mulla riittää rutkasti energiaa, ainakin niinä päivinä kun on saanut nukkua edellisyön!
Musta on aika siistiä sanoa, että näin kohta kolmekymppisenä (hui!) kahden lapsen äitinä, mä olen elämäni kunnossa! Joku vois aatella, että eihän tää oo viel kunto eikä mikään, tai että tässä ajassa olis voinut saavuttaa enemmänkin, mutta mua ei kiinnosta semmoset jutut. Tärkein on oma fiilis ja se että pää pysyy mukana näissä muutosasioissa. Mul on hyvin luonnollinen olo mun kehossa ja se tuntuu omalta. Tää on mun body, mitä mä oon vähän muokannut.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman poikani ottaman kuvan :) Nauratti kun hän kysyi aikooko äiti nyt osallistua fittnesspäiväkirjoihin :D
En sentään, mun elämä ei kaipaa lisäliitettä fittness :)

Ihanaa kesän alkua! Muistakaa että bikinikunto on korvien välissä, mä olin kesäkunnossa viime vuonnakin vaikka painoa oli rutkasti enemmän ;) 

-Mia

Ikinä ei olla tyytyväisiä

Tuntuu että on ajan henki olla tyytymätön itseensä, nykyiseen kuntoon tai joihinkin vartalon osa-alueisiin. Koko ajan pitää olla kehittämässä jotain. Monessa blogissa olen törmännyt näihin teksteihin, missä päivitellään esimerkiksi dieetin alkupäiviä. Eritellään kehon osat mitkä niiin laahaa jäljessä. Pakarat, olkapäät, etenkin vatsa. Ja hämmästyn nähdessäni kuvat, joissa saattaa olla normaali sporttinen typy, jolla vatsalihaksetkin erottuu, vaikka rasvaa olisikin. Elämä on jakautunut kausiin; bulkataan ja dieetataan. Etsitään koko ajan kehittämisen aiheita ja todetaan, että jonain päivänä minäkin  olen huippukunnossa!

"Hirveesti rasvaa vatsalihasten päällä!" Vai hetkinen, voiskohan sittenkin olla tyytyväinen, hyvältä näyttää! Ei muuta ku biitsille! ;)

Hetkinen, tunnistanko jopa itseni tuosta? Kesäkuntoa,  kiinteytymistä, parempia muotoja, juu niitähän me kaikki haluamme. Mutta missä vaiheessa se loppuu? Onko se ikuisesti jonkun tavoittelua, niin että oikeastaan ei ollakaan missään vaiheessa tyytyväisiä. Enkä nyt tietenkään väitä mustavalkoisesti, etteikö itsensä kehittäminen olisi hyvä asia, mutta tuntuu että vaikka ihminen olisi todella hyvässä kunnossa, niin koko ajan yritetään saavuttaa jotain enemmän. "Kyllä nää olkapäät vielä pyöristyy, pakarat piukkenee ja vatsapalikat oikeen kolisee!"

Mulla oli yksi herätyksen paikka, kun oivalsin,  että oikeasti en ole ikinä kärsinyt kummemmin paino-ongelmista, vaikka ruokavalio on ollut tasaisen epäterveellinen. Nämäkin kilot, mitä olen pudotellut, ovat olleet raskauskiloja ja vuoden aikana ne on pudonneet aikalailla itsestään. Siis oikeastaan juuri niin, etten ole asiaa paljon ajatellutkaan. Sitten kun olen taas ihan pelkästään keskittynyt kroppa asioihin, on paino saattanut junnata paikoillaan ja samalla olen saattanut hieman ahdistua. "Ei tästä kehosta saa ikinä mitään aikaseksi! "

Mä alotin tän tekstin eilen ja jatkan tänään uudestaan inspiroituneena "älä laihduta tänään"- päivästä. Vaikka painon pudotus voi jollekin joskus olla paikallaan, jos on oikeasti ylipainoa, tai on oikeasti tyytymätön itseensä, niin välillä olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Vaikka käytännössä tavoitteena olisi pudottaa painoa, niin pitäisi tajuta se, että on kuitenkin hyvä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä olisi tärkeämpää keskittyä aiheisiin jotka ei koske ulkonäköä. Keskittyisi terveelliseen ruokaan, liikkumiseen ja kaikkeen mikä tekee hyvää sulle.
Tärkeintä olisi löytää tasapaino. Ei musta tule onnellisempaa sen jälkeen kun olen tiputtanut pari kiloa. Mutta sillä aikaa kun keskityn elämään, terveellisiin valintoihin, niin pikkuhiljaa se kehokin tulee sieltä perästä. Kun olet tyytyväinen itseesi ja aikaansaannoksiisi, hehkuu se ulospäin muillekin.  Se on kauneutta, eikä koolla tai kiloilla ole väliä.

