Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste innostus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lopeta itsesi epäily

Mä oon nyt muutaman kerran  yllättänyt itseni epäilemästä omia kykyjäni.  Siis liikunnallisia sellaisia. Liikunta on pysynyt elämässäni mukavasti viime aikoina, mutta salilla käynnin lopetus on luonut epäuskoa kuntoani kohtaan. Voiko ilman kunnon painoja pitää lihaskuntoa hyvin yllä?

Näköjään voi! Tulin testanneeksi leuanvetoa tänään leikkipuistossa, enkä uskonut itseäni kun vedin kuin vedinkin yhden semmoisen! Olin niin epäuskoinen, että mun oli pakko kokeilla uudestaan. Ja niin mä vedin hetken päästä toisen. Olen siis viimeksi tehnyt leuanvetoja ikuisuus sitten salilla kuminauhan avustuksella. Jotain on sitten jäänyt lihasmuistiin näköjään :) Oli niin hieno fiilis, kuitenkin leuanvedot on tosi rankkoja, enkä ole ikänäni tehnyt yhtäkään! Joten silloin voi kuvitella miltä sen yhdenkin aikaansaaminen tuntuu. Sehän on alku. Ryhdyin heti pohtimaan mikä voisi olla hyvä tavoite, voisinko tehdä vaikka kesän lopussa 5 tai 10 leuanvetoa?
Yhden helpon tavoitteen jo asetinkin; kokeilen liikettä aina kun leikkipuistossa on siihen sopiva tanko!



Mulla on hassu tapa pelätä kokeilla uusia liikkeitä. Tuli tehtyä punneruksia tässä kotosalla, niitä perinteisiä naisten versioita. Ne menee jo sen verran kevyesti, että jäin jälleen miettimään, että miksi ihmeessä en tekisi miesten punneruksia?  Entä jos en jaksakaan?
Miksi pelottaa kokeilla omassa olohuoneessa, ymmärrän kyllä että katseiden alla voisi vähän hirvittää. Totesin miehelleni, että parempihan tässä olisi alkaa tekemään miesten punneruksia, vaikka tekisi edes viisi toistoa. Sekin kehittää. Tekee seuraavalla kerralla 6 ja niin edelleen. Ja niin mä sitten tein; kymmenen. Meiän taloudessa taitaa naisten punnerrukset olla nykyisin kiellettyjä ;)



Kokeeko muut tämmöistä "rimakauhua"? Omalla kohdallani on varmasti osaksi vaikutusta sillä, että en ole koskaan ollut liikunnallinen tai kyennyt mihinkään tämmöisiin suorituksiin. Silloin voi alkuun tuntua vaikealta uskoa itseensä. Mutta eiköhän siitäkin opi pikkuhiljaa pois. Pitää vain yrittää, sitä voi sitten joko epäonnistua tai yllättyä positiivisesti.

- Mia

maanantai 18. toukokuuta 2015

Älä tee niinkuin muut sanoo

Mä oon oikeesti nyt todenteolla kamppaillut täällä näiden ravintoasioiden kanssa, kun nyt on käynyt niin, että uskoin ottaneeni tän kuitenkin liian tosissani. Mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi tää kaikki informaatio :D Toki siis, tää on mun luonteelle hyvin ominaista ja tiedostan ongelmani, niin ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Toisaalta ärsyttää, kun samalla koen, että mun on mahdotonta ikinä löytää mitään kultaista keskitietä näissä asioissa.

Sokerittomuus alkaa tuntua mulle uskonnolta, johon en ehkä tahdo uskoa. Olkoonkin, että kyseessä olisi siinä vaiheessa tosiasioiden kieltäminen, mutta mä en halua elää loppuelämääni ilman nautintoja. Vaikka ne nyt sitten lyhentäis mun elämää, tai laittais mut alttiimmaksi joillekin sairauksille. Me kuulemma kuitenkin kuollaan kaikki joskus, niin että kumpi on pahempi, ahdistua kaikesta siitä mitä ei voi tehdä (syödä) vai olla vapaasti ja nauttia elämästä?



Vähäsen harmittaa se, että tää tuntuu oikeasti toimivan, tää sokerittomuus, fyysisesti. Mut sitten mä huomaan, miten tää ei todellakaa taida toimia näin neuroottisen ihmisen kohdalla.

