Shopaholic, NOT.

Vaihetaas aihetta. Vois kirjoittaa ekaa kertaa blogin historiassa (joka on kyllä jo tosi pitkä) jotain muuta kuin ruokaa tai liikuntaa. Viime aikoina onkin ollut lähinnä ruokaa :D

Mä kohtasin tänään jälleen erikoisen ongelman; En osaa shoppailla. No okei, mulla oli mun viisivuotias mukana, mutta ei se pelkästään siitä johtunut, koska tämä ongelma on ollut ennenkin.
Kun on äiti (ihana tekosyy) ja paino on vaihtunut tasaisesti tässä reilun vuoden aikana, tuntuu aivan mahdottomalta satsata itseensä ja ostaa uusia vaatteita. Mun tarvelista onkin pidempi kuin lapsen joululahjalista. Multa puuttuu tällä hetkellä lähes kaikki olennainen ja jos näkisi vaatekaappini, ei voisi uskoa että se on naisen. Mun miehellä ja pojilla on enemmän vaatteita kuin mulla.

"Äiti! Noi housuthan on rikki!" "Joo, ne kuuluu olla, se on muotia se"

Mutta mä en vaan osaa ostaa vaatteita! Mulle on niin usein käynyt sillälailla, että olen tehnyt virheoston. Huonoa materiaalia, vähän väärä koko, olenkin laihtunut tai muuten vaan todennut hetken päästä ettei vaate ollutkaan tyyliseni. Ja en edes tiedä mikä mun tyyli on, vaikka tavallaan tiedänkin. Sen vuoksi en edes uskalla ostaa mitään, entä jos teen taas virheen ja menee rahaa hukkaan. Kaikki tietää, ettei kotihoidontuella juhlita.
Sovituskopissakin on jotenkin todella ahdistavaa, eikä vaatteista saa mitenkään oikeanlaista kuvaa. Siinä sitä pönöttää yksinään (tai viisivuotiaan kanssa) pienessä kopissa, epäedullisessa valossa ja kuumissaan. Päätöksen teko tuntuu ylivoimaiselta. Pari kertaa olen saattanut lähettää miehelle kuvaviestiä, että "Otanko tän?" tai "Kumman otan?". Toimii ihan hyvin, jos miehellä on yhtään näkemystä ja mun miehellä onneks on :D
Mä olenkin sitten pukeutunut viimeaikoina lähinnä jumppavaatteisiin. Enkä mä niitäkään osaa ostaa, kun en pysty päättämään mikä nyt sitten ois kivoin väri jne. Ja jos nyt jotain siistimpää on pitänyt laittaa päälle, niin mulla on sitä varten tummat farkut ja pari ihan kivaa trikoopaitaa ja yksi valkoinen peplumhelmainen pitsipaita. Se on kyllä tosi kiva.

Mun pitäis löytää uudet tennarit, jotkut uudet housut/farkut, paitoja, puhumattakaan tulevan kesän vaatteista. Otin sitten nuo salikengätkin ulkokäyttöön, kun totesin ettei tässä olla hetkeen salille menossa :D
No, mitä mä tänään sitten löysin? Olohousut, alushousuja, rintaliivit ja kaksi perustoppia. No, kotonahan tässä pääasiassa ollaan, niin kotivaatteille olikin tilausta, eikä pikkuhousujen ostossa voi oikein mennä vikaan, niitä tarvii aina :D Töissäkin mulla on työvaatteet, eikä sitä hirveästi tule käytyä missään, että pääsisin edes pukeutumaan. Ja sitten ajattelen aina, ettei raaski ostaa, kun lapsillekin pitää ostaa kaikenlaista ja nyt olen tykännyt panostaa ruokaan.

Mutta kylläpä oikeesti piristi kun sai pitkästä aikaa jotain uutta! Kivempi nyt sitten hengailla täällä kotosalla näin sadepäivinäkin lasten kanssa kun on söpöt lököhousut jalassa :) Jos sitten myöhemmin lähtis vaikka tuote kerrallaan metsästämään vaatetta, ne tennarit ja farkut ensimmäisenä ostoslistalla :)

Kyl ny on kiva :D

Semmosta aiheen ohitse höpinää tänään, onko kellään muulla tällaista naiselle epätyypillistä ongelmaa?

- Mia

Toinen sokeriton viikkoni

Eilisten epäilyjen johdattamana mä päädyin tänään ostamaan sen Irti sokerista-kirjan jatko-osan; "Irti sokerista loppuiäksi". Kuinka dramaattista, LOPPUIÄKSI! Hui! No, kuten jo aiemmin mainitsin, niin ihan kokonaan sokerista ei tarvitse luopua, mutta ideana olisi jättää se jokatapauksessa mahdollisimman vähälle. Tässäkin kirjassa painotetaan, että kyseessä ei ole mikään dieetti, vaan lempeä kokeilu. Sellaisena aion edelleen suhtautua tähän. Eli niinä hetkinä kun ajattelen, että on järjetöntä olla ilman sokeria, (ei siis enää ikinä karkkia!), niin päädyn keskittymään tähän hetkeen ja siihen, että mun ei ole pakko jos en halua. On todella tärkeää kuunnella itseään ja oikeasti pysähtyä tunnustelemaan miltä tuntuu. Minkälainen mieliala mulla on, miltä vatsassa tuntuu, olenko väsynyt, energinen jne.. Mulla ei ole oikeasti tehnyt yhtään mieli makeaa, vaan ne karkit ja suklaat on pyörinyt mielessä sillä tavalla henkisesti. Vähän niinkuin kaipaisin niitä, vaikka ei tee mieli :D

Mulle tulee erityisen hyvä olo kun vilkaisen peiliin, koska kasvoista huomaa muutoksen, ihonväri on tasaisempi ja isoimmat näpyt ovat poissa. Muutenkin on semmoinen freesimpi olo. Jonkun verran pukkaa finniä leuka/kaula alueelle, mutta vähemmän kuin ennen ja uskon sen johtuvan puhdistumisesta. Se on yksi suuri motivaattori. 

On myös erittäin hyvä, että nyt kun keskityn tähän sokerittomuuteen, en ole oikeasti kerinnyt ajattelemaan tupakoinnin lopetusta ollenkaan, enkä ole kärsinyt tupakkahimosta ollenkaan :D Se on niinkuin mennyt tässä sivussa, ihan itsestään. Eli oli näköjään viisasta yhdistää nämä projektit. Manittakakoon, että ihan ilman nikotiinia en ole ollut, vaan olen turvautunut miehen kotona ollessa sähköröökiin jossa on nikotiinipitoista nestettä. Mun mielestä se on hyvä, ellei paras korvike tupakalle. Mutta päivät olen ilman kokonaan, eikä tuota yhtään tuskaa.

