Lopeta itsesi epäily

Mä oon nyt muutaman kerran  yllättänyt itseni epäilemästä omia kykyjäni.  Siis liikunnallisia sellaisia. Liikunta on pysynyt elämässäni mukavasti viime aikoina, mutta salilla käynnin lopetus on luonut epäuskoa kuntoani kohtaan. Voiko ilman kunnon painoja pitää lihaskuntoa hyvin yllä?

Näköjään voi! Tulin testanneeksi leuanvetoa tänään leikkipuistossa, enkä uskonut itseäni kun vedin kuin vedinkin yhden semmoisen! Olin niin epäuskoinen, että mun oli pakko kokeilla uudestaan. Ja niin mä vedin hetken päästä toisen. Olen siis viimeksi tehnyt leuanvetoja ikuisuus sitten salilla kuminauhan avustuksella. Jotain on sitten jäänyt lihasmuistiin näköjään :) Oli niin hieno fiilis, kuitenkin leuanvedot on tosi rankkoja, enkä ole ikänäni tehnyt yhtäkään! Joten silloin voi kuvitella miltä sen yhdenkin aikaansaaminen tuntuu. Sehän on alku. Ryhdyin heti pohtimaan mikä voisi olla hyvä tavoite, voisinko tehdä vaikka kesän lopussa 5 tai 10 leuanvetoa?
Yhden helpon tavoitteen jo asetinkin; kokeilen liikettä aina kun leikkipuistossa on siihen sopiva tanko!

Mulla on hassu tapa pelätä kokeilla uusia liikkeitä. Tuli tehtyä punneruksia tässä kotosalla, niitä perinteisiä naisten versioita. Ne menee jo sen verran kevyesti, että jäin jälleen miettimään, että miksi ihmeessä en tekisi miesten punneruksia?  Entä jos en jaksakaan?
Miksi pelottaa kokeilla omassa olohuoneessa, ymmärrän kyllä että katseiden alla voisi vähän hirvittää. Totesin miehelleni, että parempihan tässä olisi alkaa tekemään miesten punneruksia, vaikka tekisi edes viisi toistoa. Sekin kehittää. Tekee seuraavalla kerralla 6 ja niin edelleen. Ja niin mä sitten tein; kymmenen. Meiän taloudessa taitaa naisten punnerrukset olla nykyisin kiellettyjä ;)

Kokeeko muut tämmöistä "rimakauhua"? Omalla kohdallani on varmasti osaksi vaikutusta sillä, että en ole koskaan ollut liikunnallinen tai kyennyt mihinkään tämmöisiin suorituksiin. Silloin voi alkuun tuntua vaikealta uskoa itseensä. Mutta eiköhän siitäkin opi pikkuhiljaa pois. Pitää vain yrittää, sitä voi sitten joko epäonnistua tai yllättyä positiivisesti.

- Mia

Täynnä energiaa!

Tässähän on nyt sitten kuitenkin käynyt niin, että olen käytännössä jäänyt noudattamaan sokeritonta ruokavaliota. Tosin ihan omaan tyyliin, ja niin että herkut on sallittu jos mä tahdon :D Niinkuin tiistaina halusin palan daimkakkua, ku kävin ystäväni kanssa kahvilla. Sen jälkeen en olekaan kaivannut mitään ja mulla on muutenkin ollut ihan huippu fiilis!

Mä just tajusin, että meidän pienokainen on lähes poikkeuksetta nukkunut yöt läpi, ja täten minäkin olen saanut nukkua. Kyllä se uni on vaan tärkeä juttu! Mutta jospa nyt ois ainakin toistaiseksi pahin takana ja saisi kerätä voimia yöunien aikana :) Huomaan, että olen jaksanut ihan normaalit kotihommatkin paljon paremmin ja vähän ylimääräistäkin. Enää en ole iltapäivällä kuoleman väsynyt, niin että odottaa vain päiväuni aikaa että saisi hetken olla tai nukkua.
Onhan tällä kesän tulollakin oma osansa, valon määrä vaikuttaa tosi paljon, mutta uskon että kaikki nämä pienet osaset vaikuttaa. Uni, ruoka ja liikunta. Ja yksi mitä ei koskaan pidä unohtaa; Asenne!

Sitten musta on ollut ihanaa liikkua. Mä olen käynyt semmoisilla tunnin vaunulenkeillä ja sitten tehnyt pieniä lihaskunto sessioita kotosalla. Lyhimmillään setti sisältää 3×20 naisten punnerrusta ja 3×20 perusvatsaa. Useimmiten,  kuten tänään, lisään joitain kyykkyjä (yhden jalan on tehokas ja kiva), lantion nostoja, selkää ja erilaisia vatsaliikkeitä. Niin että lihaksissa tuntuu. Ja hyvien biisien tahdissa jammailua ;) En ota liikunnasta ressiä, vaan teen sen mikä tuntuu hyvältä.

Oli kyllä mahtava lenkkeily sää aamulla :)

Oikeesti, kesään on enää viikko! Vaikka täällä jo lenteli pääskysiä, kesän merkkinä :) Varmaan viikon päästä on jonkinlaisen yhteenvedon aika tän kesäkunto proggiksen suhteen, kun 15 viikkoa tulee täyteen. Mut täytyy sanoa, että ei mul kyl mitää hätää oo, mä oon henkisesti ja fyysisesti elämäni kunnossa ;) Blogin kirjoittaminenkin jatkuu omalla painollaan näiden hyvinvointiin liittyvien aiheiden parissa vaikka kesä tuleekin. Ja jos ois jotain toiveita kirjoitusten suhteen, niin olis kyllä kiva kuulla :)

Tällaisen aamiaisen väsäsin lenkin jälkeen. Yritän joka aterialla syödä paljon kasviksia. Murot ovat sokerittomia ja gluteenittomia, ostin ne lapsille, mutta voihan niitä itsekin syödä :)

- Mia 

Lempeää liikuntaa

Hempeily on pop, ainakin mun elämässä nyt. Sarah Wilsonilla oli yks hyvä vinkki liikuntaan, vaikka muuten torppasinkin noi sen liialliset sokerihömpötykset. Eli, liiku vähemmän. Ja itseasiassa, se tarkoittaakin enemmän liikuntaa, mutta vähemmän suorittamista. Hän neuvoi myös käyttämään vähemmän energiaa liikuntavälineisiin tai muihin ylimääräisiin härpäkkeisiin. Tää ajatusmalli sopii mulle! Mä tykkäsin käydä salilla tosi paljon, mutta sairastelun jälkeen tajusin, että tietyn saliohjelman ja viikkorytmin noudattaminen sen mukaan ei ehkä sovikaan mulle. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Lähdetäänkin toiseen suuntaan ajatuksella, että joka päivä voi liikkua. Ei olekaan tiettyjä päiviä merkattuna kalenteriin, joita sitten noudatat. Jollekin toi toimii loistavasti ja ei siinä mitään, go for it :) Mutta mä tahdon elää vapaammin! Jos ajattelee lähtevänsä vain pienelle kävelylenkille ja lähtee reippaasti vain ulos, voi huomatakin tehneensä tunnin kävelylenkin. Mä olenkin nyt vähän jokapäivä tehnyt jotain pientä ja oikeastaan yrittää ujuttaa liikuntaosioita luontevasti arjen tekemisten keskelle. Joku voisi kutsua tällaista käyttäytymistä nimellä hyötyliikunta.