Kun miettii sitä perusruokavaliota, mitä olen normaalisti noudattanut, aamupuuroineen, keskittyen lautasmallin muodostamiseen oikealla tavalla ja syöden välipalat normaalisti, niin enhän mä ole siinä kohtaa suurkuluttanut sokeria ollenkaan. Silloin kun en ole herkutellut, on käytännössä sokerini tulleet marjoista ja hedelmistä. Niitähän Irti sokerista-kirjan Sarah Wilsonkin suosittaa syömään vieroituksen jälkeen, toki harkiten. Mä en tosissaan normiarkena juo mehuja tai limppareita, käytän harvoin mitään ylimääräisiä sooseja, en syö kuivattuja hedelmiä, en käytä hilloja, enkä marmeladeja, en muroja, en myslejä/myslipatukoita, Nää asiat tulee mulle luonnostaan, mä tiedän että noi sisältää paljon ylimääräistä sokeria, enkä edes pidä niistä.
Sen minkä tajusin, niin itseasiassa multa on puuttunut jotain, nimittäin se rasva! Olen ajatellut, että saan tarpeeksi rasvaa  jos käytän margariinia leivällä tai jauhelihani on rasvaisempaa, mutta juttuhan on se, että se on sitä väärää rasvaa. Nyt kun olen tutustunut uusiin rasvoihin ja öljyihin, olen tajunnut miten vähällä käytöllä ne ovat olleet. Kaikki maitotuotteet ovat olleet rasvattomia, en ole syönyt kalaa, en lisännyt oliivi-tai muutakaan öljyä salaattiin, enkä hirveästi syönyt pähkinöitä muuten kuin kausiluontoisesti. Nyt mä olen ihastunut macadamiapähkinäöljyyn salaatin seassa, syön runsaasti pähkinöitä ja margariini on vaihtunut luomuvoihin (olen myös ajatellu oman levitteen valmistamista). Lisäksi käytössä on nyt täysrasvaiset maitotuotteet ja ihanat juustot. Ne oikeasti tuo suurta nautintoa ruokavalioon. Ei ihme, että koin oloni parantuvan jo silloin kun aloitin omega-3 tablettien syömisen. Tai sitten se on ollut vain mielen tuotosta. Mutta, en valehtele kun sanon, että ihoni on varmasti pehmeämpi, ja jopa ihonväri on muuttunut, siis mun mieheni huomautti tästä mulle :D



Sitten päästään otsikkoon ja siihen ajatukseen mitä olen aiemmin viljellyt; Mä tahdon itse oivaltaa nää jutut ja löytää oman tien! Ei pidä sokeasti tehdä asioita jonkun yhden ohjeen mukaan, vaan poimia tietoa runsaasti, kokeilla, ymmärtää ja soveltaa. Tottakai se toimii jonkun aikaa, jos sulle tehdään vaikka oma ruokavalio esimerkiksi painonpudotusta/kiinteymistä varten. Mutta mitä jää mieleen sen ajanjakson jälkeen, jos ei ota itse asioista selvää. Jokaiselle toimii eriasiat, vaikka faktat onkin faktoja, eikä niitä voi muuttaa, mutta kyse on muustakin kuin kehosta. Ihminen on kokonaisuus ja mä olen kuitenkin enemmän henkinen ihminen. En esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekevani jotain asiaa pelkästään ulkonäön takia.
 Mä haluan tehdä kokeiluja, virheitä, mä haluan muuttaa mieltäni. Vaikka mun keho ei kaipais sokeria, niin varmasti mun mielenterveys kaipaa sitä joskus. Vaikka tulisi kuinka kauhea olo.



