Lopeta itsesi epäily

Mä oon nyt muutaman kerran  yllättänyt itseni epäilemästä omia kykyjäni.  Siis liikunnallisia sellaisia. Liikunta on pysynyt elämässäni mukavasti viime aikoina, mutta salilla käynnin lopetus on luonut epäuskoa kuntoani kohtaan. Voiko ilman kunnon painoja pitää lihaskuntoa hyvin yllä?

Näköjään voi! Tulin testanneeksi leuanvetoa tänään leikkipuistossa, enkä uskonut itseäni kun vedin kuin vedinkin yhden semmoisen! Olin niin epäuskoinen, että mun oli pakko kokeilla uudestaan. Ja niin mä vedin hetken päästä toisen. Olen siis viimeksi tehnyt leuanvetoja ikuisuus sitten salilla kuminauhan avustuksella. Jotain on sitten jäänyt lihasmuistiin näköjään :) Oli niin hieno fiilis, kuitenkin leuanvedot on tosi rankkoja, enkä ole ikänäni tehnyt yhtäkään! Joten silloin voi kuvitella miltä sen yhdenkin aikaansaaminen tuntuu. Sehän on alku. Ryhdyin heti pohtimaan mikä voisi olla hyvä tavoite, voisinko tehdä vaikka kesän lopussa 5 tai 10 leuanvetoa?
Yhden helpon tavoitteen jo asetinkin; kokeilen liikettä aina kun leikkipuistossa on siihen sopiva tanko!

Mulla on hassu tapa pelätä kokeilla uusia liikkeitä. Tuli tehtyä punneruksia tässä kotosalla, niitä perinteisiä naisten versioita. Ne menee jo sen verran kevyesti, että jäin jälleen miettimään, että miksi ihmeessä en tekisi miesten punneruksia?  Entä jos en jaksakaan?
Miksi pelottaa kokeilla omassa olohuoneessa, ymmärrän kyllä että katseiden alla voisi vähän hirvittää. Totesin miehelleni, että parempihan tässä olisi alkaa tekemään miesten punneruksia, vaikka tekisi edes viisi toistoa. Sekin kehittää. Tekee seuraavalla kerralla 6 ja niin edelleen. Ja niin mä sitten tein; kymmenen. Meiän taloudessa taitaa naisten punnerrukset olla nykyisin kiellettyjä ;)

Kokeeko muut tämmöistä "rimakauhua"? Omalla kohdallani on varmasti osaksi vaikutusta sillä, että en ole koskaan ollut liikunnallinen tai kyennyt mihinkään tämmöisiin suorituksiin. Silloin voi alkuun tuntua vaikealta uskoa itseensä. Mutta eiköhän siitäkin opi pikkuhiljaa pois. Pitää vain yrittää, sitä voi sitten joko epäonnistua tai yllättyä positiivisesti.

- Mia

Täynnä energiaa!

Tässähän on nyt sitten kuitenkin käynyt niin, että olen käytännössä jäänyt noudattamaan sokeritonta ruokavaliota. Tosin ihan omaan tyyliin, ja niin että herkut on sallittu jos mä tahdon :D Niinkuin tiistaina halusin palan daimkakkua, ku kävin ystäväni kanssa kahvilla. Sen jälkeen en olekaan kaivannut mitään ja mulla on muutenkin ollut ihan huippu fiilis!

Mä just tajusin, että meidän pienokainen on lähes poikkeuksetta nukkunut yöt läpi, ja täten minäkin olen saanut nukkua. Kyllä se uni on vaan tärkeä juttu! Mutta jospa nyt ois ainakin toistaiseksi pahin takana ja saisi kerätä voimia yöunien aikana :) Huomaan, että olen jaksanut ihan normaalit kotihommatkin paljon paremmin ja vähän ylimääräistäkin. Enää en ole iltapäivällä kuoleman väsynyt, niin että odottaa vain päiväuni aikaa että saisi hetken olla tai nukkua.
Onhan tällä kesän tulollakin oma osansa, valon määrä vaikuttaa tosi paljon, mutta uskon että kaikki nämä pienet osaset vaikuttaa. Uni, ruoka ja liikunta. Ja yksi mitä ei koskaan pidä unohtaa; Asenne!

Sitten musta on ollut ihanaa liikkua. Mä olen käynyt semmoisilla tunnin vaunulenkeillä ja sitten tehnyt pieniä lihaskunto sessioita kotosalla. Lyhimmillään setti sisältää 3×20 naisten punnerrusta ja 3×20 perusvatsaa. Useimmiten,  kuten tänään, lisään joitain kyykkyjä (yhden jalan on tehokas ja kiva), lantion nostoja, selkää ja erilaisia vatsaliikkeitä. Niin että lihaksissa tuntuu. Ja hyvien biisien tahdissa jammailua ;) En ota liikunnasta ressiä, vaan teen sen mikä tuntuu hyvältä.