Tänäänhän vois vaikka jumppailla! Ei muuta ku takapuoli ylös sohvalta ;)

Salilla käydessä piti mietti kauhean tarkkaan, että mitä söi ja milloin, jos menee tiettyyn aikaan treenaamaan. Ja että jaksaa sitten kans treenata. Ja mulla oli sellai pakkosuoritusfiilis. Mä menin salille pumppaamaan tosissaan tai ei ollenkaan. Ei nyt joka kerta, mutta melkein. Sama lenkille mennessä, alle puolituntia juoksua ei ole lenkki.

Mä luulen, että nää jutut on myös luonnekohtaisia ja tällainen ajatusmalli lempeästä liikunnasta voisi sopia ihmisille jotka ressaa liikaa liikunnasta ja sen suorittamisesta. Sellaisille henkilöille, jotka ei ole luonnostaan liikunnallisia. Niinkuin mä. Mä tykkään liikunnasta, mutta se ei todellakaan tule luonnostaan, vaan joudun kuitenkin aina käymään jonkunlaisen keskustelun itseni kanssa, siinä että lähden liikkeelle. Nykyään tosin, kuulen useammin pienen äänen sisälläni, että lähdepä lenkille nainen. Niinku eilen. Menin kävelylle, jonka aikana tein muutamia juoksuspurtteja fiiliksen mukaan. Lauantaina menin pyörällä töihin koska teki mieli (Pyöräily on muuten kyllä huippulaji!) ja niin edelleen. Tänään tuntuu siltä, että voisi tehdä vaikka jotain lihaskuntoliikuntaa kotosalla. Kaikki liikunta lasketaan! :)

Onhan se hyväkin välillä puskea itseään eteenpäin ja treenata kovempaa, jotta kehittyisi. Ja toiset tykkää treenata kovaa, mutta kyllä uskon, että liikunnasta stressaaminen tappaa liikkunnan ilon kaikkein tehokkaimmin. Vai mitä mieltä sä oot? Onks tää nyt vaan laiskan tapa vältellä viikottaisia liikuntasuoritteita? ;)

- Mia

Älä tee niinkuin muut sanoo

Mä oon oikeesti nyt todenteolla kamppaillut täällä näiden ravintoasioiden kanssa, kun nyt on käynyt niin, että uskoin ottaneeni tän kuitenkin liian tosissani. Mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi tää kaikki informaatio :D Toki siis, tää on mun luonteelle hyvin ominaista ja tiedostan ongelmani, niin ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Toisaalta ärsyttää, kun samalla koen, että mun on mahdotonta ikinä löytää mitään kultaista keskitietä näissä asioissa.

Sokerittomuus alkaa tuntua mulle uskonnolta, johon en ehkä tahdo uskoa. Olkoonkin, että kyseessä olisi siinä vaiheessa tosiasioiden kieltäminen, mutta mä en halua elää loppuelämääni ilman nautintoja. Vaikka ne nyt sitten lyhentäis mun elämää, tai laittais mut alttiimmaksi joillekin sairauksille. Me kuulemma kuitenkin kuollaan kaikki joskus, niin että kumpi on pahempi, ahdistua kaikesta siitä mitä ei voi tehdä (syödä) vai olla vapaasti ja nauttia elämästä?

Vähäsen harmittaa se, että tää tuntuu oikeasti toimivan, tää sokerittomuus, fyysisesti. Mut sitten mä huomaan, miten tää ei todellakaa taida toimia näin neuroottisen ihmisen kohdalla.

Kun miettii sitä perusruokavaliota, mitä olen normaalisti noudattanut, aamupuuroineen, keskittyen lautasmallin muodostamiseen oikealla tavalla ja syöden välipalat normaalisti, niin enhän mä ole siinä kohtaa suurkuluttanut sokeria ollenkaan. Silloin kun en ole herkutellut, on käytännössä sokerini tulleet marjoista ja hedelmistä. Niitähän Irti sokerista-kirjan Sarah Wilsonkin suosittaa syömään vieroituksen jälkeen, toki harkiten. Mä en tosissaan normiarkena juo mehuja tai limppareita, käytän harvoin mitään ylimääräisiä sooseja, en syö kuivattuja hedelmiä, en käytä hilloja, enkä marmeladeja, en muroja, en myslejä/myslipatukoita, Nää asiat tulee mulle luonnostaan, mä tiedän että noi sisältää paljon ylimääräistä sokeria, enkä edes pidä niistä.
Sen minkä tajusin, niin itseasiassa multa on puuttunut jotain, nimittäin se rasva! Olen ajatellut, että saan tarpeeksi rasvaa  jos käytän margariinia leivällä tai jauhelihani on rasvaisempaa, mutta juttuhan on se, että se on sitä väärää rasvaa. Nyt kun olen tutustunut uusiin rasvoihin ja öljyihin, olen tajunnut miten vähällä käytöllä ne ovat olleet. Kaikki maitotuotteet ovat olleet rasvattomia, en ole syönyt kalaa, en lisännyt oliivi-tai muutakaan öljyä salaattiin, enkä hirveästi syönyt pähkinöitä muuten kuin kausiluontoisesti. Nyt mä olen ihastunut macadamiapähkinäöljyyn salaatin seassa, syön runsaasti pähkinöitä ja margariini on vaihtunut luomuvoihin (olen myös ajatellu oman levitteen valmistamista). Lisäksi käytössä on nyt täysrasvaiset maitotuotteet ja ihanat juustot. Ne oikeasti tuo suurta nautintoa ruokavalioon. Ei ihme, että koin oloni parantuvan jo silloin kun aloitin omega-3 tablettien syömisen. Tai sitten se on ollut vain mielen tuotosta. Mutta, en valehtele kun sanon, että ihoni on varmasti pehmeämpi, ja jopa ihonväri on muuttunut, siis mun mieheni huomautti tästä mulle :D

