Kuinkas sitten kävikään?

Tittididiis! Se on kesä nyt! 15 viikkoa on vihdoin takana, uskomatonta.
Ja kuinka kävi tämän mamman? Noh, ylpeänä voin ilmoittaa, että saavutin sen mitä tahdoin. Mulla oli alunperin hieman häilyvät mielikuvat siitä, mitä kesäkunto mulle tarkoittaa. Oli kuitenkin ajatus jonkinlaisesta painotavoitteesta, sekä mielikuva siitä miltä tahtoisin kehoni näyttävän. Kaikki muutti muotoaan matkan varrella. Täytyy sanoa, että tää on ollu hieno matka! Olen niin onnellinen kaikinpuolin että aloitin. Kyse ei ole edes tästä pelkästä kehosta, vaan koko olotilastani. Varsinkin tuo sokerittomuus muutti suurelta osin kaiken. Vaikka en siis noudata absoluuttista sokerittomuutta, mutta olen neljän viikon aikana löytänyt melko hienon tavan noudattaa sitä omalla tavalla.

Mutta hei! siirrytään siihen mitä on tapahtunut mun kehossa, ensin ulkoisesti. Alla on aloitusmittani, jotka on otettu 12.2. 15. Laitan perään nykyiset mitat eiliseltä.

Alku:
Paino: 63,7kg
Vyötärön kapein kohta: 69cm
Navan kohta: 74cm
Lantion levein kohta: 100cm
Vasemman reiden mitta: 58cm

Lopputulos:
Paino: 59,7kg -4kg
V: 64cm -5cm
N: 69cm -5cm
L: 94cm -6cm
VR: 55cm -3cm

Tämmöset surkeat kuvatukset sain aikaseksi. Tietokoneeni ei ollut puolellani, mutta ehkä näillä pärjää! :)

Itse olen hurjan tyytyväinen saavutettuihin tuloksiini :) Kun alunperin lähdinkin elämäntapamuutosta tekemään ja oli tarkoitus ottaa rauhallisesti ja armollisesti tää koko homma, niin tuntuu tosi hyvältä, että pääsin tähän. Mä en tahdo lopettaa nyt kun olen saavuttanut tuloksia. Se saa mut ennemmin jatkamaan innokkaammin ja uusilla haasteilla. Mä tahdon pitää yllä ja parantaa mun kuntoa entisestään.
Ruokavalion ansioista mulla on pääsääntöisesti tosi hyvä olo koko ajan, sellainen tasainen. Vatsa ei pömpötä (ja hei ne vatsalihaksetkin kurkkii välillä tuolta rasvan alta!) ja kasvojen iho on koko ajan parempi. Mulla riittää rutkasti energiaa, ainakin niinä päivinä kun on saanut nukkua edellisyön!
Musta on aika siistiä sanoa, että näin kohta kolmekymppisenä (hui!) kahden lapsen äitinä, mä olen elämäni kunnossa! Joku vois aatella, että eihän tää oo viel kunto eikä mikään, tai että tässä ajassa olis voinut saavuttaa enemmänkin, mutta mua ei kiinnosta semmoset jutut. Tärkein on oma fiilis ja se että pää pysyy mukana näissä muutosasioissa. Mul on hyvin luonnollinen olo mun kehossa ja se tuntuu omalta. Tää on mun body, mitä mä oon vähän muokannut.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman poikani ottaman kuvan :) Nauratti kun hän kysyi aikooko äiti nyt osallistua fittnesspäiväkirjoihin :D
En sentään, mun elämä ei kaipaa lisäliitettä fittness :)

Ihanaa kesän alkua! Muistakaa että bikinikunto on korvien välissä, mä olin kesäkunnossa viime vuonnakin vaikka painoa oli rutkasti enemmän ;) 

-Mia

Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia

Kuis liikkuu?