Oli kyllä mahtava lenkkeily sää aamulla :)

Oikeesti, kesään on enää viikko! Vaikka täällä jo lenteli pääskysiä, kesän merkkinä :) Varmaan viikon päästä on jonkinlaisen yhteenvedon aika tän kesäkunto proggiksen suhteen, kun 15 viikkoa tulee täyteen. Mut täytyy sanoa, että ei mul kyl mitää hätää oo, mä oon henkisesti ja fyysisesti elämäni kunnossa ;) Blogin kirjoittaminenkin jatkuu omalla painollaan näiden hyvinvointiin liittyvien aiheiden parissa vaikka kesä tuleekin. Ja jos ois jotain toiveita kirjoitusten suhteen, niin olis kyllä kiva kuulla :)

Tällaisen aamiaisen väsäsin lenkin jälkeen. Yritän joka aterialla syödä paljon kasviksia. Murot ovat sokerittomia ja gluteenittomia, ostin ne lapsille, mutta voihan niitä itsekin syödä :)

- Mia 

Lempeää liikuntaa

Hempeily on pop, ainakin mun elämässä nyt. Sarah Wilsonilla oli yks hyvä vinkki liikuntaan, vaikka muuten torppasinkin noi sen liialliset sokerihömpötykset. Eli, liiku vähemmän. Ja itseasiassa, se tarkoittaakin enemmän liikuntaa, mutta vähemmän suorittamista. Hän neuvoi myös käyttämään vähemmän energiaa liikuntavälineisiin tai muihin ylimääräisiin härpäkkeisiin. Tää ajatusmalli sopii mulle! Mä tykkäsin käydä salilla tosi paljon, mutta sairastelun jälkeen tajusin, että tietyn saliohjelman ja viikkorytmin noudattaminen sen mukaan ei ehkä sovikaan mulle. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Lähdetäänkin toiseen suuntaan ajatuksella, että joka päivä voi liikkua. Ei olekaan tiettyjä päiviä merkattuna kalenteriin, joita sitten noudatat. Jollekin toi toimii loistavasti ja ei siinä mitään, go for it :) Mutta mä tahdon elää vapaammin! Jos ajattelee lähtevänsä vain pienelle kävelylenkille ja lähtee reippaasti vain ulos, voi huomatakin tehneensä tunnin kävelylenkin. Mä olenkin nyt vähän jokapäivä tehnyt jotain pientä ja oikeastaan yrittää ujuttaa liikuntaosioita luontevasti arjen tekemisten keskelle. Joku voisi kutsua tällaista käyttäytymistä nimellä hyötyliikunta.

Tänäänhän vois vaikka jumppailla! Ei muuta ku takapuoli ylös sohvalta ;)

Salilla käydessä piti mietti kauhean tarkkaan, että mitä söi ja milloin, jos menee tiettyyn aikaan treenaamaan. Ja että jaksaa sitten kans treenata. Ja mulla oli sellai pakkosuoritusfiilis. Mä menin salille pumppaamaan tosissaan tai ei ollenkaan. Ei nyt joka kerta, mutta melkein. Sama lenkille mennessä, alle puolituntia juoksua ei ole lenkki.

Mä luulen, että nää jutut on myös luonnekohtaisia ja tällainen ajatusmalli lempeästä liikunnasta voisi sopia ihmisille jotka ressaa liikaa liikunnasta ja sen suorittamisesta. Sellaisille henkilöille, jotka ei ole luonnostaan liikunnallisia. Niinkuin mä. Mä tykkään liikunnasta, mutta se ei todellakaan tule luonnostaan, vaan joudun kuitenkin aina käymään jonkunlaisen keskustelun itseni kanssa, siinä että lähden liikkeelle. Nykyään tosin, kuulen useammin pienen äänen sisälläni, että lähdepä lenkille nainen. Niinku eilen. Menin kävelylle, jonka aikana tein muutamia juoksuspurtteja fiiliksen mukaan. Lauantaina menin pyörällä töihin koska teki mieli (Pyöräily on muuten kyllä huippulaji!) ja niin edelleen. Tänään tuntuu siltä, että voisi tehdä vaikka jotain lihaskuntoliikuntaa kotosalla. Kaikki liikunta lasketaan! :)

Onhan se hyväkin välillä puskea itseään eteenpäin ja treenata kovempaa, jotta kehittyisi. Ja toiset tykkää treenata kovaa, mutta kyllä uskon, että liikunnasta stressaaminen tappaa liikkunnan ilon kaikkein tehokkaimmin. Vai mitä mieltä sä oot? Onks tää nyt vaan laiskan tapa vältellä viikottaisia liikuntasuoritteita? ;)

- Mia

Kuis liikkuu?

Mä vieläkin odottelen sitä suurta jumppa inspistä, mutta olen ihan tyytväinen, että oon saanut itseni edes jollain tasolla liikkeelle. Tällä viikolla olen harrastanut kotijumppailuja lähes joka päivä, niin, että olen tehnyt aina vähän jotain. Vähän punnertanut, vähän tehnyt kyykkyjä ja vatsoja. Sellaista ylläpitävä kotikuntoilua. Viime sunnuntaina kävin jopa juoksulenkillä, tosin se oli ihan vain vartin rykäisy. Silti tuli hyvä fiilis, kun juoksu tuntui kulkevan mukavasti ja nykyisen ajatusmallini mukaan on parempi tehdä pieni lenkki, kuin ei lenkkiä ollenkaan. Olen saanut itseni myös parille vaunulenkille, jotka ovat olleet noin tunnin mittaisia. Täällä meidän mäkisessä maastossa vaunuiluun saa hyvin haastetta ja selän hikeen.