Sitten päästään otsikkoon ja siihen ajatukseen mitä olen aiemmin viljellyt; Mä tahdon itse oivaltaa nää jutut ja löytää oman tien! Ei pidä sokeasti tehdä asioita jonkun yhden ohjeen mukaan, vaan poimia tietoa runsaasti, kokeilla, ymmärtää ja soveltaa. Tottakai se toimii jonkun aikaa, jos sulle tehdään vaikka oma ruokavalio esimerkiksi painonpudotusta/kiinteymistä varten. Mutta mitä jää mieleen sen ajanjakson jälkeen, jos ei ota itse asioista selvää. Jokaiselle toimii eriasiat, vaikka faktat onkin faktoja, eikä niitä voi muuttaa, mutta kyse on muustakin kuin kehosta. Ihminen on kokonaisuus ja mä olen kuitenkin enemmän henkinen ihminen. En esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekevani jotain asiaa pelkästään ulkonäön takia.
 Mä haluan tehdä kokeiluja, virheitä, mä haluan muuttaa mieltäni. Vaikka mun keho ei kaipais sokeria, niin varmasti mun mielenterveys kaipaa sitä joskus. Vaikka tulisi kuinka kauhea olo.

Ja mä päädyinkin herkuttelemaan lauantaina. Ihan omasta tahdosta, ja söin sen verran kun teki mieli. Melko paljon kaikkea, oli valmistujaisjuhlien herkkuja, oli roskaruokaa ja se jatkui hieman sunnuntaina. Eikä mulle tullut kauhea olo, herkut maistuivat tosi hyviltä.
Mutta mikä tässä nyt on parasta, niin mä olen kuitenkin jatkanut tätä itseni kuuntelua. MITÄ MUN TEKEE MIELI? Ja syön sitten sitä. Ja mä tunnustelen milloin oon sitten kylläinen ja lopetan siihen. Tää kokeilu, vaikka se kestikin vain vajaan kaksi viikkoa, on ollut kyllä tosi avartava ja hyödyllinen. Tai, eihän kaksi viikkoa nyt niin lyhyt aika ole, tässä kohtaa ainakaan. Riippuu aina mihin vertaa ;)
No lisäksi mun ruokatietoisuus on avartunut ja mä tutkin tarkemmin tuotteiden ravintosisällöt, niin, että jos mä sitten syön sokeria, niin tiedänpähän kuinka paljon :D
Tuntuu taas luonnolliselta tavallaan jatkaa tätä terveellistä elämää, mutta niin, että nyt en kiellä edes "kiltisti ja hellästi" sitä sokeria,  vaan pyrin tekemään valintoja hyvinvoinnin ja fiiliksen mukaan. Äsken söin keitettyä bataattia, parsakaalia, minitomaatteja, sekä lihapullia jotka oli höystetty porkkanalla ja maissilla. Ripaus ricottajuustoa annoksen päälle, ai että! Niitä mun teki mieli.

Joten jos terveellinen elämäntapa ja muotidieetit ja suuntaukset kiinnostaa, niin ottakaa asioista selvää ja yrittäkää ymmärtää miksi jotain asiaa tehdään. Kokeilkaa, ottakaa vaikutteita, inspiroitukaa ja löytäkää oma tapa tehdä asiat. Älkääkä tehkö asioita vain yhden ihmisen ohjeiden mukaan. Älkää kuunnelko muakaan, mä en varsinkaan tiedä vielä mistään mitään ;) Mä aion pysyä elossa, kunnossa ja terveenä vaikka en aio syödä fenkolia (hyi, pahaa) enkä aio ikinä luopua maitotuotteista. (Niin varmaan, ens viikolla hehkutan maidottomuuden ilosanomaa!)

Ihana iltapalasalaatti

Tässä tämmöinen hyvin simppeli, mutta sitäkin herkullisempi salaatti, jonka voi toki syödä muulloinkin kuin iltapalaksi. Minä söin tän tänään kun kuuntelin mielihalujani, "mitä mä tahdon syödä?". Toki myös piti katsoa mitä jääkaapissa on :D Tässä on mukana myös uusi tuttavuuteni macadamiapähkinäöljy. Valkkasin kyseisen öljyn ihan randomilla kaupan hyllyltä, kun etsin jotain pähkinäöljyä, mutta olen tykästynyt kovasti! Sitä voi lirutella juuri ihan salaattiin tai vaikka maustamattoman jogurtin sekaan. Maku on sellainen lempeä, jopa hieman "makea". Öljy säilytetään jääkaapissa ja viileys tekee öljystä freshin :)

Aineksina tällä kertaa oli:

1 avokado
Lollo rosso salaatti
Kirsikkatomaatit
Kurkku
1 porkkana
Kurpitsansiemenet
Vuohenjuusto
Macadamiapähkinäöljy

Huomatkaa että luovuutta voi käyttää silloin kun kaikki veitset ovat tiskikoneessa yhtäaikaa. Kurkut on leikattu juustohöylällä ja porkkana suikaloitu kuorimaveitsellä :D Kirsikkatomaatit on lemppareitani juuri siitä syystä, ettei niitä tarvitse välttämättä pilkkoa. Ja onhan ne herkullisiakin :)

Voi mun yrttejä! :D

Shopaholic, NOT.

Vaihetaas aihetta. Vois kirjoittaa ekaa kertaa blogin historiassa (joka on kyllä jo tosi pitkä) jotain muuta kuin ruokaa tai liikuntaa. Viime aikoina onkin ollut lähinnä ruokaa :D

Mä kohtasin tänään jälleen erikoisen ongelman; En osaa shoppailla. No okei, mulla oli mun viisivuotias mukana, mutta ei se pelkästään siitä johtunut, koska tämä ongelma on ollut ennenkin.
Kun on äiti (ihana tekosyy) ja paino on vaihtunut tasaisesti tässä reilun vuoden aikana, tuntuu aivan mahdottomalta satsata itseensä ja ostaa uusia vaatteita. Mun tarvelista onkin pidempi kuin lapsen joululahjalista. Multa puuttuu tällä hetkellä lähes kaikki olennainen ja jos näkisi vaatekaappini, ei voisi uskoa että se on naisen. Mun miehellä ja pojilla on enemmän vaatteita kuin mulla.