Ja mä päädyinkin herkuttelemaan lauantaina. Ihan omasta tahdosta, ja söin sen verran kun teki mieli. Melko paljon kaikkea, oli valmistujaisjuhlien herkkuja, oli roskaruokaa ja se jatkui hieman sunnuntaina. Eikä mulle tullut kauhea olo, herkut maistuivat tosi hyviltä.
Mutta mikä tässä nyt on parasta, niin mä olen kuitenkin jatkanut tätä itseni kuuntelua. MITÄ MUN TEKEE MIELI? Ja syön sitten sitä. Ja mä tunnustelen milloin oon sitten kylläinen ja lopetan siihen. Tää kokeilu, vaikka se kestikin vain vajaan kaksi viikkoa, on ollut kyllä tosi avartava ja hyödyllinen. Tai, eihän kaksi viikkoa nyt niin lyhyt aika ole, tässä kohtaa ainakaan. Riippuu aina mihin vertaa ;)
No lisäksi mun ruokatietoisuus on avartunut ja mä tutkin tarkemmin tuotteiden ravintosisällöt, niin, että jos mä sitten syön sokeria, niin tiedänpähän kuinka paljon :D
Tuntuu taas luonnolliselta tavallaan jatkaa tätä terveellistä elämää, mutta niin, että nyt en kiellä edes "kiltisti ja hellästi" sitä sokeria,  vaan pyrin tekemään valintoja hyvinvoinnin ja fiiliksen mukaan. Äsken söin keitettyä bataattia, parsakaalia, minitomaatteja, sekä lihapullia jotka oli höystetty porkkanalla ja maissilla. Ripaus ricottajuustoa annoksen päälle, ai että! Niitä mun teki mieli.



Joten jos terveellinen elämäntapa ja muotidieetit ja suuntaukset kiinnostaa, niin ottakaa asioista selvää ja yrittäkää ymmärtää miksi jotain asiaa tehdään. Kokeilkaa, ottakaa vaikutteita, inspiroitukaa ja löytäkää oma tapa tehdä asiat. Älkääkä tehkö asioita vain yhden ihmisen ohjeiden mukaan. Älkää kuunnelko muakaan, mä en varsinkaan tiedä vielä mistään mitään ;) Mä aion pysyä elossa, kunnossa ja terveenä vaikka en aio syödä fenkolia (hyi, pahaa) enkä aio ikinä luopua maitotuotteista. (Niin varmaan, ens viikolla hehkutan maidottomuuden ilosanomaa!)





maanantai 11. toukokuuta 2015

Sokerittomalla tiellä

Nyt on sitten kokonainen viikko takana sokeritonta elämää ja vaikka se onkin lyhyt aika ihmiselämässä, se on kuitenkin jonkun alku.
Mä olen kirjan ohjeiden mukaan ollut itselleni hellä ja kiltti, enkä edelleenkään ota tätä kovin vakavasti. Söin esimerkiksi sen Cocovin supersnackin, vaikka en periaatteessa olisi "saanut", ja se olikin muuten ihan sairaan hyvää!
Olen vain niin järkyttävän innostunut tästä (ainakin toistaiseksi) että kaikki tuntuu niin luonnolliselta. En ole oikeasti kärsinyt yhtään makean himosta tämän kuluneen viikon aikana, vaikka edellisviikon vedin namuja lähes päivittäin. Siis kokonaisen fazerin pähkinäsuklaa levyn ja karkkia yhdessä illassa. Yksi "heikompi" hetki tuli lauantai-iltana, kun mieheni söi karkkia jääkiekkoa katsellessaan. Toisaalta en yhtään ihmettele sitä, kun takana oli 9h työpäivä ja normaalisti olen tarvinnut rentoutumismätöt sen jälkeen. Mutta karkkihimo ei ollut niin suuri, että olisin kokenut tarvetta sortua. Söin töiden jälkeen normaalin ruoan ja iltapalaksi paahtoleipää, pinaatti-kesäkurpitsa höystöä ja halloumijuustoa, lisäksi porkkanaa. Nam!