Olikohan se onneton torstai päivä sitten (ei ollut toivoa täynnä ei), kun innoissani aloin tekemään erästä Fit-lehden kuntotestiä. Olin siis tehnyt sen aiemmin joskus alkuvuodesta ja nyt muistin sen uudelleen. Pakko päästä testaamaan kuinka olenkaan kehittynyt!
Ensin tehtiin punneruksia, niin kauan kuin jaksaa. Testi loppuu kun ei jaksa enää nousta ja joutuu jäädä ylhäällä lepäämään. Alkuvuodesta toistojen määrä oli 25, nyt vedin huimat 45! Sitten oli kyykkyjä, puoleen minuuttiin niin monta kuin tulee. Alkuvuodesta tein 31 ja nyt vaan 28, what? :D No sitten kävi hassusti, istumaannousut vuorossa. Ja voi hemmetti, ne ei oo koskaan sopinut mun vartalolle, eikä sopinut nytkään. Kun asenne on se, että tempastaan tästä parit vatsat mahdollisimman nopeesti, niin lopputulos voi olla todella huono! Alkuvuodesta ten 12 toistoa puoleen minuuttiin ja nyt sentään 13, mutta jymäytinpä samaan hintaan alaselkäni siinä hommassa. Voi että oli tuskaa. Mun anatomia ei todellakaan jotenkin sovi tohon liikkeeseen, vaikka en siis kiellä sitäkään, että mun vatsalihasten voimassa voisi olla parannettavaa. Mutta liikettä hankaloittaa varmasti jo ihan se, että mulla on melko pitkä selkä ja sitten vielä jatkeena jotenkin pitkä häntäluu, joka osuu inhottavasti maahan. Tyynytkään ei oikein auta ja uskon, että se vaikuttaa osalta siihen, että en oikein pysty tekemään liikettä puhtaasti. Oli miten oli, alaselän sivulla oli hirvittävä kipu, niin että itkua väänsin jos esimerkiksi piti nostaa lattialta jotain.
Menin sängylle makoilemaan ja äkkiä google auki: "äkillinen alaselkäkipu". Hetken selailtuani löysin vastauksen; "jatka toimiasi normaaliin tapaan". Ja kyllä sen huomasikin, kun nousi sängystä, selkä oli entistä kipeämpi makoilun jäljiltä, Silloin lähdin lenkille vaunuja lykkimään ja sain päivän mittaan huomata, että liike on lääke. Nyt lauantaina, noin 17 000 askelta myöhemmin (jotka siis tosissaan tulivat yhden työpäivän aikana!) olen vihdoin päässyt eroon kaikesta kivusta!

Tommonenkin pieni vastoinkäyminenkin voi suututtaa joskus ihan hirveästi. Soimasin itseäni, että pitikin mennä rempomaan, nyt en voi tehdä mitään! Olo oli hetken niin avuton, ja ajattelin jopa, että jos mulla olis ollut karkkia ja tupakkaa, olisin varmasti sortunut molempiin! Onneksi ei ollut ja onneksi keksin ihan luonnollisen lääkkeen vaivaani :)

Tiedättekö mikä oli kuntotestin paras edistymiskohta? ;) Vyötäron ympärys! Se oli joskus alkuvuodesta 74cm ja nyt se on 66cm. Jotain on todellakin tapahtunut :)

Nyt sitten rauhallisesti lisäilen liikuntaa, oman fiiliksen mukaan. Päiväaktiivisuuteni on kyllä jo kasvanut roimasti. Uskon sen olevan myös avainasemassa yleisen terveyden kannalta.

Ps. Löysin kaupasta Sarah Wilsonin toisen kirjan "Irti sokerikoukusta", eli siis uusia reseptejä samalla ideologialla! Mun on pakko saada sekin käsiini :)

-Mia

Ikinä ei olla tyytyväisiä

Tuntuu että on ajan henki olla tyytymätön itseensä, nykyiseen kuntoon tai joihinkin vartalon osa-alueisiin. Koko ajan pitää olla kehittämässä jotain. Monessa blogissa olen törmännyt näihin teksteihin, missä päivitellään esimerkiksi dieetin alkupäiviä. Eritellään kehon osat mitkä niiin laahaa jäljessä. Pakarat, olkapäät, etenkin vatsa. Ja hämmästyn nähdessäni kuvat, joissa saattaa olla normaali sporttinen typy, jolla vatsalihaksetkin erottuu, vaikka rasvaa olisikin. Elämä on jakautunut kausiin; bulkataan ja dieetataan. Etsitään koko ajan kehittämisen aiheita ja todetaan, että jonain päivänä minäkin  olen huippukunnossa!

"Hirveesti rasvaa vatsalihasten päällä!" Vai hetkinen, voiskohan sittenkin olla tyytyväinen, hyvältä näyttää! Ei muuta ku biitsille! ;)

Hetkinen, tunnistanko jopa itseni tuosta? Kesäkuntoa,  kiinteytymistä, parempia muotoja, juu niitähän me kaikki haluamme. Mutta missä vaiheessa se loppuu? Onko se ikuisesti jonkun tavoittelua, niin että oikeastaan ei ollakaan missään vaiheessa tyytyväisiä. Enkä nyt tietenkään väitä mustavalkoisesti, etteikö itsensä kehittäminen olisi hyvä asia, mutta tuntuu että vaikka ihminen olisi todella hyvässä kunnossa, niin koko ajan yritetään saavuttaa jotain enemmän. "Kyllä nää olkapäät vielä pyöristyy, pakarat piukkenee ja vatsapalikat oikeen kolisee!"