"Äiti! Noi housuthan on rikki!" "Joo, ne kuuluu olla, se on muotia se"

Mutta mä en vaan osaa ostaa vaatteita! Mulle on niin usein käynyt sillälailla, että olen tehnyt virheoston. Huonoa materiaalia, vähän väärä koko, olenkin laihtunut tai muuten vaan todennut hetken päästä ettei vaate ollutkaan tyyliseni. Ja en edes tiedä mikä mun tyyli on, vaikka tavallaan tiedänkin. Sen vuoksi en edes uskalla ostaa mitään, entä jos teen taas virheen ja menee rahaa hukkaan. Kaikki tietää, ettei kotihoidontuella juhlita.
Sovituskopissakin on jotenkin todella ahdistavaa, eikä vaatteista saa mitenkään oikeanlaista kuvaa. Siinä sitä pönöttää yksinään (tai viisivuotiaan kanssa) pienessä kopissa, epäedullisessa valossa ja kuumissaan. Päätöksen teko tuntuu ylivoimaiselta. Pari kertaa olen saattanut lähettää miehelle kuvaviestiä, että "Otanko tän?" tai "Kumman otan?". Toimii ihan hyvin, jos miehellä on yhtään näkemystä ja mun miehellä onneks on :D
Mä olenkin sitten pukeutunut viimeaikoina lähinnä jumppavaatteisiin. Enkä mä niitäkään osaa ostaa, kun en pysty päättämään mikä nyt sitten ois kivoin väri jne. Ja jos nyt jotain siistimpää on pitänyt laittaa päälle, niin mulla on sitä varten tummat farkut ja pari ihan kivaa trikoopaitaa ja yksi valkoinen peplumhelmainen pitsipaita. Se on kyllä tosi kiva.

Mun pitäis löytää uudet tennarit, jotkut uudet housut/farkut, paitoja, puhumattakaan tulevan kesän vaatteista. Otin sitten nuo salikengätkin ulkokäyttöön, kun totesin ettei tässä olla hetkeen salille menossa :D
No, mitä mä tänään sitten löysin? Olohousut, alushousuja, rintaliivit ja kaksi perustoppia. No, kotonahan tässä pääasiassa ollaan, niin kotivaatteille olikin tilausta, eikä pikkuhousujen ostossa voi oikein mennä vikaan, niitä tarvii aina :D Töissäkin mulla on työvaatteet, eikä sitä hirveästi tule käytyä missään, että pääsisin edes pukeutumaan. Ja sitten ajattelen aina, ettei raaski ostaa, kun lapsillekin pitää ostaa kaikenlaista ja nyt olen tykännyt panostaa ruokaan.

Mutta kylläpä oikeesti piristi kun sai pitkästä aikaa jotain uutta! Kivempi nyt sitten hengailla täällä kotosalla näin sadepäivinäkin lasten kanssa kun on söpöt lököhousut jalassa :) Jos sitten myöhemmin lähtis vaikka tuote kerrallaan metsästämään vaatetta, ne tennarit ja farkut ensimmäisenä ostoslistalla :)

Kyl ny on kiva :D

Semmosta aiheen ohitse höpinää tänään, onko kellään muulla tällaista naiselle epätyypillistä ongelmaa?

- Mia

Toinen sokeriton viikkoni

Eilisten epäilyjen johdattamana mä päädyin tänään ostamaan sen Irti sokerista-kirjan jatko-osan; "Irti sokerista loppuiäksi". Kuinka dramaattista, LOPPUIÄKSI! Hui! No, kuten jo aiemmin mainitsin, niin ihan kokonaan sokerista ei tarvitse luopua, mutta ideana olisi jättää se jokatapauksessa mahdollisimman vähälle. Tässäkin kirjassa painotetaan, että kyseessä ei ole mikään dieetti, vaan lempeä kokeilu. Sellaisena aion edelleen suhtautua tähän. Eli niinä hetkinä kun ajattelen, että on järjetöntä olla ilman sokeria, (ei siis enää ikinä karkkia!), niin päädyn keskittymään tähän hetkeen ja siihen, että mun ei ole pakko jos en halua. On todella tärkeää kuunnella itseään ja oikeasti pysähtyä tunnustelemaan miltä tuntuu. Minkälainen mieliala mulla on, miltä vatsassa tuntuu, olenko väsynyt, energinen jne.. Mulla ei ole oikeasti tehnyt yhtään mieli makeaa, vaan ne karkit ja suklaat on pyörinyt mielessä sillä tavalla henkisesti. Vähän niinkuin kaipaisin niitä, vaikka ei tee mieli :D

Mulle tulee erityisen hyvä olo kun vilkaisen peiliin, koska kasvoista huomaa muutoksen, ihonväri on tasaisempi ja isoimmat näpyt ovat poissa. Muutenkin on semmoinen freesimpi olo. Jonkun verran pukkaa finniä leuka/kaula alueelle, mutta vähemmän kuin ennen ja uskon sen johtuvan puhdistumisesta. Se on yksi suuri motivaattori. 

On myös erittäin hyvä, että nyt kun keskityn tähän sokerittomuuteen, en ole oikeasti kerinnyt ajattelemaan tupakoinnin lopetusta ollenkaan, enkä ole kärsinyt tupakkahimosta ollenkaan :D Se on niinkuin mennyt tässä sivussa, ihan itsestään. Eli oli näköjään viisasta yhdistää nämä projektit. Manittakakoon, että ihan ilman nikotiinia en ole ollut, vaan olen turvautunut miehen kotona ollessa sähköröökiin jossa on nikotiinipitoista nestettä. Mun mielestä se on hyvä, ellei paras korvike tupakalle. Mutta päivät olen ilman kokonaan, eikä tuota yhtään tuskaa.

Muita positiivisuuksia pohtiessa tuli mieleen , että jos en tästä mitään muuta saa, niin ainakin paljon uusia tuttavuuksia ruokapuolella! Jääkaapissa ja kuivakaapissa on nyt kaikenlaisia "kummallisuuksia"; myskikurpitsaa, tattarijauhoa, macadamiapähkinäöljyä,

Tässä kirjan toisessa osassa syvennetään sitä tietoutta mitä ensimmäisen aikana on opittu. Vaikka ensin ajattelin odottaa pidempään ennen kuin olisin ostanut sen kirjan, niin koin tarvitsevani jo lisää infoa ja vastauksia kysymyksiini. Lisää tietoa aterioiden koostamisesta, ideoita kasvisten käyttöön. Mä olen myös surfaillut jonkun verran kirjoittajan nettisivulla/blogissa, www.iquitsugar.com ja saanut sieltä lisää vastauksia. Kauhee ku tää tuntuu jo ihan mainostamiselta, mutta minkäs sille voi :D

Toistaiseksi tää tuntuu sopivan mulle mainiosti, vaikka edelleen kamppailen sen hirvittävän ajatuksen kanssa, etten muka voisi enää IKINÄ mässäillä karkilla ja suklaalla...Mä kuitenkin toivon, että tää kokeilu vois ainakin madaltaa ( vai nostaa? kuinka se sanotaan??) mun sokerinsietokykyä. Ja toisaalta tieto lisää tuskaa, niin kuin kirjassakin sanottiin, että tämän jälkeen ei voi enää koskaan olla ajattelematta että lasillisessa omenamehua on n.10tl sokeria. Mä ajattelen tässä vaiheessa hedelmiä, esim banaania, jossa on n.4tl sokeria, huh.
Sarah kirjoittaa myös, ettei sortumista kannata pelätä, vaan se voi olla jopa hyvä asia. Siinä kohtaa huomaa varmasti hyvin sokerin välittömät vaikutukset, kun on pidempään ollut ilman. Sitä odotellessa, vielä ei ole tarvinnut sortua :)