Musta tuntuu että mun koko maailma on avartunut. Mä kiinnitän todella paljon enemmän huomiota mahdollisiin sokeripommeihin ja teen parempia valintoja. Toisaalta tämä aiheuttaa myös päänvaivaa, koska olin jo opetelleut eräänlaisen terveellisen syömisen mallin, joka sivusi hyvin paljon näitä perus "superdieetti" kaavoja. Rasvatonta rahkaa, vähärasvaista jauhelihaa. Kun ei syökään enää saman kaavan mukaan, täytyy miettiä aterioiden koostaminen uudelleen. Nyt kehotetaankin syömään pekonia ja makkaraa ja rasvaisia juustoja, semmoisina pieninä nautinnollisina lisinä, salaatissa, keitossa.
Edelleen syödään kuitenkin perusruokaa, ja kasviksia yritän lisätä ja monipuolistaa koko ajan. Kirjassa on niin paljon kaikki uusia, ihania ja mielenkiintoisia reseptejä kokeiltavaksi, etten malta odottaa, että pääsen testailemaan niitä. Olen tehnyt jo ostoslistaakin valmiiksi. Monia juttuja löytyy onneksi jo kaapista ja monet on tuttuja juttuja. Eli vaikka uusia makuja on tiedossa, niin ei kuitenkaan mitään ihan mahdotonta! Ja siis yksi mikä on ollut vähän vaikeaa sisäistää, on se, että munhan ei edelleenkään ole mikään pakko noudattaa kirjan ohjeita kirjaimellisesti :D Siis sokerittomanahan syödään tavallista ruokaa ilman ylimääräisiä valmissooseja sun muita. Mutta Sarahin vinkit ja reseptit on tosi inspiroivia ja hänen vinkkinsä ruokavalion koostamisesta. Mä en ole esimerkiksi tällä viikollla syönyt sitten ollenkaan rahkaa, kun ei ole ollut pakko :D. Välipalana on toiminut esimerkiksi luonnonjogurtti, kera pähkinöiden ja kasvistikkujen. Detox teetä olen litkinyt ja odotan että pääsen valmistamaan kirjan roobois-chai teetä.



Olen syönyt hyvällä omallatunnolla mieheni valmistamaa pitsaa, jonka pohjaan hän ihanasti käytti puolet spelttijauhoa, eikä lainkaan sokeria <3 Olen maistanut mautkin aivan eri tavalla, oikein pysähtynyt nauttimaan niistä kieleni päällä. Se tarkoittaa sitä, että mulle riittää tässä vaiheessa pari palaa pitsaa, eikä tarvitse vetää puoli peltiä! Se onkin yksi hieno asia tässä projektissa, että oppii syömään omien tuntemuksien mukaisesti, kylläisyyden tunnetta kuunnellen. Siis aivan mahtavaa, ettei tarvitsisi koskaan laskea kaloreita (mitä en ole kyllä tehnytkään ikinä!), eikä kieltää itseltään mitään, paitsi käytännössä se sokeri, mutta sekin on vapaaehtoista. Ja sillekin on olemassa jatkossa ihan hyviä korvikkeita.



Kirjan ohjenuora valinnoille on, että valitaan tuote/ruoka-aines joka sisältää enintään 3-6g sokeria 100g. Eli kun lähdin etsimään sitä paahtoleipää, löysin vaihtoehdon jossa oli reilu 2g sokeria 100g. Sellaisen ihanan jyväisen monivilja paahtiksen, joka ravintosisältöjä vertailtaessa osoittautui jopa hitusen terveellisemmäksi kuin aiemmin ostamani Real! Siis tykkään toki tosi paljon ruisleivästä, eikä tuossakaan ole kuin 4,7g sokeria 100g, eli on siis "turvallista syödä" :D mutta jos voi valita ihanan paahtiksen, esimerkiksi paistetun munan kera, niin onhan se ihan arjen luksusta.



Tuntuu että olen koko tämän kevään ollut matkalla tähän. Kokeillut eri asioita, mitkä voisi toimia kohdallani, niin että voin hyvin. Vain kokeilemalla voit oikeasti tietää mikä sulle sopii! Yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikki pienet vastoinkäymiset, sairastuminen, sokerimaailmaan putoaminen, liikuntainnon katoaminen ja näistä nouseminen, ovat vahvistaneet mua matkalla kohti omaa tapaa elää terveellisesti. Ja niinkuin mulla tavoitteena olikin, niin että se muuttuu luonnolliseksi tavaksi elää ja toimin samalla luontaisena esimerkkinä pojilleni. Ilman että saarnaan tai paasaan tai käsken, vaan niin, että oma esimerkkini näyttää kuinka voisi olla hyvä toimia. En ole myöskään puuttunut aviomieheni ruokavalioon, eikä hänkään ole puuttunut minun, vaikka tavallaan ollaan koko perhe samassa veneessä (minähän nuo päivän ruoat täällä valmistan ;) )
Toivon myös, että en ala kuulostaa ihan hihhulilta :D Mutta niinhän se taitaa vähän aina olla, että kun joku löytää jonkun uuden tavan elää, niin se tuntuu läheisistä ja tutuista ensin jopa tosi oudolta. Mutta tämä onmun elämäni, minun valintani, en aio paasata niistä muille (paitsi blogissa, mutta senkin voi valita, että lukeeko vai ei) ja toivon, että pikkuhiljaa muutkin ymmärtävät ja huomaavat minkälaista muutosta olen käymässä läpi. Tässä ei ole kyse pelkästä ravinnosta, vaan jostain suuremmasta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aamen :D



- Mia

perjantai 8. toukokuuta 2015

Innostunut!