Mulla oli yksi herätyksen paikka, kun oivalsin,  että oikeasti en ole ikinä kärsinyt kummemmin paino-ongelmista, vaikka ruokavalio on ollut tasaisen epäterveellinen. Nämäkin kilot, mitä olen pudotellut, ovat olleet raskauskiloja ja vuoden aikana ne on pudonneet aikalailla itsestään. Siis oikeastaan juuri niin, etten ole asiaa paljon ajatellutkaan. Sitten kun olen taas ihan pelkästään keskittynyt kroppa asioihin, on paino saattanut junnata paikoillaan ja samalla olen saattanut hieman ahdistua. "Ei tästä kehosta saa ikinä mitään aikaseksi! "

Mä alotin tän tekstin eilen ja jatkan tänään uudestaan inspiroituneena "älä laihduta tänään"- päivästä. Vaikka painon pudotus voi jollekin joskus olla paikallaan, jos on oikeasti ylipainoa, tai on oikeasti tyytymätön itseensä, niin välillä olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Vaikka käytännössä tavoitteena olisi pudottaa painoa, niin pitäisi tajuta se, että on kuitenkin hyvä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä olisi tärkeämpää keskittyä aiheisiin jotka ei koske ulkonäköä. Keskittyisi terveelliseen ruokaan, liikkumiseen ja kaikkeen mikä tekee hyvää sulle.
Tärkeintä olisi löytää tasapaino. Ei musta tule onnellisempaa sen jälkeen kun olen tiputtanut pari kiloa. Mutta sillä aikaa kun keskityn elämään, terveellisiin valintoihin, niin pikkuhiljaa se kehokin tulee sieltä perästä. Kun olet tyytyväinen itseesi ja aikaansaannoksiisi, hehkuu se ulospäin muillekin.  Se on kauneutta, eikä koolla tai kiloilla ole väliä.

"Hei, hyvä tyyppi siellä peilissä!"  :P

Tääkin on vähän haastava aihe, koska mulla on todellakin myös niitä päiviä kun en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni. Varsinkin se vatsa on mulle alue, jonka kanssa jaksan tasaisin väliajoin tuskailla. Mutta eräänä päivänä kun jumppasin kotona, tajusin, että kun teen jotain kehollani, niin olen kaikinpuolin iloisempi vartalostani. Vaikka en siinä hetkessä muutu mihinkään, paino ei muutu, eikä raskausarvet katoa, tunnen kuitenkin olevani kauniimpi, vahvempi ja mulla on kaikinpuolin parempi olo. Vahvempi keho tarkoittaa mulle helpompaa arkea lasten kanssa ja vaikka töissä. Ja kyllä mä edelleen haluan näyttää hyvältä, kukapa ei, mutta pitää tajuta, että itseasiassa mä olen jo kesäkunnossa! Kesä puuttuu enää tästä kuviosta :)

Joten keskitytään olennaiseen; hyvinvointiin, elämään, läheisiin ihmisiin ja hehkukaa! Itseään saa kehittää,  mutta itseensä pitää olla tyytyväinen. Sä olet ainoa sinä ja sun kehos on sun ainut, vaali sitä.

- Mia

Ääni muuttuu kellossa

Mulla on tässä lyhyessä ajassa tullut jo paljon oivalluksia, eritoten liikunnan suhteen. Miten ennen käsittämättömiltä tuntuvat asiat ovat saaneet selityksen ja minä uuden näkökulman. Laitan niitä tähän, huumoria on käytetty ;)

Aamupuuroa twistillä, tattaripuuro banskulla ja kivillä. 

1. Juoksijat:

Saatoin ennen ajatella, että esimerkiksi sadesäässä lenkkeilijät ovat hulluja, siis ihan todella hulluja! Samaan kastiin kuuluu kuumana kesäpäivänä juoksijat, juhlapyhänä juoksijat ja talvipakkasilla juoksijat. Hulluja koko sakki. Kuka oikeasti haluaa lähteä ulos lenkille kun voisi tehdä jotain muuta paljon mukavampaa, kuten löhötä sohvalla herkkuja mutustellen. 

Sittemmin olen ymmärtänyt, että juoksija ei katso kelloa tai kalenteria tai sen kummemmin säätilaa siinä mielessä, että jouluaattona ei voisi juosta tai että räntäsade olisi jokin este. Olen tajunnut, että juoksustakin voi oikeasti nauttia ja sitä voi haluta tehdä missä ja milloin vain! Varsinkin jos on jokin tavoite vielä mielessä. No, mulla ei sen suuremmin ole, mutta muutama vuosi tai kuukausi sitten en olisi voinut kuvitella juoksevani talvella. No juoksin kuitenkin hyvin myöhään syksyyn ja tänä talvenakin. Ensi talvena tahdon omistaa kunnon talvijuoksuvermeet ja juosta lumella ja jäällä :)

2. Salilla kävijät

Eikö salilla kävijöille ole muuta elämää? Okei, tää laji on ollu itelle aina se mieluisin, mutta aiemmin en ymmärtänyt miten joku (eritoten äiti-ihminen) voisi haluta viettää aikaa salilla USEAMMAN kerran viikossa! Tavallaan olin kyllä itse niin syvällä vauvamaailmassa, että aiemmin kohdallani se ei olisi tullut edes kysymykseen, mutta nyt on taas mieli muuttunut. Koen että esimerkiksi se 3 kertaa salia viikossa olisi oikein mainio määrä ja jos parit lenkit siihen päälle, niin mikäpä jottei! Se hyvä fiilis ja energia salin jälkeen on jotain niin suurta, että siitä ammentaa paukkuja pikkulapsi arkeen, sen "menetetyn" ajan edestä! 