Muna-pekoni kuppikakut

No nyt mä pääsin testaamaan näitä ihanuuksia! Elikkä tosissaan resepti on Sarah Wilsonin kirjasta Irti sokerista, se 8 viikon sokerista puhdistautumisohjelma. Mä en omistanut tommoista muffini vuokaa, joten jouduin sen erikseen hommaamaan. Kävi kiva säkä kun sellainen löytyi ruokaostosten yhteydessa -30% :)

Näihin tarvitsee siis tuon vuoan
6 munaa
6 pekonisiivua
ja voita vuokien voiteluun (tai kookosöljyä)

Halutessaan voi lisätä kasviksia, juustoa, yrttejä. Mä laitoin muutaman päälle fetajuustoa ja se oli tosi herkullista! Uuni laitetaan lämpenemään 200 asteeseen ja kupit voidellaan rasvalla. Sitten pekonisiivut kietaistaan kuppien sivuille. Mä käytin 7 siivua, koska laitoin pienet palaset kuppien pohjallekin. Kun uuni oli lämmennyt laitoin vuoan pekoneineen uuniin, noin viideksi minuutiksi. Tämä ei ole pakollista, mutta mä yritin tavoitella rapeampaa pekonia.
Sen jälkeen rikotaan yksi muna kuhunkin kuppiin (ja juustot ja yrtit päälle) ja uuniin 15 minuutiksi. Mä annoin olla jonkun verran yli, koska halusin keltuaisen olevan varmasti kypsä. Itse pidän löysästä keltuaisesta, mutta perheenjäsenet ei :D

Uunista tullessa kuppikakkuset saavat hieman jäähtyä ja sitten ne voi esim lusikan kanssa kaivaa ulos. Ja tarjolle! Ihan mahtava vapaapäivän myöhäisaamiainen! Maistui ihan jokaiselle yksilölle tässäkin perheessä.

Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia

Sokerittomalla tiellä

Nyt on sitten kokonainen viikko takana sokeritonta elämää ja vaikka se onkin lyhyt aika ihmiselämässä, se on kuitenkin jonkun alku.
Mä olen kirjan ohjeiden mukaan ollut itselleni hellä ja kiltti, enkä edelleenkään ota tätä kovin vakavasti. Söin esimerkiksi sen Cocovin supersnackin, vaikka en periaatteessa olisi "saanut", ja se olikin muuten ihan sairaan hyvää!
Olen vain niin järkyttävän innostunut tästä (ainakin toistaiseksi) että kaikki tuntuu niin luonnolliselta. En ole oikeasti kärsinyt yhtään makean himosta tämän kuluneen viikon aikana, vaikka edellisviikon vedin namuja lähes päivittäin. Siis kokonaisen fazerin pähkinäsuklaa levyn ja karkkia yhdessä illassa. Yksi "heikompi" hetki tuli lauantai-iltana, kun mieheni söi karkkia jääkiekkoa katsellessaan. Toisaalta en yhtään ihmettele sitä, kun takana oli 9h työpäivä ja normaalisti olen tarvinnut rentoutumismätöt sen jälkeen. Mutta karkkihimo ei ollut niin suuri, että olisin kokenut tarvetta sortua. Söin töiden jälkeen normaalin ruoan ja iltapalaksi paahtoleipää, pinaatti-kesäkurpitsa höystöä ja halloumijuustoa, lisäksi porkkanaa. Nam!

Musta tuntuu että mun koko maailma on avartunut. Mä kiinnitän todella paljon enemmän huomiota mahdollisiin sokeripommeihin ja teen parempia valintoja. Toisaalta tämä aiheuttaa myös päänvaivaa, koska olin jo opetelleut eräänlaisen terveellisen syömisen mallin, joka sivusi hyvin paljon näitä perus "superdieetti" kaavoja. Rasvatonta rahkaa, vähärasvaista jauhelihaa. Kun ei syökään enää saman kaavan mukaan, täytyy miettiä aterioiden koostaminen uudelleen. Nyt kehotetaankin syömään pekonia ja makkaraa ja rasvaisia juustoja, semmoisina pieninä nautinnollisina lisinä, salaatissa, keitossa.
Edelleen syödään kuitenkin perusruokaa, ja kasviksia yritän lisätä ja monipuolistaa koko ajan. Kirjassa on niin paljon kaikki uusia, ihania ja mielenkiintoisia reseptejä kokeiltavaksi, etten malta odottaa, että pääsen testailemaan niitä. Olen tehnyt jo ostoslistaakin valmiiksi. Monia juttuja löytyy onneksi jo kaapista ja monet on tuttuja juttuja. Eli vaikka uusia makuja on tiedossa, niin ei kuitenkaan mitään ihan mahdotonta! Ja siis yksi mikä on ollut vähän vaikeaa sisäistää, on se, että munhan ei edelleenkään ole mikään pakko noudattaa kirjan ohjeita kirjaimellisesti :D Siis sokerittomanahan syödään tavallista ruokaa ilman ylimääräisiä valmissooseja sun muita. Mutta Sarahin vinkit ja reseptit on tosi inspiroivia ja hänen vinkkinsä ruokavalion koostamisesta. Mä en ole esimerkiksi tällä viikollla syönyt sitten ollenkaan rahkaa, kun ei ole ollut pakko :D. Välipalana on toiminut esimerkiksi luonnonjogurtti, kera pähkinöiden ja kasvistikkujen. Detox teetä olen litkinyt ja odotan että pääsen valmistamaan kirjan roobois-chai teetä.

Olen syönyt hyvällä omallatunnolla mieheni valmistamaa pitsaa, jonka pohjaan hän ihanasti käytti puolet spelttijauhoa, eikä lainkaan sokeria <3 Olen maistanut mautkin aivan eri tavalla, oikein pysähtynyt nauttimaan niistä kieleni päällä. Se tarkoittaa sitä, että mulle riittää tässä vaiheessa pari palaa pitsaa, eikä tarvitse vetää puoli peltiä! Se onkin yksi hieno asia tässä projektissa, että oppii syömään omien tuntemuksien mukaisesti, kylläisyyden tunnetta kuunnellen. Siis aivan mahtavaa, ettei tarvitsisi koskaan laskea kaloreita (mitä en ole kyllä tehnytkään ikinä!), eikä kieltää itseltään mitään, paitsi käytännössä se sokeri, mutta sekin on vapaaehtoista. Ja sillekin on olemassa jatkossa ihan hyviä korvikkeita.