Muita positiivisuuksia pohtiessa tuli mieleen , että jos en tästä mitään muuta saa, niin ainakin paljon uusia tuttavuuksia ruokapuolella! Jääkaapissa ja kuivakaapissa on nyt kaikenlaisia "kummallisuuksia"; myskikurpitsaa, tattarijauhoa, macadamiapähkinäöljyä,

Tässä kirjan toisessa osassa syvennetään sitä tietoutta mitä ensimmäisen aikana on opittu. Vaikka ensin ajattelin odottaa pidempään ennen kuin olisin ostanut sen kirjan, niin koin tarvitsevani jo lisää infoa ja vastauksia kysymyksiini. Lisää tietoa aterioiden koostamisesta, ideoita kasvisten käyttöön. Mä olen myös surfaillut jonkun verran kirjoittajan nettisivulla/blogissa, www.iquitsugar.com ja saanut sieltä lisää vastauksia. Kauhee ku tää tuntuu jo ihan mainostamiselta, mutta minkäs sille voi :D

Toistaiseksi tää tuntuu sopivan mulle mainiosti, vaikka edelleen kamppailen sen hirvittävän ajatuksen kanssa, etten muka voisi enää IKINÄ mässäillä karkilla ja suklaalla...Mä kuitenkin toivon, että tää kokeilu vois ainakin madaltaa ( vai nostaa? kuinka se sanotaan??) mun sokerinsietokykyä. Ja toisaalta tieto lisää tuskaa, niin kuin kirjassakin sanottiin, että tämän jälkeen ei voi enää koskaan olla ajattelematta että lasillisessa omenamehua on n.10tl sokeria. Mä ajattelen tässä vaiheessa hedelmiä, esim banaania, jossa on n.4tl sokeria, huh.
Sarah kirjoittaa myös, ettei sortumista kannata pelätä, vaan se voi olla jopa hyvä asia. Siinä kohtaa huomaa varmasti hyvin sokerin välittömät vaikutukset, kun on pidempään ollut ilman. Sitä odotellessa, vielä ei ole tarvinnut sortua :)

Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia

Sokerittomalla tiellä

Nyt on sitten kokonainen viikko takana sokeritonta elämää ja vaikka se onkin lyhyt aika ihmiselämässä, se on kuitenkin jonkun alku.
Mä olen kirjan ohjeiden mukaan ollut itselleni hellä ja kiltti, enkä edelleenkään ota tätä kovin vakavasti. Söin esimerkiksi sen Cocovin supersnackin, vaikka en periaatteessa olisi "saanut", ja se olikin muuten ihan sairaan hyvää!
Olen vain niin järkyttävän innostunut tästä (ainakin toistaiseksi) että kaikki tuntuu niin luonnolliselta. En ole oikeasti kärsinyt yhtään makean himosta tämän kuluneen viikon aikana, vaikka edellisviikon vedin namuja lähes päivittäin. Siis kokonaisen fazerin pähkinäsuklaa levyn ja karkkia yhdessä illassa. Yksi "heikompi" hetki tuli lauantai-iltana, kun mieheni söi karkkia jääkiekkoa katsellessaan. Toisaalta en yhtään ihmettele sitä, kun takana oli 9h työpäivä ja normaalisti olen tarvinnut rentoutumismätöt sen jälkeen. Mutta karkkihimo ei ollut niin suuri, että olisin kokenut tarvetta sortua. Söin töiden jälkeen normaalin ruoan ja iltapalaksi paahtoleipää, pinaatti-kesäkurpitsa höystöä ja halloumijuustoa, lisäksi porkkanaa. Nam!

Musta tuntuu että mun koko maailma on avartunut. Mä kiinnitän todella paljon enemmän huomiota mahdollisiin sokeripommeihin ja teen parempia valintoja. Toisaalta tämä aiheuttaa myös päänvaivaa, koska olin jo opetelleut eräänlaisen terveellisen syömisen mallin, joka sivusi hyvin paljon näitä perus "superdieetti" kaavoja. Rasvatonta rahkaa, vähärasvaista jauhelihaa. Kun ei syökään enää saman kaavan mukaan, täytyy miettiä aterioiden koostaminen uudelleen. Nyt kehotetaankin syömään pekonia ja makkaraa ja rasvaisia juustoja, semmoisina pieninä nautinnollisina lisinä, salaatissa, keitossa.
Edelleen syödään kuitenkin perusruokaa, ja kasviksia yritän lisätä ja monipuolistaa koko ajan. Kirjassa on niin paljon kaikki uusia, ihania ja mielenkiintoisia reseptejä kokeiltavaksi, etten malta odottaa, että pääsen testailemaan niitä. Olen tehnyt jo ostoslistaakin valmiiksi. Monia juttuja löytyy onneksi jo kaapista ja monet on tuttuja juttuja. Eli vaikka uusia makuja on tiedossa, niin ei kuitenkaan mitään ihan mahdotonta! Ja siis yksi mikä on ollut vähän vaikeaa sisäistää, on se, että munhan ei edelleenkään ole mikään pakko noudattaa kirjan ohjeita kirjaimellisesti :D Siis sokerittomanahan syödään tavallista ruokaa ilman ylimääräisiä valmissooseja sun muita. Mutta Sarahin vinkit ja reseptit on tosi inspiroivia ja hänen vinkkinsä ruokavalion koostamisesta. Mä en ole esimerkiksi tällä viikollla syönyt sitten ollenkaan rahkaa, kun ei ole ollut pakko :D. Välipalana on toiminut esimerkiksi luonnonjogurtti, kera pähkinöiden ja kasvistikkujen. Detox teetä olen litkinyt ja odotan että pääsen valmistamaan kirjan roobois-chai teetä.

Olen syönyt hyvällä omallatunnolla mieheni valmistamaa pitsaa, jonka pohjaan hän ihanasti käytti puolet spelttijauhoa, eikä lainkaan sokeria <3 Olen maistanut mautkin aivan eri tavalla, oikein pysähtynyt nauttimaan niistä kieleni päällä. Se tarkoittaa sitä, että mulle riittää tässä vaiheessa pari palaa pitsaa, eikä tarvitse vetää puoli peltiä! Se onkin yksi hieno asia tässä projektissa, että oppii syömään omien tuntemuksien mukaisesti, kylläisyyden tunnetta kuunnellen. Siis aivan mahtavaa, ettei tarvitsisi koskaan laskea kaloreita (mitä en ole kyllä tehnytkään ikinä!), eikä kieltää itseltään mitään, paitsi käytännössä se sokeri, mutta sekin on vapaaehtoista. Ja sillekin on olemassa jatkossa ihan hyviä korvikkeita.

Kirjan ohjenuora valinnoille on, että valitaan tuote/ruoka-aines joka sisältää enintään 3-6g sokeria 100g. Eli kun lähdin etsimään sitä paahtoleipää, löysin vaihtoehdon jossa oli reilu 2g sokeria 100g. Sellaisen ihanan jyväisen monivilja paahtiksen, joka ravintosisältöjä vertailtaessa osoittautui jopa hitusen terveellisemmäksi kuin aiemmin ostamani Real! Siis tykkään toki tosi paljon ruisleivästä, eikä tuossakaan ole kuin 4,7g sokeria 100g, eli on siis "turvallista syödä" :D mutta jos voi valita ihanan paahtiksen, esimerkiksi paistetun munan kera, niin onhan se ihan arjen luksusta.