"Hei, hyvä tyyppi siellä peilissä!"  :P

Tääkin on vähän haastava aihe, koska mulla on todellakin myös niitä päiviä kun en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni. Varsinkin se vatsa on mulle alue, jonka kanssa jaksan tasaisin väliajoin tuskailla. Mutta eräänä päivänä kun jumppasin kotona, tajusin, että kun teen jotain kehollani, niin olen kaikinpuolin iloisempi vartalostani. Vaikka en siinä hetkessä muutu mihinkään, paino ei muutu, eikä raskausarvet katoa, tunnen kuitenkin olevani kauniimpi, vahvempi ja mulla on kaikinpuolin parempi olo. Vahvempi keho tarkoittaa mulle helpompaa arkea lasten kanssa ja vaikka töissä. Ja kyllä mä edelleen haluan näyttää hyvältä, kukapa ei, mutta pitää tajuta, että itseasiassa mä olen jo kesäkunnossa! Kesä puuttuu enää tästä kuviosta :)

Joten keskitytään olennaiseen; hyvinvointiin, elämään, läheisiin ihmisiin ja hehkukaa! Itseään saa kehittää,  mutta itseensä pitää olla tyytyväinen. Sä olet ainoa sinä ja sun kehos on sun ainut, vaali sitä.

- Mia

Eräänlainen raportti

Mun piti kirjoitella nyt jokatapauksessa siitä, mitä onkaan tapahtunut 8 viikossa. Mä otin eilen kaikki uudet mitat ja muistamatta vanhoja lukemia, olin ihan fiiliksissä että jotain on tapahtunut! Tein vertailun ja sain huomata että mitään ei ollutkaan tapahtunut :D No reidestä oli lähtenyt 2cm, se on oikeesti kyl tosi hyvä saavutus, kun mun rasvavarastot kertyy enimmäkseen sinne alueelle.

Tavallaan tuntuu hölmöltä ottaa mitään mittoja, koska ne alkaa olla sellaisissa lukemissa, ettei niihin erityisiä muutoksia voikaan tulla. Lantion mitassakin tulee luut vastaan ja mulla ei ole tarkoitus pienentää mun takamusta!

Painokin oli tippunut hieman, 600g ja painan tällä hetkellä 62,2 kiloa. Neljään viikkoon toi määrä tuntuu säälittävältä :D Mut mää oon joskus painanut 54 kiloa alimmillaan ja voin sanoa, että näytän sata kertaa paremmalta nyt! Mä luulen että tässä vaiheessa paras mittari taitaa olla ihan tuntuma ja peili. Vaikkakin myönnän että tahtoisin tuon painon siihen kuuteenkymppiin, vaikka tiedän kaikki nää faktat lihaksien painosta jne.

Olen kuitenkin iloinen, että vaikka painoni junnasi tuon neljä viikkoa samassa, se ei aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta. Enimmäkseen huvitusta ja epäilyä siitä että toimiiko vaakani alkuunkaan. Että olis nyt vaikka noussut paino :D

Parasta on tää lihastuntuma. Siis kun jännittää hauista, se tuntuu, reisissä tuntuu lihakset jopa ilman jännitystä ja vatsalihakset saa jännitettyä koviksi. Aviomies saa elää projektissani mukana, kun saatan hehkuttaa uusia lihaksiani. "Kato mulla on täällä pohkeessa tämmönen lihas! Tätä ei oo ennen ollu!" Tai "Kokeile mun haukkaria/vatsalihaksia/reisiä/pakaralihasta!" Parasta oli kuitenkin kun mies eräänä iltana vain totesi yllättäen, että on se mamma kyllä timmiytynyt :) Se jos mikä tuntuu kivalta.

Ennen lapsia mulla oli aina litteä vatsa ja multa lähti laihtuessa kilot siitä ensin. Onnekas olin :D Ja olen edelleen, ei siinä. Mulla on vieläkin litteä vatsa, mutta siinä on se löllö, johon mulla onkin muodostunut sellainen viha-rakkaus suhde. Tavallaan pelkään, että jos saan rasvaa poltettua mahasta, niin jääkö siihen semmoinen armoton nahkapussi? Toisaalta olisin utelias näkemään mitä sille käy. Ainahan voi lihottaa takaisin :D Sen lisäksi, varsinkin alavatsa, on sellainen alue, että se harvemmin julkisesti näkyy yhtään missään, kun en harrasta kovin matalia housujakaan. Mä en ole koskaan haaveillut mistään sixpackeistä, en ole edes uskonut että semmoisen voisin saavuttaa, eikä ole tarvetta.  Enemmän haaveilen timmistä pepusta ja reisistä. On kivaa kun on saanut treenin tuntumaan oikeissa paikoissa ja on saavuttanut hieman jo sitä haluttua pyöreää pakaran muotoa.