Mä vieläkin odottelen sitä suurta jumppa inspistä, mutta olen ihan tyytväinen, että oon saanut itseni edes jollain tasolla liikkeelle. Tällä viikolla olen harrastanut kotijumppailuja lähes joka päivä, niin, että olen tehnyt aina vähän jotain. Vähän punnertanut, vähän tehnyt kyykkyjä ja vatsoja. Sellaista ylläpitävä kotikuntoilua. Viime sunnuntaina kävin jopa juoksulenkillä, tosin se oli ihan vain vartin rykäisy. Silti tuli hyvä fiilis, kun juoksu tuntui kulkevan mukavasti ja nykyisen ajatusmallini mukaan on parempi tehdä pieni lenkki, kuin ei lenkkiä ollenkaan. Olen saanut itseni myös parille vaunulenkille, jotka ovat olleet noin tunnin mittaisia. Täällä meidän mäkisessä maastossa vaunuiluun saa hyvin haastetta ja selän hikeen.

Olikohan se onneton torstai päivä sitten (ei ollut toivoa täynnä ei), kun innoissani aloin tekemään erästä Fit-lehden kuntotestiä. Olin siis tehnyt sen aiemmin joskus alkuvuodesta ja nyt muistin sen uudelleen. Pakko päästä testaamaan kuinka olenkaan kehittynyt!
Ensin tehtiin punneruksia, niin kauan kuin jaksaa. Testi loppuu kun ei jaksa enää nousta ja joutuu jäädä ylhäällä lepäämään. Alkuvuodesta toistojen määrä oli 25, nyt vedin huimat 45! Sitten oli kyykkyjä, puoleen minuuttiin niin monta kuin tulee. Alkuvuodesta tein 31 ja nyt vaan 28, what? :D No sitten kävi hassusti, istumaannousut vuorossa. Ja voi hemmetti, ne ei oo koskaan sopinut mun vartalolle, eikä sopinut nytkään. Kun asenne on se, että tempastaan tästä parit vatsat mahdollisimman nopeesti, niin lopputulos voi olla todella huono! Alkuvuodesta ten 12 toistoa puoleen minuuttiin ja nyt sentään 13, mutta jymäytinpä samaan hintaan alaselkäni siinä hommassa. Voi että oli tuskaa. Mun anatomia ei todellakaan jotenkin sovi tohon liikkeeseen, vaikka en siis kiellä sitäkään, että mun vatsalihasten voimassa voisi olla parannettavaa. Mutta liikettä hankaloittaa varmasti jo ihan se, että mulla on melko pitkä selkä ja sitten vielä jatkeena jotenkin pitkä häntäluu, joka osuu inhottavasti maahan. Tyynytkään ei oikein auta ja uskon, että se vaikuttaa osalta siihen, että en oikein pysty tekemään liikettä puhtaasti. Oli miten oli, alaselän sivulla oli hirvittävä kipu, niin että itkua väänsin jos esimerkiksi piti nostaa lattialta jotain.
Menin sängylle makoilemaan ja äkkiä google auki: "äkillinen alaselkäkipu". Hetken selailtuani löysin vastauksen; "jatka toimiasi normaaliin tapaan". Ja kyllä sen huomasikin, kun nousi sängystä, selkä oli entistä kipeämpi makoilun jäljiltä, Silloin lähdin lenkille vaunuja lykkimään ja sain päivän mittaan huomata, että liike on lääke. Nyt lauantaina, noin 17 000 askelta myöhemmin (jotka siis tosissaan tulivat yhden työpäivän aikana!) olen vihdoin päässyt eroon kaikesta kivusta!

Tommonenkin pieni vastoinkäyminenkin voi suututtaa joskus ihan hirveästi. Soimasin itseäni, että pitikin mennä rempomaan, nyt en voi tehdä mitään! Olo oli hetken niin avuton, ja ajattelin jopa, että jos mulla olis ollut karkkia ja tupakkaa, olisin varmasti sortunut molempiin! Onneksi ei ollut ja onneksi keksin ihan luonnollisen lääkkeen vaivaani :)

Tiedättekö mikä oli kuntotestin paras edistymiskohta? ;) Vyötäron ympärys! Se oli joskus alkuvuodesta 74cm ja nyt se on 66cm. Jotain on todellakin tapahtunut :)

Nyt sitten rauhallisesti lisäilen liikuntaa, oman fiiliksen mukaan. Päiväaktiivisuuteni on kyllä jo kasvanut roimasti. Uskon sen olevan myös avainasemassa yleisen terveyden kannalta.