Tuntuu että olen koko tämän kevään ollut matkalla tähän. Kokeillut eri asioita, mitkä voisi toimia kohdallani, niin että voin hyvin. Vain kokeilemalla voit oikeasti tietää mikä sulle sopii! Yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikki pienet vastoinkäymiset, sairastuminen, sokerimaailmaan putoaminen, liikuntainnon katoaminen ja näistä nouseminen, ovat vahvistaneet mua matkalla kohti omaa tapaa elää terveellisesti. Ja niinkuin mulla tavoitteena olikin, niin että se muuttuu luonnolliseksi tavaksi elää ja toimin samalla luontaisena esimerkkinä pojilleni. Ilman että saarnaan tai paasaan tai käsken, vaan niin, että oma esimerkkini näyttää kuinka voisi olla hyvä toimia. En ole myöskään puuttunut aviomieheni ruokavalioon, eikä hänkään ole puuttunut minun, vaikka tavallaan ollaan koko perhe samassa veneessä (minähän nuo päivän ruoat täällä valmistan ;) )
Toivon myös, että en ala kuulostaa ihan hihhulilta :D Mutta niinhän se taitaa vähän aina olla, että kun joku löytää jonkun uuden tavan elää, niin se tuntuu läheisistä ja tutuista ensin jopa tosi oudolta. Mutta tämä onmun elämäni, minun valintani, en aio paasata niistä muille (paitsi blogissa, mutta senkin voi valita, että lukeeko vai ei) ja toivon, että pikkuhiljaa muutkin ymmärtävät ja huomaavat minkälaista muutosta olen käymässä läpi. Tässä ei ole kyse pelkästä ravinnosta, vaan jostain suuremmasta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aamen :D

- Mia

Kuis liikkuu?

Mä vieläkin odottelen sitä suurta jumppa inspistä, mutta olen ihan tyytväinen, että oon saanut itseni edes jollain tasolla liikkeelle. Tällä viikolla olen harrastanut kotijumppailuja lähes joka päivä, niin, että olen tehnyt aina vähän jotain. Vähän punnertanut, vähän tehnyt kyykkyjä ja vatsoja. Sellaista ylläpitävä kotikuntoilua. Viime sunnuntaina kävin jopa juoksulenkillä, tosin se oli ihan vain vartin rykäisy. Silti tuli hyvä fiilis, kun juoksu tuntui kulkevan mukavasti ja nykyisen ajatusmallini mukaan on parempi tehdä pieni lenkki, kuin ei lenkkiä ollenkaan. Olen saanut itseni myös parille vaunulenkille, jotka ovat olleet noin tunnin mittaisia. Täällä meidän mäkisessä maastossa vaunuiluun saa hyvin haastetta ja selän hikeen.

Olikohan se onneton torstai päivä sitten (ei ollut toivoa täynnä ei), kun innoissani aloin tekemään erästä Fit-lehden kuntotestiä. Olin siis tehnyt sen aiemmin joskus alkuvuodesta ja nyt muistin sen uudelleen. Pakko päästä testaamaan kuinka olenkaan kehittynyt!
Ensin tehtiin punneruksia, niin kauan kuin jaksaa. Testi loppuu kun ei jaksa enää nousta ja joutuu jäädä ylhäällä lepäämään. Alkuvuodesta toistojen määrä oli 25, nyt vedin huimat 45! Sitten oli kyykkyjä, puoleen minuuttiin niin monta kuin tulee. Alkuvuodesta tein 31 ja nyt vaan 28, what? :D No sitten kävi hassusti, istumaannousut vuorossa. Ja voi hemmetti, ne ei oo koskaan sopinut mun vartalolle, eikä sopinut nytkään. Kun asenne on se, että tempastaan tästä parit vatsat mahdollisimman nopeesti, niin lopputulos voi olla todella huono! Alkuvuodesta ten 12 toistoa puoleen minuuttiin ja nyt sentään 13, mutta jymäytinpä samaan hintaan alaselkäni siinä hommassa. Voi että oli tuskaa. Mun anatomia ei todellakaan jotenkin sovi tohon liikkeeseen, vaikka en siis kiellä sitäkään, että mun vatsalihasten voimassa voisi olla parannettavaa. Mutta liikettä hankaloittaa varmasti jo ihan se, että mulla on melko pitkä selkä ja sitten vielä jatkeena jotenkin pitkä häntäluu, joka osuu inhottavasti maahan. Tyynytkään ei oikein auta ja uskon, että se vaikuttaa osalta siihen, että en oikein pysty tekemään liikettä puhtaasti. Oli miten oli, alaselän sivulla oli hirvittävä kipu, niin että itkua väänsin jos esimerkiksi piti nostaa lattialta jotain.
Menin sängylle makoilemaan ja äkkiä google auki: "äkillinen alaselkäkipu". Hetken selailtuani löysin vastauksen; "jatka toimiasi normaaliin tapaan". Ja kyllä sen huomasikin, kun nousi sängystä, selkä oli entistä kipeämpi makoilun jäljiltä, Silloin lähdin lenkille vaunuja lykkimään ja sain päivän mittaan huomata, että liike on lääke. Nyt lauantaina, noin 17 000 askelta myöhemmin (jotka siis tosissaan tulivat yhden työpäivän aikana!) olen vihdoin päässyt eroon kaikesta kivusta!

Tommonenkin pieni vastoinkäyminenkin voi suututtaa joskus ihan hirveästi. Soimasin itseäni, että pitikin mennä rempomaan, nyt en voi tehdä mitään! Olo oli hetken niin avuton, ja ajattelin jopa, että jos mulla olis ollut karkkia ja tupakkaa, olisin varmasti sortunut molempiin! Onneksi ei ollut ja onneksi keksin ihan luonnollisen lääkkeen vaivaani :)

Tiedättekö mikä oli kuntotestin paras edistymiskohta? ;) Vyötäron ympärys! Se oli joskus alkuvuodesta 74cm ja nyt se on 66cm. Jotain on todellakin tapahtunut :)

Nyt sitten rauhallisesti lisäilen liikuntaa, oman fiiliksen mukaan. Päiväaktiivisuuteni on kyllä jo kasvanut roimasti. Uskon sen olevan myös avainasemassa yleisen terveyden kannalta.

Ps. Löysin kaupasta Sarah Wilsonin toisen kirjan "Irti sokerikoukusta", eli siis uusia reseptejä samalla ideologialla! Mun on pakko saada sekin käsiini :)

-Mia

Ikinä ei olla tyytyväisiä

Tuntuu että on ajan henki olla tyytymätön itseensä, nykyiseen kuntoon tai joihinkin vartalon osa-alueisiin. Koko ajan pitää olla kehittämässä jotain. Monessa blogissa olen törmännyt näihin teksteihin, missä päivitellään esimerkiksi dieetin alkupäiviä. Eritellään kehon osat mitkä niiin laahaa jäljessä. Pakarat, olkapäät, etenkin vatsa. Ja hämmästyn nähdessäni kuvat, joissa saattaa olla normaali sporttinen typy, jolla vatsalihaksetkin erottuu, vaikka rasvaa olisikin. Elämä on jakautunut kausiin; bulkataan ja dieetataan. Etsitään koko ajan kehittämisen aiheita ja todetaan, että jonain päivänä minäkin  olen huippukunnossa!

"Hirveesti rasvaa vatsalihasten päällä!" Vai hetkinen, voiskohan sittenkin olla tyytyväinen, hyvältä näyttää! Ei muuta ku biitsille! ;)

Hetkinen, tunnistanko jopa itseni tuosta? Kesäkuntoa,  kiinteytymistä, parempia muotoja, juu niitähän me kaikki haluamme. Mutta missä vaiheessa se loppuu? Onko se ikuisesti jonkun tavoittelua, niin että oikeastaan ei ollakaan missään vaiheessa tyytyväisiä. Enkä nyt tietenkään väitä mustavalkoisesti, etteikö itsensä kehittäminen olisi hyvä asia, mutta tuntuu että vaikka ihminen olisi todella hyvässä kunnossa, niin koko ajan yritetään saavuttaa jotain enemmän. "Kyllä nää olkapäät vielä pyöristyy, pakarat piukkenee ja vatsapalikat oikeen kolisee!"