3. Koko ajan samaa ruokaa

Joka aamu kaurapuuroa, joka lounas ja päivällinen samaa jauheliha-kana puputusta. Ja se kasvisten määrä! Meneehän siihen kauheasti rahaakin! Tai sitten ei. Kun herkut ja muut ylimääräiset jutut jää pois ostoslistalta jää kauppa budjettiin tilaa terveellisille aineksille. Sen lisäksi joka aamuinen puuro tekee ololle niin hyvää, että siinä on jo tosi hyvä syy syödä sitä, vaikka joka aamu. Lisäkkeet vaihtuu ja terveellisiä arkiruokia oppii kehittelemään, jopa niin että koko perhe voi syödä tyytyväisenä samaa ruokaa. 

4. Superfood hömpötykset

Tämä maailma on mulle toki vieläkin tuntematonta aluetta, mutta olen alkanut ymmärtää myös sen, että kun syödään yksinkertaisesti sitä puhdasta ruokaa, siihen alkaa kaipaamaan jotain lisää. Jotain uutta mitä kokeilla, jotain mistä voisi tulla vielä parempi olo ja jotain uutta vaihtelua ruokavalioon. Itse tutustuin ensimmäisenä Chia-siemeniin, niistä kokeiluista lisää myöhemmin. Ravinne lisä jutut on mulla myös edessä ja tunnen mielenkiintoa tutustua niihin pikkuhiljaa omaan tahtiin. Lisävitamiinit ja protskujauheet sun muut. Laitetaan kuitenkin ensin perusasiat kuntoon!

5. Saliselfiet, hauiskuvat ja belfiet

Nähään on niitä fittness tyyppien höpöhöpö juttuja. Itserakkaita ihmisiä, aina kuvaamassa itseään joka välissä; "tämmönen peba mulla on, lälläslää!"

Vai voisiko kuitenkin olla kyse puhtaasta itsevarmuudesta, innosta ja halusta jakaa tätä liikkumisen ja terveen elämän ilosanomaa muillekin, kuvamateriaalin muodossa? Välittämättä siitä mitä muut ajattelee? Toiset ihailee, jotkut on kateellisia ja jotkut inspiroituu. Mä olen ainakin itse niin visuaalinen ihminen, että mua ne kaikki kuvat inspiroi! Ja omat kuvat näyttävät tehdyn työn ja tulokset konkreettisesti :) Oli mullakin aika, että tuntui että ahdistus iskee jos näkee vielä yhdetkin vatsapalikat kännykän kuvaruudulla. Nyt tiedän, että mun ei tarvitse tavoitella samanlaista kroppaa kuin jollain toisella on. Voin puhtaasti ihailla toisten tuloksia ja ajatella, että mä oon hyvä näin ja iloita omista saavutuksista. Ja jakaa siitä kuvan tai pari :)

 

Musta on ihanaa huomata kuinka mun maailma on avartunut tän alkuvuoden aikana! Mä olen vasta alussa ja voin vain haaveilla millaisia oivalluksia mulla onkaan vielä edessä :)

Millaisia ennakkoluuloja muilla on ollut? Voitteko yhtyä näihin vai onko jotain muuta? :) 

Avarretaan maailmaa yhdessä ;) - Mia

Kunkku fiilis!

Tänään sen tein! Menin salille ekaa kertaa. Olipas jännää, mutta ihanaa.
Kävin ostamassa kortin jo päivällä, koska siihen aikaan kun mina olin menossa, ei vastaantotto olisi ollut enää auki. Se oli vielä se helppo osuus, kunhan täytin asiakastieto lomakkeen ja vingutin korttiani. Jännitys iski vähän ennen lähtöä.
"Joko mä uskallan mennä", kyselin mieheltäkin, kun hän oli tullut kotiin ja mä olin valmiina jumppavermeet niskassa. Ja niin sitä vain mentiin.

Salilla ei siihen aikaan ollut hirveästi porukkaa, mikä oli tietysti hyvä. Tuntui ensin kuitenkin vaikealta siirtyä pukuhuoneesta salin puolelle. Bongasin vapaa crosstrainerin ja menin siihen tekemään alkulämmittelyjäni. Sitten tuntui että jämähdän siihen! Suurin osa sen hetkisistä salilla olijoista oli nuoria miehiä ja se jos mikä on pelottavaa! Miten mä uskallan tonne niiden sekaan mennä kyykkäilemään :D Ei auttanut kuin vain mennä. Menin tekemään jumppasaliin vähän lisälämmittelyliikkeitä, askelkyykkyjä ilman painoja ja olkapäiden pyörittelyä. Yritin samalla miettiä että mitä hittoa täällä nyt tekis!
Ajattelin käyttää apuna vähän samaa kaavaa, mitä kotonakin ja käytin enimmäkseen vapaita painoja. Laitteet tuntuivat vielä pelottavilta. Saanhan niihin kuitenkin sitten ensiviikolla opastuksen. Oikeastaan ainoa laite mitä loppupelissä käytin oli alatalja hauiksille ja se crosstrainer.

Hyvät tsemppiviestit peilissä!

Nyt sai kuitenkin käyttää isompia painoja kuin kotona ja oli mukavaa saada lisää tuntumaa lihaksiin. Vaikka teinkin suht kevyesti vielä, etten ihan naama irvessä vääntänyt (paitsi haukkareita ehkä vähän ;) ) Piti antaa vähän armoa, kun tää oli semmoinen harjoittelu kerta. Naureskelin itselleni, kun olin ottavinani hyvän painoisen tangon itselleni kyykkyjä varten, enkä meinannut saada nostettua sitä hartioitteni päälle :D Onneksi keksin ihan itse hyvän tekniikan ja kukaan ei nähnyt ;)
Jännä nähä onko huomenna yhtään enempää lihakset kipeenä. Kotitreenien jälkeen lihaskipuja ei liiemmin ole tullut enää.
Mut jes! Jäi tosi hyvä fiilis ja ens viikolla sitten uudestaan. Meillä on huomenna tiedossa lapsivapaata ja vähän hippalointia, joten tän viikon liikunnat saattoikin olla tässä. Ellen jaksa huomenna mennä lenkille.