Ps. Löysin kaupasta Sarah Wilsonin toisen kirjan "Irti sokerikoukusta", eli siis uusia reseptejä samalla ideologialla! Mun on pakko saada sekin käsiini :)

-Mia

Itsensä kuuntelua

Mul on taas jatkunut nää pohdiskelut täällä hiljaisuuden aikana. On ollu hirveä motivaatio pula, niin liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen. Tuntuu että se pitkä flunssa jakso teki kyllä tehtävänsä ja aloitus on tuntunut vaikealta, vaikka nää ajatukset on koko ajan olleet taustalla.

Välillä on oikein ärsyttänyt kaikki mikä vähänkään liittyy aiheeseen. Tullut niitä tuntemuksia, että paskat jostain kesäkunnosta! Ja toisaalta hyväkin, olen nimittäin ollut hyvinkin tyytyväinen itseeni muuten, mutta liikunnallisten saavutusten menetys hirvittää. Mulla ei ole ollut mahdollisuutta palata salille ja nyt mun pitäis muka jotenkin inspiroitua kotijumpasta uudelleen. Tuntuu haastavalta. Lisäksi tuntuu että päivittäinen herkuttelu lössäyttää, niin kehon kuin olonkin!

Kumpparijumppaa, jossa kumppari katkes :D

Mutta mun motto on aina ollut, että itselleen pitää antaa armoa. Nyt mä olenkin lisännyt liikuntaa ihan pikkuhiljaa, oman fiiliksen mukaan. Omalla kehonpainolla lihaskuntoa, enemmän hyötyliikuntaa ja vähän lenkkeilyä. Niin, että kipinä syttyisi pikkuhiljaa. Ja nyt näyttää taas jo paremmalta :) haaveilen kahvakuulan ja uusien lenkkareiden hommaamisesta. On ihanaa kun jaksaa edelleen punnertaa, sitä tunnetta en halua kadottaa!

Sit mul on jälleen tuo sokeri homma kartalla :D Tällä kertaa niin, että yritän ateria kerrallaan kiinnittää huomiota siihen ja ylipäänsä parempiin valintoihin. Mut edelleen armollisesti. Muistellen tätä tän päivän hyvää oloa, kun ekan kerran pitkiin aikoihin olen koko päivän ilman ylimääräistä sokeria. Tuntuu että jo naamasta paistaa semmonen erilainen freesiys.

Tällaisella lookilla mennään :) 

Kaikesta huolimatta olen iloinen, ettei mun innostus ole hiipunut missään vaiheessa kokonaan. Mä oon tehnyt niin paljon ihan fyysistä duunia ja vielä enemmän ajatustyötä näiden terveys asioiden kanssa, että alan olla siinä vaiheessa, etten todellakaan tahdo luovuttaa. Niin paljon uutta tietoa, kokemuksia, sortumisia ja totaalista mielenkiinnon loppumista. Ja edelleen sama linja jatkuu, vaikkakin tavoitteet ja ajatukset on muuttuneet matkan varrella.

Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella vielä joku on, vaikka hiljaiseloa olenkin vietellyt! Blogilistakin lopettaa toimintansa ja sitä kautta mulla on ollu paljon katselijoita, toivottavasti tänne löytää jatkossa jotain muuta kautta :) Itse suosittelen bloglovinia seurailuun :)

 Tässä tämä tältä erää, armollista ja energistä viikkoa itse kullekin!
- Mia

Ja kuinkas sitten kävikään?

Tähän voisi listata pahimmat karkkihimon yllyttäjät. Mulle nimittäin kävi nyt sitten niinkin klassisesti, että heti sorruin :D Ja mikäs sen aiheutti? No nälkä! Meille tuli tänään extempore reissu mieheni vanhempien luokse ja vaikka olinkin varustautunut eväillä ja vesipullolla, niin eihän se koskaan mee niinkuin strömsössä. Aika kuluu ja kahvin kanssa on tarjolla vanilja creme viinereitä! Maistuisko rahka sen jälkeen? Juu ei. Ja siinä vaiheessa kun ajellaan kotia päin, niin mä vaan annan himoille periks ja käsken miehen kurvaamaan Siwan kautta. Kaksi suklaapatukkaa ja yksi iso tv mix kiitos!