Mulla oli yksi herätyksen paikka, kun oivalsin,  että oikeasti en ole ikinä kärsinyt kummemmin paino-ongelmista, vaikka ruokavalio on ollut tasaisen epäterveellinen. Nämäkin kilot, mitä olen pudotellut, ovat olleet raskauskiloja ja vuoden aikana ne on pudonneet aikalailla itsestään. Siis oikeastaan juuri niin, etten ole asiaa paljon ajatellutkaan. Sitten kun olen taas ihan pelkästään keskittynyt kroppa asioihin, on paino saattanut junnata paikoillaan ja samalla olen saattanut hieman ahdistua. "Ei tästä kehosta saa ikinä mitään aikaseksi! "

Mä alotin tän tekstin eilen ja jatkan tänään uudestaan inspiroituneena "älä laihduta tänään"- päivästä. Vaikka painon pudotus voi jollekin joskus olla paikallaan, jos on oikeasti ylipainoa, tai on oikeasti tyytymätön itseensä, niin välillä olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Vaikka käytännössä tavoitteena olisi pudottaa painoa, niin pitäisi tajuta se, että on kuitenkin hyvä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä olisi tärkeämpää keskittyä aiheisiin jotka ei koske ulkonäköä. Keskittyisi terveelliseen ruokaan, liikkumiseen ja kaikkeen mikä tekee hyvää sulle.
Tärkeintä olisi löytää tasapaino. Ei musta tule onnellisempaa sen jälkeen kun olen tiputtanut pari kiloa. Mutta sillä aikaa kun keskityn elämään, terveellisiin valintoihin, niin pikkuhiljaa se kehokin tulee sieltä perästä. Kun olet tyytyväinen itseesi ja aikaansaannoksiisi, hehkuu se ulospäin muillekin.  Se on kauneutta, eikä koolla tai kiloilla ole väliä.

"Hei, hyvä tyyppi siellä peilissä!"  :P

Tääkin on vähän haastava aihe, koska mulla on todellakin myös niitä päiviä kun en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni. Varsinkin se vatsa on mulle alue, jonka kanssa jaksan tasaisin väliajoin tuskailla. Mutta eräänä päivänä kun jumppasin kotona, tajusin, että kun teen jotain kehollani, niin olen kaikinpuolin iloisempi vartalostani. Vaikka en siinä hetkessä muutu mihinkään, paino ei muutu, eikä raskausarvet katoa, tunnen kuitenkin olevani kauniimpi, vahvempi ja mulla on kaikinpuolin parempi olo. Vahvempi keho tarkoittaa mulle helpompaa arkea lasten kanssa ja vaikka töissä. Ja kyllä mä edelleen haluan näyttää hyvältä, kukapa ei, mutta pitää tajuta, että itseasiassa mä olen jo kesäkunnossa! Kesä puuttuu enää tästä kuviosta :)

Joten keskitytään olennaiseen; hyvinvointiin, elämään, läheisiin ihmisiin ja hehkukaa! Itseään saa kehittää,  mutta itseensä pitää olla tyytyväinen. Sä olet ainoa sinä ja sun kehos on sun ainut, vaali sitä.

- Mia

Paluu

Noniin, paljon ajatuksia ja oivalluksia on kerinnyt tapahtua tämän hiljaisuuden aikana. Mulle iski reilu viikko sitten flunssa, joka kestää ja kestää. Olen siis edelleen ihan voimaton ja hirveän räkäinen. Treenitaukoakin on kerinnyt karttua kohta kaksi viikkoa ja alkaa ahistamaan, kun ei pääse liikkumaan! Syömisetkin meni sitten ihan päin häränpyllyä, koska flunssa. Olen siis unohtanut kaikki ajatukset sokerilakosta.

Mä luulen, että kroppa sanoi nyt että loma on tarpeen. En vain uskonut että tämä voisi kestää näin pitkään. Todella turhauttavaa, mutta opettavaista. Mä olen nyt sitten eilen ja tänään lähtenyt ihan uusilla aatoksilla tähän kesäkunto juttuun. Mä en tiedä, vaadinko aiemmin liikaa itseltäni, vaikka mielestäni treenit sujui hyvin, eikä tosiaan se kolme kertaa salia viikossa pitäisi olla yhtään liikaa. Voi kuitenkin olla, että kun keho rasittuu non paljon uudella tavalla, niin se on altis kaikille flunssillekin herkemmin. Mulla piti kuitenkin olla viime viikolla kevyt viikko, mutta toisin kävi ja nyt mennään jo toista viikkoa "kevyesti". Eli ilman minkäänlaista treeniä. Tänään kävin pienellä vaunulenkillä, mutta ei sekään oikein hyvältä tuntunut vielä, joten tervehtyminen saa jatkua. Toivottavasti edes tämän viikon lopussa olisin jo kunnossa ja pääsisin vaikka ihan lenkkeilemään. Ottaa todella paljon tonne korvien väliin, kun tuntuu, että keho tavallaan kaipaisi jo liikuntaa, mutta ei vaan kykene.

Tietysti, tiedosta tehneeni oikein kunnon virheen unohtaessani terveellisen ruokavalion sairastaessani. Olen vain "hemmotellut" itseäni herkuilla. Tunnustettava on myös se ikävä tosiasia, etten ole päässyt tupakoinnistakaan eroon :( Suurin syy tämän flunssan pitkittymisessä kyllä on levon puutteessa. Meillä vauveli nukkuu vielä tosi katkonaisia öitä, eikä päivälläkään voi asettua viltin alle lepäämään. Samat arjen hommat pyörii, oli kipeä tai ei. Olen siis tripla väsynyt. Tunnollisesti ihmisenä menin vielä viikonloppuna töihin. Äitinä ja entisenä yrittäjänä en aina oikein tiedä missä menee raja; milloin on tarpeeksi kipeä? En kokenut olevani niin kipeä, etten voisi töitä tehdä, mutta ei se kyllä hyvää varmasti tehnyt. Kuumetta mulla ei ole ollut missään vaiheessa.

Mutta mulla on nyt uusi suunta, enkä aio tämän takaiskun vaikuttaa ikuisesti. Koko ajan enemmän alan olla kiinnostunut yleisemmin hyvinvoinnista ja kaikki kehon ulkonäköön liittyvät jutut ovat tuntuneet toissijaisilta. En ole nyt aikoihin käynyt vaa'allakaan, ja se on tuntunut hyvältä. Voisin unohtaa koko vekottimen muutenkin. Välillä olen tunnustellut saavutettuja lihaksiani, onko ne alkaneet surkastua jo tässä toimettomuudessa, mutta mitään hälyyttävää ei ehkä ole kerinnyt tapahtua vielä. Ja pakkohan se on ajatellakin niin, että tämä on elämää, välillä sairastutaan tai tulee muita esteitä, ettei voi liikkua. Siinä kohtaa olisikin hirveän tärkeää, että jaksaisi panostaa kunnon ruokaan. Ja toisaalta, näin tavallisena ihmisenä, ei pidä ottaa ressiä siitä herkuttelustakaan.