Tämmösen kuvan löysin! Vasen kuva on noin viisi viikkoa sitten otettu Jang Su tunnilla käydessä. Huomaako mitään eroa? Muutakuin hiustenväri? ;)

- Mia

Kotoota kuntosalille

Mulla olis edessä salikortin hommaus tämän viikon lopulla ja pakko tunnustaa että jännittää! Mä meen sinne samalle salille, missä kävin niillä Jang Su tunneilla. Se vaikutti semmoiselta mukavalta, sopivan kokoiselta salilta. Lisäks siellä tuntui käyvän sellaista ihan tavallista porukkaa, kun on olemassa niitäkin saleja missä käy vaan kaikki pintaliitäjät tai superpumppaajat. Tonne tuntuis ajatuksena helpolta mennä. Tai siis, silti jännittää pirusti!

Mitä siinä oikeen sitten jännittää? Mä en ole edes menossa mitenkään ekaa kertaa salille, oon käyny tosi paljon elämäni aikana ennenkin. Ja tiedän, että jokainen joka käy salilla, keskittyy pääasiassa omaan treeniinsä, joten ei mua edes noteerata, tuskin pahalla ainakaan. 

Voisiko se olla joku mokaamisen pelko? Ehkä jos mulla olis joku valmis selkeä ohjelma heti mitä noudattaa, ei siinä olis ongelmaa. Musat vaan korviin ja suorittamaan. Mut entäs jos haluaa kokeilla jotain erilaista ja ei osaakaan. Alkaa vaan sähläämään jonkun laitteen kanssa. Sit nousis puna poskille aika äkkiä :D Mut kuinka vaarallista sekin olis? 

Mä muistan sitäpaitsi joskus yhdellä salilla, en osannut käyttää siellä olevaa jalkaprässiä ja kysyin vieressä treenaavalta tyypiltä, että voisko se näyttää miten se toimii. Ja se näytti, tosi ystävällisesti. Eli, mulla on positiivisia kokemuksia avun pyytämisestäkin.

Tätä mä en aio tehdä salilla! ;)

Kyllä mä jokatapauksessa aion olla rohkea ja kohdata tän jännityksen. Todennäköisesti se tuntuu vain ekalla, ja ehkä toisella kerralla. Samalla oon myös hirmuisen innoissani! Tänäänkin kun tein hauiskääntöjä noilla mun viiden kilon painoilla ja ne oli ihan liian kevyet. Eli lisävastus alkaa olla todella tarpeen tässä vaiheessa. 

Nyt täytyy vaan kattoa mikä päivä on hyvä, soittaisinko sinne ehkä ensin lisäinfon saamiseksi. Katotaa miten muijan käy! :P

- Mia

Mielikuvien käyttö treenaamisessa

Viime lauantaina siellä Jang Su tunnilla ohjaaja painotti mielikuvien tärkeydestä harjoittelussa. (Tai tietenkin myös muilla elämän osa-alueilla)
Hän käytti vertauskuvaa, että kävelet esimerkiksi portaita viidenteen kerrokseen ja toisen kerroksen jälkeen alkaa tuntua raskaalta ja ajattelet vain sitä kuinka raskaalta se tuntuukaan. Se tuntuisi samalta kuin joku heittäisi joka askeleella lyijypainoja reppuun. Entäs jos käännät ajattelumallin ja ajattelet, että puoliväli jo, ihan kevyttä!

Mä olin itsekin käyttänyt mielikuvia aiemmin, mutta tuon tunnin jälkeen olen lisännyt niiden käyttöä. Yhtenä kertana punnertaessa (on siis mulle tosi raskaita liikkeitä), tuntui etten jaksa näitä 20 toistoa ( no oli kuitenkin jo kolmas sarja menossa ). Mä rupesin ajattelemaan, että entäs jos tässä olisikin kyse kilpailusta ja mä voittaisin miljoona euroa jos teen ne toistot loppuun. Kyllähän mä silloin jaksaisin, ihan väkisin ja sinnikkyydellä! Arvatkaa ärsyttikö kun oikeasti ei noussut enää toiston 19 jälkeen :D Oli pakko tehdä se yksi toisto vielä perään, mutta miljoona euroa jäi saamatta.

Kasvaako haba ajatuksen voimalla? 

Aloin harjoittelemaan lankkua ja sen kohdalla huomasin myös yhden päivänselvän jutun. Kuka muu tuijottaa sekuntikelloa samaan aikaan? Mä en enää, ne sekunnithan kuluu kuin hidastetussa filmissä! Laitan kyllä sekkarin pyörimään, jotta voin seurata edistymistä, mutta en enää tuijota sitä, vaan keskityn liikkeeseen. Kuuntelen musiikkia, ajattelen biisiä, laulan mukana ajatuksissani, mietin miltä mun kehossa ja lihaksissa tuntuu, hengitän. Vilkaisen kelloa; 00:52, kohta minuutti, polttaa, polttaa! Mut mä jaksan. Mä saatan joskus tsempata itteeni ihan ääneenkin! Tosin vain kotona ;) "Hyvä minä! Jes! Mä pystyn tähän! Nousee nousee!" Ja se toimii :) Ja tulee muuten hieno fiilis myös kun rikkoo edellisen ennätyksen.