Jotenkin tosi surkuhupaisaa jopa. Mutta sokeri himo on todellinen addiktio. Millä sitä vastaan taistellaan?

1. Säännöllinen ruokarytmi.  Kuten tänään sain todeta. Sitä toitotetaan joka paikassa, mutta se on vaan niin totta. Nälkä luo ihmisille ylimääräisiä syömistarpeita. 

2. Päätös. Alussa vaaditaan oikeasti vain päättäväisyyttä ja itsekuria. Mulla sitä ei tänään ollut. Koska elämässä tulee juuri noita tämän päivän kaltaisia tilanteita, niin siinä kohtaa täytyisi vain pysyä päätöksessä. (Jos se siis tuntuu tärkeältä itselle)

3. Aika. Kun on viikon ilman herkkuja, on niistä erossa pysyminen koko ajan helpompaa. Kokemusta on tästäkin. 

4. Älä luovuta. Mäkin aloitan huomenna alusta. Ja hei, enkö mä alun perin ollutkin aloittamassa vasta huomenna ;) Eli ei saa luovuttaa vaikka sortuu, sit vaan aloittaa alusta. Toimii muillakin elämän osa-alueilla :)

5. Korvikkeet. Toisille toimii veden juonti herkkuhimon iskiessä, saa ajatukset muualle. Mulla on tapana syödä vaikka purkkaa tai pastilli. 

6. Liikunta. En muista että olisi ollut päivää, että olisin treenannut ja mässäillyt samana päivänä!  Treenipäivinä jotenkin automaattisesti tahtoo kunnon ruokaa. 

Tuleeko muita mieleen? Mitkä on teidän keinot tässä taistelussa? 

Mun seuraava haaste tulee ehdottomasti olemaan vappu. Mä en vielä tiedä mitä tulen sen kanssa tekemään :D 

Viikkoraportin tynkää

Viikonlopun aikana selvittiin lihaskivuista, lauantaina sain kävellä töissä sen 8 tuntia, kyllä siinä pikkuhiljaa pohkeet aukesi. Olin joko tosi reipas tai vähän hullu perjantaina, kun lähdinkin salille, vaikka olinkin ihan kuollut. Pohkeet oli tosi pahassa krampissa vielä silloinkin. Heti jos istuin pidemmän ajan oli ylöspääsy työn ja tuskan takana. Mä testailin jo torstai iltana mobilaattia,  mutta ei siitä hirveesti tuntunut olevan apua. Mies sai hieroa sen kanssa pohkeitani ja se oli kyllä aivan tuskaa!

Perjantain treeni sujui kuitenkin tosi hyvin. Oli vuorossa haukkarit ja selkä. Ja ne leuanvedot! Meni ihan ookoosti kyllä. Ekaan sarjaan jaksoin jopa 10, loput tarvittavat toistot tehdään sitten trx-nauhan kanssa. 

Olin ennemmin hieman skeptinen sen asian suhteen, että kerta viikkoon treeniä jokaiselle lihasryhmälle riittää, mutta tuon jalkapäivän jälkeen mieli muuttui :D Täytyy vain joka kerta antaa kaikkensa, niin se riittää kyllä :) 

Tämmönen hauska kuva tuli vastaan. Osu ja uppos:D

Kaikenkaikkiaan pääsin mukavasti tavoitteeseen,  eli kolme salitreeniä ja tiistaina kävin reilun puolen tunnin vaunulenkillä. Juoksua ei tähän viikkoon jaksanut tai kerinnyt, mutta otan jopa sen lauantain työpäivän liikunnasta :D Hyvin paukkui myös askeltavoitteet kun työpäivän jälkeen oli jo yli 15 000 askelta.