Ja mitä tosiaan siihen sokerilakkoon tulee, niin lähdin ehkä liian kunnianhimoisesti tavoittelemaan jotain ikuista sokerittomuutta. Kuitenkin, se on melko haasteellista kenelle tahansa ja ehkä jopa turhaakin. Pitäisi enemmän pitää huolta kokonaisuudesta. Eli mulla on edelleen hakusessa sellainen tasapaino, jossain vastaan tullut 80%/20% ajattelutapa syömisen terveellisyys asteesta. Mun kohdalla se voisi just tarkoittaa sitä, että arkiruokailut yritettäisiin pitää kuosissa ja viikonloppuisin tai muissa spesiaalitilanteissa saa herkutella.

Nyt mä jatkan tätä "lepäämistä", ja palailen kyllä blogin pariin taas piakkoin :)
- Mia

Saaks hehkuttaa?

No ainakin tänne blogiin varmasti saa ja pitää. Nimittäin niistä vatsalihaksista. Nehän on jo jonkun aikaa tuntuneet mukavasti mukavilta. Aiemminkin olen maininnut, että jännittäessä siellä ne palaset tuntuu. Ku ei oo koskaan ennen oikeesti tällä tavalla tuntunut, niin se tuntuu jotenkin tosi hienolta :)

No mut nyt ne on tässä pikkuhiljaa alkaneet näkymäänkin! Tänä aamuna oli pakko sitten ottaa kuva jos toinenkin ja lähettää yks kuva miehelle ja fiilistellä muuten vaan työnsä tulosta. Varsinkin kun mä en alussa edes uskonut että saisin ton masun kanssa mitään aikaseksi. Siis eihän se vielä tietysti mikään sixpack ole, mutta se on tuolla rasvan alla kaivautumassa esiin. Ja ekaa kertaa tuntuu siltä, että mun on mahdollista tavoittaa semmonen "unelmien vatsa", jos mä tahdon :) En tiä tahdonko,  katsotaan miten käy. Mulla ei edelleenkään ole mitään konkreettisia tavoitteita, vaan edelleen olen utelias näkemään mitä tästä vartalosta kuoriutuu. Ajan kanssa, itseä kuunnellen :)

Mutta tiedättekö, mä pohdin tänään melkein koko päivän että kehtaanko julkaista tommosen kuvan instagramissakin. Ja toistaseksi, en ole vielä julkaissut.  Mikä mua sit estää? Insta on täynnä erilaisia kehokuvia, enemmissä ja vähemmissä vaatteissa. Mä seuraan itsekin hyvin monia naikkosia siellä, ja kaikki tuntuu esittelevän itseään hyvin luontevasti ja se on mulle tosi fine :) Ne kuvat inspiroi ja tsemppaa itseänikin. Mut mikä mua jarruttelee oman kuvan julkaisussa, mulla on vaatteet päällä, muilta osin kuin että se olennainen massu siellä pilkottaa. Mä olen sinut mun kroppani kanssa, erittäin tyytyväinen kaikinpuolin. Etenkin tällä hetkellä :)

Tyytyväinen mamma :)

Mä mietin ehkä kuitenkin sitä, että mitä muut funtsaa. Että; "Mitä toiki ny tossa tota kroppaansa esittelee!" :D "Mikäs fitnesmama toi luulee olevansa?" Tai sit saatan miettiä, että en mä vaan ole sellainen ihminen, joka julkaisee omia kehityskuvia. Mitä jos se ärsyttää jotakuta? Tai joku aattelee, että oon ihan bimbo, sellainen joka ei nykyisin ajattele muuta kuin omaa kroppaansa.
Mut sehän ei oo totta. Järjen äänellä, mulla on ihan samanlainen oikeus julkaista (tai olla julkaisematta) kehityskuvia, kuin kellä tahansa muullakin. Miksen muka sais olla ylpeä omasta duunistani, ihan samalla tavalla mä julkaisen esimerkiksi Facebookissa ylpeästi kuvia lapsistani tai muista "saavutuksista" :D Ja oon jopa ajatellut julkaista blogissani sen bikini kuvan kun siihen bikini kuntoon pääsen :) Ei sillä, mä oon kyllä ollut aina biksu kunnossa, ei mulla ole koskaan ollut ongelmia mennä bikineissä rannalle.

Noh, mut mä jatkan tätä mun epäröintiä ja ilakointia täällä :D - Mia

Kehitystä ja arkeen paluu

Kyllä ne olkapäät ja ojentajat alkaa vahvistumaan pikkuhiljaa. Mulla oli tänään oikein mukava olka-rinta-ojentaja treeni, siis juuri se treeni minkä kanssa kolme viikkoa sitten itkin (ja hoin sitä äänetöntä "v***u"-sanaa). Täytyy kyllä myöntää, ettei tää kyseinen reeni ole edelleenkään mun lemppari näistä kolmesta ohjelmasta, mutta siitä voi vielä tulla sellainen. En mä vielä saanut ehkä ihan kaikkia tehoja irti, etenkin kun tällä viikolla pitäis vääntää lyhyttä sarjaa, eli pitäis laittaa rohkeesti painoja. Mut mä oon iloinen jo siitä, että painot on jokatapauksessa nousseet, esim vinopenkkipunnerruksessa käsipainot oli 9kg ja se tuntuu hurjan isoilta :D Oli myös mahtavaa kun pystysoudussa 15 kilon tanko, ja sillä vedettiin sitten se 8 toistoa per sarja. Irvistellen.

Huomaisko sieltä vähän jo jotain muotoja käsivarressa ja olkapäässä?  Ehkä ihan vähän? ;)

Ojentajat on mun heikko kohta, varmaan yks kehon heikoin. No kelläpä ne arjessa olis mitenkään erityisesti käytössä, niin eihän ne ilman treeniä kehity lainkaan. Mulla on kiva haastava ojentaja liike, dippi telineessä, jolla ekalla viikolla sain tehtyä hädintuskin 5 pientä liikettä. Tänään sen sijaan tein jo 10, per sarja, ja liikkeetkin olivat jo hieman isompia :)

Ja niin on taas lähtenyt tää viikko alkuun, vaikka siis on jo tiistai, mutta arkihan se alkoi vasta tänään. Mun herkkuhimotkin on pysyneet tiessään, kun on syönyt hyvin ja päätös on nyt tehty. Tälläistä herkkua sai vetää salin jälkeen:

Ja kylläpä maistui! Heiton vielä tommosta tulista sriracha soosia, saa vähän makua :) kyllästyin niin niihin rehusalaatteihin, että siirryin pakastekasviksiin. Ne on mukavan edullisiakin, näppäriä ja hyviä :)

Lopun alkua

Mä jotenkin vähän kerkesin pelätä tän viikonlopun aikana, että näinköhän mulla onnistuu tuo paluu arkeen ollenkaan!  On menny nääs niin överiks syömiset, ettei mitään rajaa. Mutta mulla tuli tänä aamuna luonnollinen stoppi. Mä olin jo eilen valitellut mun oloa, joka oli siis aivan kauhee. Nuutunut, väsynyt, voimaton, ahdistunut, levoton. Ja kaikki tämä epäsäännöllisen ruokailun, herkuttelun ja juomisen vähyyden vuoksi. Mä en ees tiiä miksi mun pitää aina silloin tällöin tällä tavalla käydä niinku pohjalla?  Että kuinka monta kertaa mä viel jaksan tavallaan aloittaa alusta? Miksei mulle riitä yksi herkuttelu päivä, vaan jos alan herkutella ja olen "vapaalla", niin mä vedän kaksin käsin kaikkea ja koko viikonlopun.
Toisaalta tällä kertaa tein sen tarkoituksella, että saisin paremman potkun tähän loppurutistukseen. Että mun olo olisi niin huono, että se jäisi muistiin sillä tavoin, että en tahdo kokea sitä uudestaan, ainakaan pitkään aikaan :D