Demonstraatio massustani :)

Muita muutoksia

Mitkä muut asiat kertovat muutoksesta? No tietysti vaatteet. Paidassa olen jo aikoja sitten siirtynyt käyttämään kokoa s ja muutaman kerran ostoksilla ollessa olen yllättynyt mahtumaan housuissakin samaiseen kokoon! Se tuntuu uskomattomalta kun on aina ollu se 38/40 koko. 

Rintsikat saa nyt kiristää tiukimmalle ja vanhat farkut vain solahtavat päälle. Pitkään en edes tykännyt käyttää farkkuja kun aina ne puristi ikävästi vatsasta. En mä vieläkään kyllä kovin usein käytä, mutta jokatapauksessa enemmän mielelläni. 

Todettakoon että turhaa työtä ei ole tehty! Ja kuitenkin tavallaan melko vähällä vaivalla, eikä herkuistakaan ole tarvinnut luopua! Jos ei olisi kulunut näin vähän aikaa, uskaltaisin kutsua tätä jo elämäntavaksi. Sitä kohti ollaan jokatapauksessa menossa. Olen saanut pidettyä ruokailun kuitenkin arkisin suht ruodussa ja treenejä on ollut viikossa keskimäärin neljä. Kuntosalia ja juoksua (viime viikolla jopa kuntopyöräilyä kotona, joka oli kuolettavan tylsää!)  

Alkaa innostus palailemaan ja on tosi hyvä fiilis kaikesta jo tähän asti saavutetusta :) 

-Mia 

Tasanne vaihe

Tuli sellainen olo, että nyt ei kiinnosta, ei huvita. Ei jaksa ajatella tai ruotia projektiani. Tai eniten tämä näkyy nyt puuttuvan kuukausiraportin osalta. Siihen on kaksi selkeää syytä. Toinen on se, että mitään näkyvää muutosta ei ole tapahtunut, mistä tietenkin lievä pettymys. Kuitenkin ymmärrän että viimeiset neljä viikkoa olen vetänyt "ei niin sata lasissa", joten ihmeellisiä tuloksia ei voi silloin odottaakaan. Tiedostan sen, että kun on tällä tavalla normaali painoinen ja kehollisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, ei muutokset olekaan selkeitä. Esimerkiksi paino on pysynyt tasan samana! Muita mittoja en jaksanut edes ottaa, saati mitään edistys kuvia. 

Toki on paljon muita muutoksia joita voi huomata, ja ajattelin kirjoittaa niistä vielä erikseen. Mä luulen, että tämmöinen vaihe on ihan tarpeellinenkin. Ensimmäiset jaksot projektini aikana ovat sujuneet tosi suurella innolla ja kehitys oli alussa silmin nähtävää. Nyt kun on menty eteenpäin, uskon että suurempiin muutoksiin tarvittaisiin enemmän työtä. Pitkäjänteisyyttä. Herkutteluja ei saisi siinä vaiheessa olla joka viikonloppu, saati koko viikonlopun. Juu, vedin lauantaina puolet perhepitsasta, pienen karkkipussin ja puolikkaan keksipaketin. Ja eilen sipsiä. Ja dippiä. Eikä ole edes morkkis, miksi olisi? Ymmärsin, että herkuttelu ei vie pois kuntoa,  se ehkä hidastaa kehollisia tavoitteita,  mutta mulla ei ole kiire. Mä tajusin, että vaikka ajatus timmistä kesäkropasta on edelleen mielessä ja toiveissa, niin kyse on silti jostain ihan muusta. Oikeasti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaksamisesta. Ja mä olen luottavaisin mielin, koska vaikka mua ei nyt niin kiinnosta, niin mä olen menossa tänään salille. Ja ihan siitä syystä, että tiedän että siitä tulee hyvä olo ja se edistää mun fyysistä kuntoa. 

Hieman stressaantunut, mutta onnellinen vaimo :)

Ja mikä on suurin syy tähän tasannevaiheeseen? Mä alotin lauantaina työt. Aloitan tekemään osa-aikatyötä tässä kevään aikana, viikonloppuisin harvakseltaan. Kun on ollut yli vuoden kotona, tuommoinen muutos vaatii jo henkisesti niin paljon energiaa, että ei ole mikään ihme, että muut asiat jäävät hetkeksi taka - alalle. Lauantai vuoron jälkeen kuitenkin sai huomata, että mikä on fyysisen kunnon merkitys työssä jaksamisesta. Eli paljon oivalluksia on tullut! Mutta hyviä oivalluksia omasta mielestäni :) 