Kirjan ohjenuora valinnoille on, että valitaan tuote/ruoka-aines joka sisältää enintään 3-6g sokeria 100g. Eli kun lähdin etsimään sitä paahtoleipää, löysin vaihtoehdon jossa oli reilu 2g sokeria 100g. Sellaisen ihanan jyväisen monivilja paahtiksen, joka ravintosisältöjä vertailtaessa osoittautui jopa hitusen terveellisemmäksi kuin aiemmin ostamani Real! Siis tykkään toki tosi paljon ruisleivästä, eikä tuossakaan ole kuin 4,7g sokeria 100g, eli on siis "turvallista syödä" :D mutta jos voi valita ihanan paahtiksen, esimerkiksi paistetun munan kera, niin onhan se ihan arjen luksusta.

Tuntuu että olen koko tämän kevään ollut matkalla tähän. Kokeillut eri asioita, mitkä voisi toimia kohdallani, niin että voin hyvin. Vain kokeilemalla voit oikeasti tietää mikä sulle sopii! Yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikki pienet vastoinkäymiset, sairastuminen, sokerimaailmaan putoaminen, liikuntainnon katoaminen ja näistä nouseminen, ovat vahvistaneet mua matkalla kohti omaa tapaa elää terveellisesti. Ja niinkuin mulla tavoitteena olikin, niin että se muuttuu luonnolliseksi tavaksi elää ja toimin samalla luontaisena esimerkkinä pojilleni. Ilman että saarnaan tai paasaan tai käsken, vaan niin, että oma esimerkkini näyttää kuinka voisi olla hyvä toimia. En ole myöskään puuttunut aviomieheni ruokavalioon, eikä hänkään ole puuttunut minun, vaikka tavallaan ollaan koko perhe samassa veneessä (minähän nuo päivän ruoat täällä valmistan ;) )
Toivon myös, että en ala kuulostaa ihan hihhulilta :D Mutta niinhän se taitaa vähän aina olla, että kun joku löytää jonkun uuden tavan elää, niin se tuntuu läheisistä ja tutuista ensin jopa tosi oudolta. Mutta tämä onmun elämäni, minun valintani, en aio paasata niistä muille (paitsi blogissa, mutta senkin voi valita, että lukeeko vai ei) ja toivon, että pikkuhiljaa muutkin ymmärtävät ja huomaavat minkälaista muutosta olen käymässä läpi. Tässä ei ole kyse pelkästä ravinnosta, vaan jostain suuremmasta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aamen :D

- Mia

Kuis liikkuu?

Mä vieläkin odottelen sitä suurta jumppa inspistä, mutta olen ihan tyytväinen, että oon saanut itseni edes jollain tasolla liikkeelle. Tällä viikolla olen harrastanut kotijumppailuja lähes joka päivä, niin, että olen tehnyt aina vähän jotain. Vähän punnertanut, vähän tehnyt kyykkyjä ja vatsoja. Sellaista ylläpitävä kotikuntoilua. Viime sunnuntaina kävin jopa juoksulenkillä, tosin se oli ihan vain vartin rykäisy. Silti tuli hyvä fiilis, kun juoksu tuntui kulkevan mukavasti ja nykyisen ajatusmallini mukaan on parempi tehdä pieni lenkki, kuin ei lenkkiä ollenkaan. Olen saanut itseni myös parille vaunulenkille, jotka ovat olleet noin tunnin mittaisia. Täällä meidän mäkisessä maastossa vaunuiluun saa hyvin haastetta ja selän hikeen.

Olikohan se onneton torstai päivä sitten (ei ollut toivoa täynnä ei), kun innoissani aloin tekemään erästä Fit-lehden kuntotestiä. Olin siis tehnyt sen aiemmin joskus alkuvuodesta ja nyt muistin sen uudelleen. Pakko päästä testaamaan kuinka olenkaan kehittynyt!
Ensin tehtiin punneruksia, niin kauan kuin jaksaa. Testi loppuu kun ei jaksa enää nousta ja joutuu jäädä ylhäällä lepäämään. Alkuvuodesta toistojen määrä oli 25, nyt vedin huimat 45! Sitten oli kyykkyjä, puoleen minuuttiin niin monta kuin tulee. Alkuvuodesta tein 31 ja nyt vaan 28, what? :D No sitten kävi hassusti, istumaannousut vuorossa. Ja voi hemmetti, ne ei oo koskaan sopinut mun vartalolle, eikä sopinut nytkään. Kun asenne on se, että tempastaan tästä parit vatsat mahdollisimman nopeesti, niin lopputulos voi olla todella huono! Alkuvuodesta ten 12 toistoa puoleen minuuttiin ja nyt sentään 13, mutta jymäytinpä samaan hintaan alaselkäni siinä hommassa. Voi että oli tuskaa. Mun anatomia ei todellakaan jotenkin sovi tohon liikkeeseen, vaikka en siis kiellä sitäkään, että mun vatsalihasten voimassa voisi olla parannettavaa. Mutta liikettä hankaloittaa varmasti jo ihan se, että mulla on melko pitkä selkä ja sitten vielä jatkeena jotenkin pitkä häntäluu, joka osuu inhottavasti maahan. Tyynytkään ei oikein auta ja uskon, että se vaikuttaa osalta siihen, että en oikein pysty tekemään liikettä puhtaasti. Oli miten oli, alaselän sivulla oli hirvittävä kipu, niin että itkua väänsin jos esimerkiksi piti nostaa lattialta jotain.
Menin sängylle makoilemaan ja äkkiä google auki: "äkillinen alaselkäkipu". Hetken selailtuani löysin vastauksen; "jatka toimiasi normaaliin tapaan". Ja kyllä sen huomasikin, kun nousi sängystä, selkä oli entistä kipeämpi makoilun jäljiltä, Silloin lähdin lenkille vaunuja lykkimään ja sain päivän mittaan huomata, että liike on lääke. Nyt lauantaina, noin 17 000 askelta myöhemmin (jotka siis tosissaan tulivat yhden työpäivän aikana!) olen vihdoin päässyt eroon kaikesta kivusta!

Tommonenkin pieni vastoinkäyminenkin voi suututtaa joskus ihan hirveästi. Soimasin itseäni, että pitikin mennä rempomaan, nyt en voi tehdä mitään! Olo oli hetken niin avuton, ja ajattelin jopa, että jos mulla olis ollut karkkia ja tupakkaa, olisin varmasti sortunut molempiin! Onneksi ei ollut ja onneksi keksin ihan luonnollisen lääkkeen vaivaani :)

Tiedättekö mikä oli kuntotestin paras edistymiskohta? ;) Vyötäron ympärys! Se oli joskus alkuvuodesta 74cm ja nyt se on 66cm. Jotain on todellakin tapahtunut :)

Nyt sitten rauhallisesti lisäilen liikuntaa, oman fiiliksen mukaan. Päiväaktiivisuuteni on kyllä jo kasvanut roimasti. Uskon sen olevan myös avainasemassa yleisen terveyden kannalta.