Eli mun sokerilakko alkaa tänään ja kestää kahdeksan viikkoa. Katson tilanteen mukaan tarvinko neljän viikon päästä yhden herkuttelu päivän. Just luin Menaisten sivulta Linda Manuellan vinkin dieetin jaksamiseen, että pitää välillä niitä vapaa syönti päiviä, niin jaksaisi paremmin. Mutta mun kohdalla on toki nyt kyse itseni haastamisesta. Ja mä en koe olevani dieetillä, vaan pyrin syömään terveellisesti ja niin että saan parhaan hyödyn myös treenaamisesta. En mä ikuisesti edelleenkään aio olla ilman herkkuja ja normaalissa elämässä täytyykin välillä herkutella :) vaikka kerran viikossa. (Huom ei koko viikonloppua joka viikonloppu)

Mä yritän pitää kiinni mun salitreeneistä, kolme kertaa viikossa ohjelmani mukaan. Lisäten joukkoon lenkkeilyä, joko juoksua tai vaunulenkkejä. Kesää kohden voisin myös harrastaa kevyt syönti päiviä niinä päivinä kun en treenaa. Söisin esimerkiksi kevyitä smoothieita ja kasvispainotteista ruokaa :) Nälkää en aio nähdä. Veden juonnissa pyrin siihen kolmeen litraan.

Mä aion olla sopivasti itsekäs projektini suhteen, otan omat eväät mukaan jos tarve vaatii, tulen kieltäytymään kahvipullasta. Otan oman treeniaikani perhe arjessa :) Kaikki tämä sen vuoksi, että voisin paremmin ja saisin haastaa itseni tässä kesäkunto projektissa. Kyllä mä tahdon näyttää pirun hyvältä kesällä, pinnallista tai ei :) Uskon että kun saan panostaa itseeni olen parempi vaimo ja äiti myös. Olenhan saanut jo huomatakin sen.

8 viikkoa kesään! - Mia

Viikkoraportin tynkää

Viikonlopun aikana selvittiin lihaskivuista, lauantaina sain kävellä töissä sen 8 tuntia, kyllä siinä pikkuhiljaa pohkeet aukesi. Olin joko tosi reipas tai vähän hullu perjantaina, kun lähdinkin salille, vaikka olinkin ihan kuollut. Pohkeet oli tosi pahassa krampissa vielä silloinkin. Heti jos istuin pidemmän ajan oli ylöspääsy työn ja tuskan takana. Mä testailin jo torstai iltana mobilaattia,  mutta ei siitä hirveesti tuntunut olevan apua. Mies sai hieroa sen kanssa pohkeitani ja se oli kyllä aivan tuskaa!

Perjantain treeni sujui kuitenkin tosi hyvin. Oli vuorossa haukkarit ja selkä. Ja ne leuanvedot! Meni ihan ookoosti kyllä. Ekaan sarjaan jaksoin jopa 10, loput tarvittavat toistot tehdään sitten trx-nauhan kanssa. 

Olin ennemmin hieman skeptinen sen asian suhteen, että kerta viikkoon treeniä jokaiselle lihasryhmälle riittää, mutta tuon jalkapäivän jälkeen mieli muuttui :D Täytyy vain joka kerta antaa kaikkensa, niin se riittää kyllä :) 

Tämmönen hauska kuva tuli vastaan. Osu ja uppos:D

Kaikenkaikkiaan pääsin mukavasti tavoitteeseen,  eli kolme salitreeniä ja tiistaina kävin reilun puolen tunnin vaunulenkillä. Juoksua ei tähän viikkoon jaksanut tai kerinnyt, mutta otan jopa sen lauantain työpäivän liikunnasta :D Hyvin paukkui myös askeltavoitteet kun työpäivän jälkeen oli jo yli 15 000 askelta.

Illalla meitä odotti mieheni kanssa leffa ja ravintola ilta :) Viikon ruokailut sujui muuten reippahasti, mutta alkuviikon vedin joka päivä karkkia synttäreiden jäljiltä ja vielä eilen meillä syötiin itsetehtyä pitsaa ja pieniä suklaamunia :) Mut eikös se niin mene että jos perus kaava ruokailussa on kohdallaan se riittää ;)

Tässä vihdoin muutoskuvia.  Välillä siis reilu kuukausi, jotain pientä ehkä tapahtunut ;) Ryhti on ainakin parantunut, jos ei muuta :D

Kesään on nyt reilu 8 viikkoa aikaa. Olen miettinyt että miten voisin kiristää tässä hieman kesää kohti. Niinku syömisen suhteen. Riittäisikö ihan herkuton huhtikuu tms. Tuntuu vaikealta ajatella, että miten noi syömiset pitäisi hoitaa oikealla tavalla tulosten suhteen. Tietysti joku personal trainer tms voisi olla paikallaan, mutta sellaiseen ei ole mahdollisuutta satsata. Ja toisaalta en tahdo kuitenkaan syödä niin orjallisesti. Ehkä täytyy vain haalia muualta paljon tietoa. Olenhan mä nytkin saanut jo tuloksia ihan omin neuvoin :) 

Liikunta mulla on omasta mielestäni kohdallaan ja uskon lenkkien lisääntyvän kesää kohti mentäessä. Toi loskapaska ei inspaa yhtään!! Joten mieluummin teen tässä vaiheessa vain parhaani salilla. 

Pakko vielä mainita tän päivän treenistä, kun pääsin tekemään uudestaan sen itkua aiheuttaneen ohjelman. Meni paljon paremmin kyllä! Katsoin vähän painoja uusiksi, enkä lähtenyt tekemään niin kunnianhimoisesti. Kuitenkin pyrin keskittymään siihen mitä tein ja hengittämään :) Tuntui että sain paremmin tuntumaa. 

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Eräänlainen raportti

Mun piti kirjoitella nyt jokatapauksessa siitä, mitä onkaan tapahtunut 8 viikossa. Mä otin eilen kaikki uudet mitat ja muistamatta vanhoja lukemia, olin ihan fiiliksissä että jotain on tapahtunut! Tein vertailun ja sain huomata että mitään ei ollutkaan tapahtunut :D No reidestä oli lähtenyt 2cm, se on oikeesti kyl tosi hyvä saavutus, kun mun rasvavarastot kertyy enimmäkseen sinne alueelle.

Tavallaan tuntuu hölmöltä ottaa mitään mittoja, koska ne alkaa olla sellaisissa lukemissa, ettei niihin erityisiä muutoksia voikaan tulla. Lantion mitassakin tulee luut vastaan ja mulla ei ole tarkoitus pienentää mun takamusta!