Mulla on vielä tänään ja huomenna lyhyet iltavuorot ja sitten alan keskittymään poikani synttäri juhlien suunnitteluun :) Hommat jatkuu taustalla kuitenkin, ja enköhän tule tännekin kirjoittelemaan viikon aikana :)

Hyvää maanantaita ja viikon alkua! :) - Mia 

Love your body

Mä en yleensä harrasta tommosia englannin kielisiä klisee otsikoita, mutta tähän tuo sopii. Vai vaihetaanko; Rakasta vartaloasi. Siinäpä muuten hyvä ja haastava kehoitus. Kuinka vaikeaa meille naisille voi olla rakastaa omaa vartaloaan, ihan oikeasti. Miten paljon on tekijöitä ja muuttujia, mitkä vaikuttavat suhtautumiseen vartaloaan kohtaan. Nykyään ei todella ole helppoa, kaikkien näiden "vaatimusten" keskellä. Olen iloinen, että silloin ku mä olin nuori, ei ollut olemassa instagramia tai facebookia. Nykyään en voisi elää ilman instaa ja niitä ihania kuvia, mutta mitä se kuvatulva kaikista niistä ihanista nuorista hoikista tytöistä tekee nykyteinien itsetunnolle? Jollekin ei tietysti mitään, mutta toiselle vähän epävarmemmalle sellainen voi olla tuhoisaa. Tän ikäisenä osaa suhtautua jo eri tavalla, tyytyä ihailemaan ja ymmärtää myös sen, että kaikki mitä näkee ei välttämättä ole totta.

Mä olen ollut sellainen onnellinen nuori, että pääsääntöisesti olin aina tyytyväinen niin vartalooni, kuin ulkonäköönikin muuten. Vanhempana kehon rakastaminen on ollut ajoittain hieman vaikempaa. Jokainen äiti tietää mitä raskaus tekee vartalolle ja mitä tuntemuksia se kenessäkin aiheuttaa. Joillakin ahdistusta ja sitten voi käydä myös niin, että tuntee itsensä vihdoin naiselliseksi ja kauniiksi.
Mulla on kaksi kokemusta, joista ensimmäinen oli se ahdistus ja toisella kerralla suuri täyttymys siitä, että vitsi mun vartalo on upea! Toki kahden raskauden jättämät jäljet aina vähän harmittaa jollain tasolla. Raskausarvet ja vatsan löysä nahka.
Mä oon nyt vuoden ajan opetellut ihan tietoisesti olemaan sinut mun kropan kanssa. Tää on mun ainoa kroppa, tää toimii niinkuin pitää, mä oon saanut kaksi lasta ja ruokkinut ne kehollani puolivuotiaiksi. Mä yritän laittaa päähäni niitä hyviä ajatuksia, kuinka mun vartalon malli on pysynyt kaikesta huolimatta entisellään, ja raskausarvetki on vaalentunut lähes näkymättömiksi. Mä välillä jopa tartun itseäni masusta kiinni, tunnustelen sitä löllöä ja totean; Tää on ihan jees! Luin jostain, että se miten levität vartalovoiteen ihollesi suihkun jälkeen, kertoo siitä mitä ajattelet vartalostasi. Sutaisetko sen vain nopeasti sinne tänne, vai käytätkö aikaa ihon tunnusteluun ja kehon kaarien tutkiskeluun.

Ja se, että rakastaa vartaloaan tai ainakin viihtyy siinä, ei sulje pois ajatusta ettei voisi haluta tietoisesti muuttaa sitä. Niinkuin mulla on nyt projektina. Oikeastaan uskon, että se on melkein edellytys muutokselle. Olen mä elänyt aikaa jolloin vihasin mun kroppaa, yritin epätoivoisesti laihduttaa epäterveellisillä menetelmillä, mutta se on ja oli ihan kamalaa. Nykyään ajattelen, että se, että liikkuu ja syö hyvin, on yksi osa sitä itsensä rakastamista. Nyt tuntuu että puhun kuin johonkin uskonlahkoon hurahtanut hippi, mutta hei, eikö se vähän sitä ole? :D Muuta mitä voit muuttaa, jos tahdot ja hyväksy ne osat mitä et voi muuttaa. Mä tuun aina olemaan tämmönen lyhytjalkainen ja voin vaan katsoa mitä tolle masulle käy, mut ne on mun jalat ja mun masu.

Tänään jokainen joka lukee tän tekstin, lupaa miettiä, ja katsoa jatkossa itseään vähän armollisemmin. Kato sitä tyyppiä peilissä silmiin ja kerro että se kuvastus on kaunis ja ihana :)

- terveisin; hurahtanut hippi

Ps. Tänään piristin itseäni uusilla jumpatrikoilla, joita kuvissa esittelen! :)