Joskus siis käytän menetelmää, että oikein keskityn liikkeeseen ja tuntemukseen ja toisinaan pyrin olemaan ajattelematta itse liikettä, kipua ja tuskaa ja yritän kääntää ajatuksen muualle. Joskus saatan vaikka kyykyissä ihan miettiä sitä takapuolta mikä sieltä alkaa kuoriutumaan, kuvittelen itseni uusissa housuissa tai kesällä biitsillä. Kaikki mielikuvat sallitaan,  mikä vain itsellä toimii! Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen, mielessä on voimaa! ;)

- Mia

Perjantai hikoilua

Kaukana on ne päivät kun viikonloppuna valmistauduttiin ihan johonkin muuhun kuin treenaamiseen. Nykyään ei aina edes tajua, että on perjantai, kun ei siinä ole mitään ihmeellistä :D

Mä sitten treenasin kuitenkin tänään, vaikka yöllä tuntui kitalaessa. Pistän sen kuitenkin tupakan piikkiin ja kun mun olo on ollut ihan mainio loppupäivän, niin ajattelin kokeilla. Nyt mä myös kirjasin ylös mitä tein, vaikka oli kyllä vähän vaikeuksia muistaa, kun tein sen vasta suorituksen jälkeen. Mä en sitten tosiaan tiiä kaikkien liikkeiden oikeita nimiä, joten selostan silleen omalla tavalla, toivottavasti kuitenkin ymmärrettävästi! Ne liikeet mitkä olen kirjoittanut pareittain olen tehnyt "kiertoharjoitteluna".

Tämmönen setti:

Perus jammailu lämmittelyä parin biisin ajan.

Ensin askelkyykyt, 5kg painot, 3x20/jalka
Olkapäät (nostin painot yhtäaikaa ylös), 5kg painot, 3x20

Pohkeet, 5kg painot, 3x20
Hauiskääntö, 5kg, 3x20

Yhden jalan kyykky, ilman painoja, 3x20/jalka
Ojentajat, 5kg, 3x12

Vipunosto yhdella 5kg painolla, 3x20

1 min lankku

Vatsarutistus, jalat 90 asteen kulmassa ylhäällä, 3x40

Naisten punnerrus, 20, 15 ja 20 kertaa
Teräsmies 3x20

Noustaanko täältä enää ylös?

Lähdin vielä vartin palauttavalle hölkkälenkille ja jäi muuten huonot fiilikset viimeistään tonne loskasäähän!
Illan kruunasi lämmin kylpy ja muistin tällä kertaa jopa venytelläkin myöhemmmin! :)

- Mia

Huono omatunto?

Tunteeko muut äidit tän fiiliksen? Huono omatunto oman treeniajan ottamisesta? Mä jo eilen kirjoitin niistä mun kotitreeneistä ja sen kuinka välillä teen kiertoharjoitteluna liikkeitä säästääkseni aikaa. Mistä se tunne tulee, että kun harrastaa liikuntaa useammin kuin kerran viikossa, olisi se jotenkin väärin ja pois perheeltä?
Mä kuulen päässäni kaksi ääntä yhtä aikaa, sen kuinka mulla on oikeus ottaa omaa aikaa ja tää kaikki tekee hyvää mulle ja sitä kautta koko perheelle. Samaan aikaan joku pieni ääni siellä takana potee huono omaatuntoa, kun niin itsekkäästi teen omaa juttuani, enkä vietä sitä lyhyttä aikaa perheen kanssa. Tuntuu, että välillä oikein anteeksipyydellen selittelen miehelle, että kuinka tärkeää ja ihanaa musta on liikkua ja kiittelen kuinka ihana hän on, kun hän viettää sen ajan lasten kanssa. Joo, tiedän, hullua!
Vaikka onhan se niin, että tunnen kyllä suurta kiitollisuutta sitä kohtaan, että mulla on mies joka "antaa" mun harrastaa ja sitten kuitenkin tuntuu hölmöltä, että enhän mä edes olisi sellaisen miehen kanssa joka jollain tavalla kyseenalaistaisi mun tarpeet ja oman ajan! Toki sekin voi vaikuttaa, kun ekan lapsen kanssa olin yksinhuoltajana ja mulla ei ollut tätä itsestäänselvyyttä ja osaan sitä kautta arvostaa eri tavalla.

Ajatellaanpa nyt järjellä. jos mun liikuntaan menee keskimäärin neljä tuntia viikossa ja sen vuoksi olen sen lopun ajan paljon virkeämpi ja osallistuvampi, niin eikö tää ole oikeastaan vain takaisinpäin. Pelkkää plussaa. Musta tuntuu että oon viime aikoina voinu ihan naurettavan hyvin, ja nauttinut kotiäidin roolistakin ihan eri tavalla. Ennen niin tuskalliset ulkoilut lasten kanssa on nykyisin päivän piristyshetkiä, eikä kotityötkään tunnu ylitsepääsemättömän raskailta. Ja puhumattakaan siitä, mitä tää tekee mulle naisena, vaimona ja tän parisuhteen osapuolena.

Pirtee vaimo

Asiat näkyy aina uudessa valossa kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Ehkä mäkin tän kirjoituksen myötä jätän nämä ikävät ajatukset taka-alalle ja jumppaan hyvällä omalla tunnolla. "Koska olen sen arvoinen" :D
Kuka muu tunnustaa pohtineensa tämmöisiä?