Painokin oli tippunut hieman, 600g ja painan tällä hetkellä 62,2 kiloa. Neljään viikkoon toi määrä tuntuu säälittävältä :D Mut mää oon joskus painanut 54 kiloa alimmillaan ja voin sanoa, että näytän sata kertaa paremmalta nyt! Mä luulen että tässä vaiheessa paras mittari taitaa olla ihan tuntuma ja peili. Vaikkakin myönnän että tahtoisin tuon painon siihen kuuteenkymppiin, vaikka tiedän kaikki nää faktat lihaksien painosta jne.

Olen kuitenkin iloinen, että vaikka painoni junnasi tuon neljä viikkoa samassa, se ei aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta. Enimmäkseen huvitusta ja epäilyä siitä että toimiiko vaakani alkuunkaan. Että olis nyt vaikka noussut paino :D

Parasta on tää lihastuntuma. Siis kun jännittää hauista, se tuntuu, reisissä tuntuu lihakset jopa ilman jännitystä ja vatsalihakset saa jännitettyä koviksi. Aviomies saa elää projektissani mukana, kun saatan hehkuttaa uusia lihaksiani. "Kato mulla on täällä pohkeessa tämmönen lihas! Tätä ei oo ennen ollu!" Tai "Kokeile mun haukkaria/vatsalihaksia/reisiä/pakaralihasta!" Parasta oli kuitenkin kun mies eräänä iltana vain totesi yllättäen, että on se mamma kyllä timmiytynyt :) Se jos mikä tuntuu kivalta.

Ennen lapsia mulla oli aina litteä vatsa ja multa lähti laihtuessa kilot siitä ensin. Onnekas olin :D Ja olen edelleen, ei siinä. Mulla on vieläkin litteä vatsa, mutta siinä on se löllö, johon mulla onkin muodostunut sellainen viha-rakkaus suhde. Tavallaan pelkään, että jos saan rasvaa poltettua mahasta, niin jääkö siihen semmoinen armoton nahkapussi? Toisaalta olisin utelias näkemään mitä sille käy. Ainahan voi lihottaa takaisin :D Sen lisäksi, varsinkin alavatsa, on sellainen alue, että se harvemmin julkisesti näkyy yhtään missään, kun en harrasta kovin matalia housujakaan. Mä en ole koskaan haaveillut mistään sixpackeistä, en ole edes uskonut että semmoisen voisin saavuttaa, eikä ole tarvetta.  Enemmän haaveilen timmistä pepusta ja reisistä. On kivaa kun on saanut treenin tuntumaan oikeissa paikoissa ja on saavuttanut hieman jo sitä haluttua pyöreää pakaran muotoa.

Demonstraatio massustani :)

Muita muutoksia

Mitkä muut asiat kertovat muutoksesta? No tietysti vaatteet. Paidassa olen jo aikoja sitten siirtynyt käyttämään kokoa s ja muutaman kerran ostoksilla ollessa olen yllättynyt mahtumaan housuissakin samaiseen kokoon! Se tuntuu uskomattomalta kun on aina ollu se 38/40 koko. 

Rintsikat saa nyt kiristää tiukimmalle ja vanhat farkut vain solahtavat päälle. Pitkään en edes tykännyt käyttää farkkuja kun aina ne puristi ikävästi vatsasta. En mä vieläkään kyllä kovin usein käytä, mutta jokatapauksessa enemmän mielelläni. 

Todettakoon että turhaa työtä ei ole tehty! Ja kuitenkin tavallaan melko vähällä vaivalla, eikä herkuistakaan ole tarvinnut luopua! Jos ei olisi kulunut näin vähän aikaa, uskaltaisin kutsua tätä jo elämäntavaksi. Sitä kohti ollaan jokatapauksessa menossa. Olen saanut pidettyä ruokailun kuitenkin arkisin suht ruodussa ja treenejä on ollut viikossa keskimäärin neljä. Kuntosalia ja juoksua (viime viikolla jopa kuntopyöräilyä kotona, joka oli kuolettavan tylsää!)  

Alkaa innostus palailemaan ja on tosi hyvä fiilis kaikesta jo tähän asti saavutetusta :) 

-Mia 

Tasanne vaihe

Tuli sellainen olo, että nyt ei kiinnosta, ei huvita. Ei jaksa ajatella tai ruotia projektiani. Tai eniten tämä näkyy nyt puuttuvan kuukausiraportin osalta. Siihen on kaksi selkeää syytä. Toinen on se, että mitään näkyvää muutosta ei ole tapahtunut, mistä tietenkin lievä pettymys. Kuitenkin ymmärrän että viimeiset neljä viikkoa olen vetänyt "ei niin sata lasissa", joten ihmeellisiä tuloksia ei voi silloin odottaakaan. Tiedostan sen, että kun on tällä tavalla normaali painoinen ja kehollisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, ei muutokset olekaan selkeitä. Esimerkiksi paino on pysynyt tasan samana! Muita mittoja en jaksanut edes ottaa, saati mitään edistys kuvia. 

Toki on paljon muita muutoksia joita voi huomata, ja ajattelin kirjoittaa niistä vielä erikseen. Mä luulen, että tämmöinen vaihe on ihan tarpeellinenkin. Ensimmäiset jaksot projektini aikana ovat sujuneet tosi suurella innolla ja kehitys oli alussa silmin nähtävää. Nyt kun on menty eteenpäin, uskon että suurempiin muutoksiin tarvittaisiin enemmän työtä. Pitkäjänteisyyttä. Herkutteluja ei saisi siinä vaiheessa olla joka viikonloppu, saati koko viikonlopun. Juu, vedin lauantaina puolet perhepitsasta, pienen karkkipussin ja puolikkaan keksipaketin. Ja eilen sipsiä. Ja dippiä. Eikä ole edes morkkis, miksi olisi? Ymmärsin, että herkuttelu ei vie pois kuntoa,  se ehkä hidastaa kehollisia tavoitteita,  mutta mulla ei ole kiire. Mä tajusin, että vaikka ajatus timmistä kesäkropasta on edelleen mielessä ja toiveissa, niin kyse on silti jostain ihan muusta. Oikeasti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaksamisesta. Ja mä olen luottavaisin mielin, koska vaikka mua ei nyt niin kiinnosta, niin mä olen menossa tänään salille. Ja ihan siitä syystä, että tiedän että siitä tulee hyvä olo ja se edistää mun fyysistä kuntoa. 

Hieman stressaantunut, mutta onnellinen vaimo :)

Ja mikä on suurin syy tähän tasannevaiheeseen? Mä alotin lauantaina työt. Aloitan tekemään osa-aikatyötä tässä kevään aikana, viikonloppuisin harvakseltaan. Kun on ollut yli vuoden kotona, tuommoinen muutos vaatii jo henkisesti niin paljon energiaa, että ei ole mikään ihme, että muut asiat jäävät hetkeksi taka - alalle. Lauantai vuoron jälkeen kuitenkin sai huomata, että mikä on fyysisen kunnon merkitys työssä jaksamisesta. Eli paljon oivalluksia on tullut! Mutta hyviä oivalluksia omasta mielestäni :) 

Mulla on vielä tänään ja huomenna lyhyet iltavuorot ja sitten alan keskittymään poikani synttäri juhlien suunnitteluun :) Hommat jatkuu taustalla kuitenkin, ja enköhän tule tännekin kirjoittelemaan viikon aikana :)

Hyvää maanantaita ja viikon alkua! :) - Mia 

Ääni muuttuu kellossa

Mulla on tässä lyhyessä ajassa tullut jo paljon oivalluksia, eritoten liikunnan suhteen. Miten ennen käsittämättömiltä tuntuvat asiat ovat saaneet selityksen ja minä uuden näkökulman. Laitan niitä tähän, huumoria on käytetty ;)

Aamupuuroa twistillä, tattaripuuro banskulla ja kivillä. 