Ps. Löysin kaupasta Sarah Wilsonin toisen kirjan "Irti sokerikoukusta", eli siis uusia reseptejä samalla ideologialla! Mun on pakko saada sekin käsiini :)

-Mia

Innostunut!

No nythän nää mun innostuksen aiheet sai oikein uutta potkua, kun kipaisin eilen kirjastoon! Mulla oli ajatusissa mennä etsimään jonkilaisia ravinto-oppaita, ja salaisesti haaveilin löytäväni Sarah Wilsonin "Irti sokerista"- kirjan. Ja voi mitä (hiljaisia) riemunkiljahduksia mä siellä hyllyn välissä päästelin, kun löysin kuin löysinkin sen! Ajattelin, että kun kirja on melko uusi, että se olisi taatusti lainassa ja siihen olisi pitkä varausjono. Ei näköjään, onnekseni olen kaupunginosani ainoa sokerista irroittautuja :D

Mutta siis tämä kirja on todella inspiroiva! Mä en ole vielä edes avannut noita toisia kirjoja, kun tämä vei minut mukanaan. Jo pelkkä kirjan ulkonäkö, kuvat ja sommittelu sivuilla on niin ihanasti tehty. Kirja on tosi selkeä ja helppoa lukea. Minäkin ymmärrän kaiken mistä Sarah kirjoittaa, vaikka asiaa on paljon. Toki sisäistämiseen menee varmasti jonkun aikaa, tahdon oikeasti ymmärtää sokerista ja siihen liittyvistä asioista ja mulle on tärkeää myös löytää se oma polku mitä haluan kulkea. Mä en tahdo sokeasti noudattaa yhden ihmisen näkemystä, vaikka tässä on tosi paljon semmoisia juttuja mitä voin allekirjoittaa.

Muutama asia on yllättänyt minut. Ensinnäkin ihan se, kuinka paljon sokeria kaikessa voi olla. Kirjassa noudatetaan 8 viikon irroittautumis ohjelmaa ja ensin kehotetaan luopumaan kaikesta ylimääräisesti sokerista, siis esim hedelmistäkin. Toisaalta tajusin, että mä en oikeestaan arjessa käytä mitenkään överisti sokeria. Mä en käytä hilloja, marmeladeja, valmiskastikkeita, virvoitusjuomia, maustettuja jogurtteja, en myslejä, muroja, hyvin harvoin mitään jälkiruokia, enkä juo nykyisin ikinä mehua, enkä tykkää niistä kuivatuista hedelmistäkään oikein (jes, nyt voin jättää ne pahanmakuiset gojimarjat syömättä). Nää pitäis nimittäin unohtaa jo ekalla viikolla. Helppo nakki mulle. Ainoa mikä hirvittää on noi hedelmät, että voisinko olla ilman hedelmiä. Tosin nykyisinkään en ole syönyt kuin sen 1-2 hedelmää päivässä. Enemmän olen syönyt vaikka marjoja. (Jos ei nyt lasketa jotain mun appelsiini ja kiivi hurahduksia :D ) Ja se, mikä on lohdullista, niin kyllä hedelmiä saa syödäkin, sen 1-2 päivässä, ton vieroituksen loppuvaiheilla ja sen jälkeen.

Joo kyllä mä haluun näyttää yhtä freesiltä ku tää emäntä :D

Ja tolla kirjoittajalla on ihana asenne. Sekin lähti ihan vain kokeilemaan, että miltä elämä ilman sokeria voisi tuntua, pikkuhiljaa. Yksi kirjan ensimmäisillä sivuilla esiintyvä mantra onkin; "Ole itsellesi hellä ja kiltti". Eli vähän sama kuin mun "Anna itsellesi armoa". Lisäksi Sarah kehoittaa suhtautumaan tähän vähän niinkuin leikkimielisenä kokeena, puoliksi tosissaan, tutkaillen. Kuulostaa hyvältä mun korvaan ainakin. Itsensä kuuntelu on aina hyvästä.

Yksi mikä tuntuu oikein ihanalta tässä kirjassa, on kirjailijan neuvo vaihtaa sokeri rasvaan. Tähän keskitytään toisella vieroitusviikolla. Kun ruokavaliossa ei ole lainkaan, tai on hyvin vähän sokeria, se korvataan rasvalla, hyvillä sellaisilla tietenkin. (Ettei keho luule olevansa missään hälytystilassa jos energian saanti tippuu roimasti!)
Siihen kuuluu mm. täysrasvaiset maitotuotteet, juustot (ah, vuohenjuustoa!), pekoni, kananmunat, pähkinät, erilaiset öljyt, myös voi. Näiden lisäksi Sarah käyttää mun mielestä yllättävän monessa kohtaa paahtoleipää. Siis ei toki semmoista ihan valkoista vehnäpaahtoa, vaan jotain selvästi jyväisempää versiota, Jotenkin ajattelin että leivässähän on poikkeuksetta sokeria? Tähän täytyy tutustua, että minkälaisia vaihtoehtoja voisi löytyä, koska paahtoleipä = rakkaus <3 Normaalisti jos syön leipää, syön ihan kunnon ruisleipää ja herkkuleivät kuuluu viikonlopun herkkuhetkiin.
Kasviksia käytetään tietysti paljon. Minua jäi kyllä hämmentämään, näin suomalaisena, että kun missään ei ole mainintaa pastan, perunan tai riisin käytöstä, niin miten sokeritonta elämää elävän ihmisen näihin pitäisi suhtautua? Tässä on myös juuri sellainen itsetutkiskelun paikka, että itsehän mä päätän ja otan selvää miten mä niitä haluan syödä. Se tarkoittaa myös ravintosisältöjen tutkiskelua. Toki jo ensimmäisellä viikolla pyritään luopumaan pitkälle jalostetuista hiilihydraateista, siis vaikka vehnästä. No, sitäkään en ole mitenkään kauheasti käyttänyt.

Mua kiehtoo tässä se ajatus, että kun ensin puhdistaudutaan sokerista ja siten keho löytää tasapainonsa, niin kuinka olo paranee ja esimerkiksi paino löytää oman luonnollisen lukemansa. Mulla on jo nyt ollut niin hyvä olo, kun olen 4 päivää ollut ilman ylimääräistä sokeria. Joku hedelmä tässä on mennyt varmaankin ja ehkä jotain muuta, mihin en ole kiinnittänyt huomiota, mutta olossa on aivan silminhavaittava muutos. Mä olen ollut myös ilman meikkiä ja tuntenut itseni silti kauniiksi.