No nythän nää mun innostuksen aiheet sai oikein uutta potkua, kun kipaisin eilen kirjastoon! Mulla oli ajatusissa mennä etsimään jonkilaisia ravinto-oppaita, ja salaisesti haaveilin löytäväni Sarah Wilsonin "Irti sokerista"- kirjan. Ja voi mitä (hiljaisia) riemunkiljahduksia mä siellä hyllyn välissä päästelin, kun löysin kuin löysinkin sen! Ajattelin, että kun kirja on melko uusi, että se olisi taatusti lainassa ja siihen olisi pitkä varausjono. Ei näköjään, onnekseni olen kaupunginosani ainoa sokerista irroittautuja :D



Mutta siis tämä kirja on todella inspiroiva! Mä en ole vielä edes avannut noita toisia kirjoja, kun tämä vei minut mukanaan. Jo pelkkä kirjan ulkonäkö, kuvat ja sommittelu sivuilla on niin ihanasti tehty. Kirja on tosi selkeä ja helppoa lukea. Minäkin ymmärrän kaiken mistä Sarah kirjoittaa, vaikka asiaa on paljon. Toki sisäistämiseen menee varmasti jonkun aikaa, tahdon oikeasti ymmärtää sokerista ja siihen liittyvistä asioista ja mulle on tärkeää myös löytää se oma polku mitä haluan kulkea. Mä en tahdo sokeasti noudattaa yhden ihmisen näkemystä, vaikka tässä on tosi paljon semmoisia juttuja mitä voin allekirjoittaa.



Muutama asia on yllättänyt minut. Ensinnäkin ihan se, kuinka paljon sokeria kaikessa voi olla. Kirjassa noudatetaan 8 viikon irroittautumis ohjelmaa ja ensin kehotetaan luopumaan kaikesta ylimääräisesti sokerista, siis esim hedelmistäkin. Toisaalta tajusin, että mä en oikeestaan arjessa käytä mitenkään överisti sokeria. Mä en käytä hilloja, marmeladeja, valmiskastikkeita, virvoitusjuomia, maustettuja jogurtteja, en myslejä, muroja, hyvin harvoin mitään jälkiruokia, enkä juo nykyisin ikinä mehua, enkä tykkää niistä kuivatuista hedelmistäkään oikein (jes, nyt voin jättää ne pahanmakuiset gojimarjat syömättä). Nää pitäis nimittäin unohtaa jo ekalla viikolla. Helppo nakki mulle. Ainoa mikä hirvittää on noi hedelmät, että voisinko olla ilman hedelmiä. Tosin nykyisinkään en ole syönyt kuin sen 1-2 hedelmää päivässä. Enemmän olen syönyt vaikka marjoja. (Jos ei nyt lasketa jotain mun appelsiini ja kiivi hurahduksia :D ) Ja se, mikä on lohdullista, niin kyllä hedelmiä saa syödäkin, sen 1-2 päivässä, ton vieroituksen loppuvaiheilla ja sen jälkeen.

Joo kyllä mä haluun näyttää yhtä freesiltä ku tää emäntä :D


Ja tolla kirjoittajalla on ihana asenne. Sekin lähti ihan vain kokeilemaan, että miltä elämä ilman sokeria voisi tuntua, pikkuhiljaa. Yksi kirjan ensimmäisillä sivuilla esiintyvä mantra onkin; "Ole itsellesi hellä ja kiltti". Eli vähän sama kuin mun "Anna itsellesi armoa". Lisäksi Sarah kehoittaa suhtautumaan tähän vähän niinkuin leikkimielisenä kokeena, puoliksi tosissaan, tutkaillen. Kuulostaa hyvältä mun korvaan ainakin. Itsensä kuuntelu on aina hyvästä.