1. Juoksijat:

Saatoin ennen ajatella, että esimerkiksi sadesäässä lenkkeilijät ovat hulluja, siis ihan todella hulluja! Samaan kastiin kuuluu kuumana kesäpäivänä juoksijat, juhlapyhänä juoksijat ja talvipakkasilla juoksijat. Hulluja koko sakki. Kuka oikeasti haluaa lähteä ulos lenkille kun voisi tehdä jotain muuta paljon mukavampaa, kuten löhötä sohvalla herkkuja mutustellen. 

Sittemmin olen ymmärtänyt, että juoksija ei katso kelloa tai kalenteria tai sen kummemmin säätilaa siinä mielessä, että jouluaattona ei voisi juosta tai että räntäsade olisi jokin este. Olen tajunnut, että juoksustakin voi oikeasti nauttia ja sitä voi haluta tehdä missä ja milloin vain! Varsinkin jos on jokin tavoite vielä mielessä. No, mulla ei sen suuremmin ole, mutta muutama vuosi tai kuukausi sitten en olisi voinut kuvitella juoksevani talvella. No juoksin kuitenkin hyvin myöhään syksyyn ja tänä talvenakin. Ensi talvena tahdon omistaa kunnon talvijuoksuvermeet ja juosta lumella ja jäällä :)

2. Salilla kävijät

Eikö salilla kävijöille ole muuta elämää? Okei, tää laji on ollu itelle aina se mieluisin, mutta aiemmin en ymmärtänyt miten joku (eritoten äiti-ihminen) voisi haluta viettää aikaa salilla USEAMMAN kerran viikossa! Tavallaan olin kyllä itse niin syvällä vauvamaailmassa, että aiemmin kohdallani se ei olisi tullut edes kysymykseen, mutta nyt on taas mieli muuttunut. Koen että esimerkiksi se 3 kertaa salia viikossa olisi oikein mainio määrä ja jos parit lenkit siihen päälle, niin mikäpä jottei! Se hyvä fiilis ja energia salin jälkeen on jotain niin suurta, että siitä ammentaa paukkuja pikkulapsi arkeen, sen "menetetyn" ajan edestä! 

3. Koko ajan samaa ruokaa

Joka aamu kaurapuuroa, joka lounas ja päivällinen samaa jauheliha-kana puputusta. Ja se kasvisten määrä! Meneehän siihen kauheasti rahaakin! Tai sitten ei. Kun herkut ja muut ylimääräiset jutut jää pois ostoslistalta jää kauppa budjettiin tilaa terveellisille aineksille. Sen lisäksi joka aamuinen puuro tekee ololle niin hyvää, että siinä on jo tosi hyvä syy syödä sitä, vaikka joka aamu. Lisäkkeet vaihtuu ja terveellisiä arkiruokia oppii kehittelemään, jopa niin että koko perhe voi syödä tyytyväisenä samaa ruokaa. 

4. Superfood hömpötykset

Tämä maailma on mulle toki vieläkin tuntematonta aluetta, mutta olen alkanut ymmärtää myös sen, että kun syödään yksinkertaisesti sitä puhdasta ruokaa, siihen alkaa kaipaamaan jotain lisää. Jotain uutta mitä kokeilla, jotain mistä voisi tulla vielä parempi olo ja jotain uutta vaihtelua ruokavalioon. Itse tutustuin ensimmäisenä Chia-siemeniin, niistä kokeiluista lisää myöhemmin. Ravinne lisä jutut on mulla myös edessä ja tunnen mielenkiintoa tutustua niihin pikkuhiljaa omaan tahtiin. Lisävitamiinit ja protskujauheet sun muut. Laitetaan kuitenkin ensin perusasiat kuntoon!

5. Saliselfiet, hauiskuvat ja belfiet

Nähään on niitä fittness tyyppien höpöhöpö juttuja. Itserakkaita ihmisiä, aina kuvaamassa itseään joka välissä; "tämmönen peba mulla on, lälläslää!"

Vai voisiko kuitenkin olla kyse puhtaasta itsevarmuudesta, innosta ja halusta jakaa tätä liikkumisen ja terveen elämän ilosanomaa muillekin, kuvamateriaalin muodossa? Välittämättä siitä mitä muut ajattelee? Toiset ihailee, jotkut on kateellisia ja jotkut inspiroituu. Mä olen ainakin itse niin visuaalinen ihminen, että mua ne kaikki kuvat inspiroi! Ja omat kuvat näyttävät tehdyn työn ja tulokset konkreettisesti :) Oli mullakin aika, että tuntui että ahdistus iskee jos näkee vielä yhdetkin vatsapalikat kännykän kuvaruudulla. Nyt tiedän, että mun ei tarvitse tavoitella samanlaista kroppaa kuin jollain toisella on. Voin puhtaasti ihailla toisten tuloksia ja ajatella, että mä oon hyvä näin ja iloita omista saavutuksista. Ja jakaa siitä kuvan tai pari :)

 

Musta on ihanaa huomata kuinka mun maailma on avartunut tän alkuvuoden aikana! Mä olen vasta alussa ja voin vain haaveilla millaisia oivalluksia mulla onkaan vielä edessä :)

Millaisia ennakkoluuloja muilla on ollut? Voitteko yhtyä näihin vai onko jotain muuta? :) 

Avarretaan maailmaa yhdessä ;) - Mia

Uusi päivä, uusi viikko

Tämmöstä höpinää meinasin kirjotella.  Oli ihan uskomattoman hieno fiilis tosta auringosta. Mä myös palasin takaisin ruotuun ja se tuntuu hyvältä. On niin eri fiilis vatsassa nyt ja ollu koko päivän. Päädyin tekemään ihan perus pikaruokaa ja tuntuu että se sopii mulle tällähetkellä parhaiten. 

Päivä meni muuten ihan kotosalla vain, kävin kuitenkin hakemassa stadiumista ton vyön puhelinta varten. Tuntuu jännän pieniä olevan noi puhelintaskut! Kun Tohonkin mun puhelimen sai ihan änkeä. Hyvin se sinne mahtui sitten kun sai luukusta sisään :D 

Miehen tultua töistä pääsin sitten lähtemään salille, jossa vuorossa jalat, olkapäät, ojentajat ja vatsa. Oli kyllä tosi kätsy toi pussukka, vyö, mikä lie, oli hassua kumartua kun ei tarvinnut pelätä että puhelin tippuu tissien välistä lattialle :D Hyvä treeni muutenkin ja kyllä tää maanantai on vaan paras päivä aloittaa treeniviikko! Nyt jo yks treeni hoidettuna ja hyvällä fiiliksellä viikon jatkoon :)

Tein itelleni vielä tommosen selventävän kalenterikaavion. Siitä näkyy nyt nää seuraavat 12 viikkoa jotka on jäljellä ennen kesää :) Jotenkin helpottaa tätä projektin hahmottamista, ainakin mulla siis! Merkkailen tohon mm. treenit. Täytyy kehitellä viel jotain välitavoitteita ja sen semmoisia :D 

- Mia