Jos aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti lukemaan tän kirjan! Mun mielestä kirjojen ostaminen on vähän typerää, koska kirjasto on olemassa, mutta tää on sellainen minkä voisin tai ehkä aionkin hommata ihan omaksi. Kirja on täynnä ihania reseptejä (toki joitain tosi outoja ja uusiakin). On kivaa kun ainesosat ja raaka-aineet mitä hän käyttää on monet mulle jo tosi tuttuja, erilaiset pähkinät ja vaikka ne chia-siemenet. Tai sitten sellaisia, joita olin jo testaamassa, esimerkkinä se mantelimaito. Eli tavallaan tällaisen ruokavalion noudattaminen ei olisi mulle mikään hillitön shokki, vaikka ensin se vaatisikin syvempää paneutumista. Kirjan yksi iso pointti on se, että sokeri on sokeria, oli se missä tahansa.
Mutta jos joku ei ole vielä rivien välistä lukenut, niin mä olen kyllä ihan huippu innostunut ja se on kyllä paras oppimisen väline, tieto jää silloin helposti päähän :) Eilen illalla tein tuota chia-vanukasta kirjan ohjetta mukaillen jääkaappiin tekeytymään. Mä käytin punaista luomumaitoa ja vaniljajauheen sijasta kanelia. Oli aivan ihanaa! Tuun varmasti testailemaan muitakin kirjan reseptejä ja enköhän mä niistä sitten tännekin raportoi. Miltä kuulostais noi munapekonikuppikakut? ;)

Tää oli ihanaa :)

Uuden maistelua

Olen utelias luonne ja tykkään testailla uusia juttuja, eritoten näitä ruoka/juoma puolen tuttavuuksia. Tää mun uusi sokerin välttely linjaus on saanut mut suuntaamaan jälleen kaupan puolelle, etsimään kivoja korvikkeita makean nälkään, sekä uusia terveellisiä vaihtoehtoja ruokavalioon.

Tajutessani silloin aiemmin, ettei edes sokerittomat karkit toimi kohdallani vältellessä niitä oikeita namusia, keksin, että pähkinäthän ovat loistava vaihtoehto. Olenhan mä niitä jo aiemmin pitänyt ruokakaapissa, pääasiassa cashew pähkinöitä. Nyt lähdin etsimään jotain missä voisi olla vaikka kuivattuja hedelmiä seassa. En ole mikään kuivattujen hedelmien suuri fani, mutta ajattelin, että niihinkin voisi tottua. Pähkinä hyllyllä pähkäillessä, osui silmiini tuo cocovin trailmix. Okei, ikinä en ole goji-marjoja maistanut ja mulperimarjat näyttää ällöttäviltä. Kaakaonibsit houkuttelee ja mantelit ja cashewt on tuttua kamaa. Kuivatut hedelmät jäi pois ostoslistalta siinä vaiheessa, kun tajusin/muistin niiden säilömisessä käytettävän kaikkia epäilyttäviä aineita, kuten rikkidioksidiä. Ei kuulosta terveelliseltä.

Mukaan lähti myös tuollainen "välipala patukka", tai miksi sitä sitten kutsuisi, ja tottapuhuen sitä en ole vielä uskaltanut maistaa! Se sisältää taatelia, cashewta, rusinaa ja raakasuklaata, ei muuta. Mun mielestä on yhtäaikaa kivaa ja jännittävää kokea uusia makuja. Totuttelua nuo vähän vaatiikin. Mulperimarjoissa on sellainen jännä makeus, imelämpi kuin rusinoissa ja gojimarjat on taas vähän karvaan makuisia? Tosi jänniä, eikä voi sanoa, että mitään suurta herkkua ainakaan vielä. Se mikä näissä innostaa on tietenkin niiden ravinnerikkaus ja nyt kun olen käyttänyt pussin antimia naposteluun, voidaan todeta pari asiaa. Ei voi syödä montaa kerralla, ihan pari mulperi- ja gojimarjaa, kaakaonibsit on hyviä, mutta melko voimakkaan makuisia. Että hyvin pitää makean nälkää poissa tän säännöllisen ruokailun ohella. Mantelin on super hyviä! Mä en ole aiemmin oikein tykännyt kuorellisista manteleista, mutta koska nää on luomulaatuisia, nää onkin ihan eri kaliiberia. Aivan ihania. Mun täytyy hommata ihan oma pussillinen kuorellisia luomumanteleita! Niistä voisi kokeilla valmistaa sitä mantelimaitoakin :) Pähkinät ja kaakaonibsit pääsi mukaan myös mun aamuiseen tuorepuuroon. Todennäköisesti käy niin, että syön ensin kaiken muun pussista ja viimeisenä siellä killuu ne mulperit ja gojit! :D Ehkä mä sitten opettelen syömään niitä. Tai sitten käy niin, etten koske niihin enää ikinä, ken tietää.

Viimeisempänä nappasin ihan kokeilumielessä tuommoista detox-teetä. Ajattelin, että kun tässä nyt ollaan savuttomana (toistaiseksi) ja sokerittomana, niin kokeillaanpa hieman puhdistautua. No, keho tekee sen varmasti ihan itsestäänkin ja mun veden juonti on edelleen voimissaan ja kolmisen litraa täyttyy päivittäin. Mutta eipä tuosta mulle terveenä ihmisenä haittaa ainakaan ole ja on muuten tosi hyvän makuista teetä! Tuo väri hieman yllätti, kun odotti semmosta kauheaa litkua :D Tosi marjainen maku ja semmoinen pieni lakritsi sieltä pukkaa jälkimakuna. Mulla on aiemmin ollut saman sarjan vihreää teetä ja tykkään noista pakkauksineen hirmuisesti. Visuaalisena ihmisenä mulle tommoinen estetiikka kuin pakkausdesign merkitsee paljon ostopäätöksissä. Mutta tää ei ollut tosiaan "monikakkupäältäkaunis", vaan herkullista teetä, jota tulee varmasti tässä siemailtua.

Ootteko maistelleet näitä superfoodeja? Tuntuuko ihan hömpältä, vai mielenkiintoisilta tuttavuuksilta? Itse ainakin jaksan innostua tämmöisistä! Chia-siemeniä ostin muuten jo toisen pussin ja ne on kovassa käytössä :) Jotkut siis saattavat kokeilun jälkeen jäädäkin ruokavalioon. Näistä innostuneena olen kovasti etsinyt tietoa raakasuklaan valmistuksesta, sekä raakakakuista. Olisi kiva päästä testaamaan :)

- Mia