Yksi mikä tuntuu oikein ihanalta tässä kirjassa, on kirjailijan neuvo vaihtaa sokeri rasvaan. Tähän keskitytään toisella vieroitusviikolla. Kun ruokavaliossa ei ole lainkaan, tai on hyvin vähän sokeria, se korvataan rasvalla, hyvillä sellaisilla tietenkin. (Ettei keho luule olevansa missään hälytystilassa jos energian saanti tippuu roimasti!)
Siihen kuuluu mm. täysrasvaiset maitotuotteet, juustot (ah, vuohenjuustoa!), pekoni, kananmunat, pähkinät, erilaiset öljyt, myös voi. Näiden lisäksi Sarah käyttää mun mielestä yllättävän monessa kohtaa paahtoleipää. Siis ei toki semmoista ihan valkoista vehnäpaahtoa, vaan jotain selvästi jyväisempää versiota, Jotenkin ajattelin että leivässähän on poikkeuksetta sokeria? Tähän täytyy tutustua, että minkälaisia vaihtoehtoja voisi löytyä, koska paahtoleipä = rakkaus <3 Normaalisti jos syön leipää, syön ihan kunnon ruisleipää ja herkkuleivät kuuluu viikonlopun herkkuhetkiin.
Kasviksia käytetään tietysti paljon. Minua jäi kyllä hämmentämään, näin suomalaisena, että kun missään ei ole mainintaa pastan, perunan tai riisin käytöstä, niin miten sokeritonta elämää elävän ihmisen näihin pitäisi suhtautua? Tässä on myös juuri sellainen itsetutkiskelun paikka, että itsehän mä päätän ja otan selvää miten mä niitä haluan syödä. Se tarkoittaa myös ravintosisältöjen tutkiskelua. Toki jo ensimmäisellä viikolla pyritään luopumaan pitkälle jalostetuista hiilihydraateista, siis vaikka vehnästä. No, sitäkään en ole mitenkään kauheasti käyttänyt.

Mua kiehtoo tässä se ajatus, että kun ensin puhdistaudutaan sokerista ja siten keho löytää tasapainonsa, niin kuinka olo paranee ja esimerkiksi paino löytää oman luonnollisen lukemansa. Mulla on jo nyt ollut niin hyvä olo, kun olen 4 päivää ollut ilman ylimääräistä sokeria. Joku hedelmä tässä on mennyt varmaankin ja ehkä jotain muuta, mihin en ole kiinnittänyt huomiota, mutta olossa on aivan silminhavaittava muutos. Mä olen ollut myös ilman meikkiä ja tuntenut itseni silti kauniiksi.





Jos aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti lukemaan tän kirjan! Mun mielestä kirjojen ostaminen on vähän typerää, koska kirjasto on olemassa, mutta tää on sellainen minkä voisin tai ehkä aionkin hommata ihan omaksi. Kirja on täynnä ihania reseptejä (toki joitain tosi outoja ja uusiakin). On kivaa kun ainesosat ja raaka-aineet mitä hän käyttää on monet mulle jo tosi tuttuja, erilaiset pähkinät ja vaikka ne chia-siemenet. Tai sitten sellaisia, joita olin jo testaamassa, esimerkkinä se mantelimaito. Eli tavallaan tällaisen ruokavalion noudattaminen ei olisi mulle mikään hillitön shokki, vaikka ensin se vaatisikin syvempää paneutumista. Kirjan yksi iso pointti on se, että sokeri on sokeria, oli se missä tahansa.
Mutta jos joku ei ole vielä rivien välistä lukenut, niin mä olen kyllä ihan huippu innostunut ja se on kyllä paras oppimisen väline, tieto jää silloin helposti päähän :) Eilen illalla tein tuota chia-vanukasta kirjan ohjetta mukaillen jääkaappiin tekeytymään. Mä käytin punaista luomumaitoa ja vaniljajauheen sijasta kanelia. Oli aivan ihanaa! Tuun varmasti testailemaan muitakin kirjan reseptejä ja enköhän mä niistä sitten tännekin raportoi. Miltä kuulostais noi munapekonikuppikakut? ;)

Tää oli ihanaa :)