Illalla meitä odotti mieheni kanssa leffa ja ravintola ilta :) Viikon ruokailut sujui muuten reippahasti, mutta alkuviikon vedin joka päivä karkkia synttäreiden jäljiltä ja vielä eilen meillä syötiin itsetehtyä pitsaa ja pieniä suklaamunia :) Mut eikös se niin mene että jos perus kaava ruokailussa on kohdallaan se riittää ;)

Tässä vihdoin muutoskuvia.  Välillä siis reilu kuukausi, jotain pientä ehkä tapahtunut ;) Ryhti on ainakin parantunut, jos ei muuta :D

Kesään on nyt reilu 8 viikkoa aikaa. Olen miettinyt että miten voisin kiristää tässä hieman kesää kohti. Niinku syömisen suhteen. Riittäisikö ihan herkuton huhtikuu tms. Tuntuu vaikealta ajatella, että miten noi syömiset pitäisi hoitaa oikealla tavalla tulosten suhteen. Tietysti joku personal trainer tms voisi olla paikallaan, mutta sellaiseen ei ole mahdollisuutta satsata. Ja toisaalta en tahdo kuitenkaan syödä niin orjallisesti. Ehkä täytyy vain haalia muualta paljon tietoa. Olenhan mä nytkin saanut jo tuloksia ihan omin neuvoin :) 

Liikunta mulla on omasta mielestäni kohdallaan ja uskon lenkkien lisääntyvän kesää kohti mentäessä. Toi loskapaska ei inspaa yhtään!! Joten mieluummin teen tässä vaiheessa vain parhaani salilla. 

Pakko vielä mainita tän päivän treenistä, kun pääsin tekemään uudestaan sen itkua aiheuttaneen ohjelman. Meni paljon paremmin kyllä! Katsoin vähän painoja uusiksi, enkä lähtenyt tekemään niin kunnianhimoisesti. Kuitenkin pyrin keskittymään siihen mitä tein ja hengittämään :) Tuntui että sain paremmin tuntumaa. 

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Itku tuli

Hirveellä innolla lähdin tänään salille, olin muistelevinani, että edessä olisi jalkapäivä joten asennoitunu siihen sitten. En tosiaan ollut vielä nähnyt käytännössä, millainen ohjelma olisi tulossa, vaan sain sen vastaanotto tiskiltä salille mennessä. Nopeella vilkaisulla paperi näytti tosi sekavalta, enkä ymmärtänyt sitä. Missä ne jalkaliikkeet nyt olikaan?! Nopeesti sain huomata, että paperia oli 6 arkkia, kaks paperia per ohjelma ja että tänään olikin vuorossa olkapäät, rintaa, ojentajia. Että sillälailla! 

Aloitin normaalisti lämmittelyllä crosstrainerissä, 10 minuuttia. Siitä penkkipunnerruksiin, jotka sujui kyllä hyvin :) Ojentajat ja olkapäät niitä harmituksia sitten aiheuttivatkin. Ojentajapunnerrus oli ihan tuskaa ja ehkä viiden-seitsemän toiston jälkeen lysähdin maahan itku silmässä. Tosi noloa vielä kun jumppa salissa oli joku muukin samaan aikaan treenaamassa. Seuraavan kerran olkapäitä tehdessä tuntui että alkaa itkettää kun ei vaan noussut! Mulla piti olla kevyt viikko, toistoja 15-20 eikä painotkaan olleet mitkään ylivoimaiset. Mitä ne viikot tuo tullessaan, kun painoja pitäisi muka nostaa? Jotenkin tunsin oloni pettyneeksi, etten olekaan vielä niin hyvässä kunnossa, kuin musta aiemmin tuntui. 

Sit kunnolla ruokaa sisuksiin! Kinkkupastaa ja kasviksia. Loraus oliiviöljyä ja raejuustoa :)

Nyt sitten kasailen itteäni täällä. Keskiviikkona nyt ilmeisesti olis se jalkapäivä ja nyt pystyy paremmin asennoitumaan ja valmistautumaan siihen.

Ja ajatellaan nyt sitäkin, että periaatteessa mähän en oo ikinä tehnyt noita liikkeitä silleen kunnolla. Miten se voisi ekalla kerralla olla helppoa? Sehän olis turhaa jos ei olis mitään missä kehittyä! Nyt mä voin keskittyä tekemään noi treenit niin hyvin kuin jaksan ja pikkuhiljaa voin alkaa huomaamaan kehitystä. Sehän on väistämätöntä, jos tekee duunin, saa tuloksia. Aloin kyllä heti arvostamaan kaikkia kovasti treenaavia salityyppejä! Kovaa työtä toi on, mutta sellaista mitä mä haluun tehä ja missä kehittyä :)

Katotaan kuin kipeenä olen huomenna sitten :D Ei muuta ku uutta kohti taas :)

- Mia