Kotitreeniä

Vuorossa kertomus siitä miten mä nyt oon tässä kotona treenaillu.
Mulla ei oo vielä ollut mahdollisuutta investoida salikorttiin, vaikka se siintääkin siellä haaveissa. Toisaalta se ei oo vielä haitannut, koska mun mielestä kotona on ihan hyvä aloittaa. Mulla on tosiaan ne kevyet kolmen ja viiden kilon käsipainot.
Mä oon halunnut aloittaa tarpeeks kevyesti, ettei innostus loppuisi heti alkumetreillä. Hyvin oon onnistunutki! Kyllähän alussa oli lihakset todella kipeet ja monta päivää, vaikka kevyesti aloittikin. Varsinkin takareidet mulla oli semmoiset jumittajat että ärsytti! Mutta nyt esimerkiksi eilisen treeni jälkeen, jota pidin jo vähän kovempana kuin aiempia, mulla on just semmoinen sopiva tuntuma jokaisessa lihaksessa.

"Vaihdoin salia"! Eteisestä makkariin ;)

Mistä mun kotitreeni sitten muodostuu?

Nyt oon tehnyt yleensä ihan koko kehon treenin kerralla ja aikaa mulla menee vaihtelevasti noin tunti. Musiikki on ihan ehdoton, ilman sitä en pystyisi kotona treenaamaan.
Mä aloitan semmosella lämmittelyllä, mitä keksin ihan päästä. Jotain paikallaan marssia, käsien pyörittelyä, nyrkkeily liikkeitä, jalkojen nostelua tai vaikka tanssia ja hyppelyä. Tälläistä jatkan pari-kolme biisiä, niin että tunnen kropan lämmenneen.

Teen usein rankimmat liikkeet ensin alta pois. Askelkyykyt, tavan kyykyt, olkapäät. Kuitenkin mun inhokki liikkeen (joka on siis yksi mulle niitä rankimpia) punnerrukset jätän aina ihan viimeiseksi. Jää sitten treenin loppuessa sellainen fiilis, että on antanut kaikkensa!
Saatan tehdä liikkeitä kiertoharjoittelu tyyppisesti, esimerkiksi kyykkyjen lepotauolla ojentajia ja tämä ihan ajan säästön kannalta ja hyvän lämmön ja hien ylläpitämiseksi.

Muutenkin teen liikkeet vähän fiilispohjalta vielä toistaiseksi. Pyrin treenaamaan kaikkia lihaksia monipuolisesti vaihtelemalla liikkeitä ja pidän tärkeänä treenata niitä omia heikkoja alueita. Eli mielestäni pitää tehdä just niitä inhokki liikkeitä! On hienoa huomata kehittyvänsä, jos ensin ei jaksanut punnertaa vaikka kuin 12 kertaa per sarja, nyt menee 3x20 ja viimeiset toistot menee sinnikkyydellä välillä tuskasta huutaen :D

Seuraavilla kerroilla ajattelin tosiaan aloittaa liikkeiden ja toistojen ylöskirjaamisen ja voisin niitä tännekin sitten laittaa :)

Treenaatteko te mieluummin kotona vai salilla? Tuleeko kotona tarpeeksi rankka treeni?

Mun treenit ja niiden taustaa

Mä voisin vähän kirjoittaa miten mä oon aloitellu tota treenaamista. Mä oon aina tykänny jonkulaisesta painojen nostelusta, sellasesta liikunnasta mikä tuntuu lihaksissa kunnolla. Aiemmin esimerkiksi juoksu on ollu tuskaa (jos nyt puhutaan siis siitä kun olin lapsi ja nuori), kaikki hengästyttävät lajit oli ikäviä. Lapsena olin hiihtokisoissa aina vika, ja itku kurkussa sai käydä noutamassa sen lusikan palkintojen jaossa, kun muut sai pokaalin. Koulun liikunta tunneilla lemppareita oli sähly, ringette, mutta muuten liikunta oli vähän sellaista pakkopullaa.
Joskus teini-iässä kun aloitteli käymään jossain kuntokeskuksessa, tuli bodypumpista mun lemppari, vaikka kävin välill spinningissä ja jossain aerobic tyyppisissä ryhmäliikunta tunneilla. Ja aina kaverin kanssa.

Liikkuminen on siis ollut aina jaksoittaista, innostumista ja tympääntymistä. Olen kokeillut muodostelmaluistelua, joogaa, bailatinoa, pilatesta... Meillä ei kotona mitenkään erityisesti "kannustettu" liikkumaan, mutta jos jotain halusi kokeilla, sitä tuettiin. Olin kuitenkin enemmän sellainen luova haihattelija, eikä mikään harrastus kestänyt kauaa, oli se sitten liikuntaa tai ei.

En oikein muista milloin olisin löytänyt kuntosalin? Muistan liittyneeni ainakin heti amiksesta valmistumisen jälkeen kuntosalille. Siellä olen käynyt lyhyissä muutaman kuukauden jaksoissa. Nyt edellisestä jaksosta on ainakin kolme vuotta. Mä en ole sellainen tyyppi joka tarttis ketään vierelle käskyttämään, tai tsemppaamaan. Mä tykkään treenata ihan yksin ja koen että asetan itse itselleni tavoitteet. En pidä itseäni kilpailuhenkisenä, tai musta on ihan kiva voittaa, mutta en ahdistu jos en voita :D kilpailen lähinnä itseni kanssa.

Nykyään omilta lajeilta tuntuu kuntosaliharjoittelu ja muu lihaskuntoliikunta ja juoksu. Se laji, mitä nuorempana vihasin, onkin nykyisin lemppari, niinkin voi käydä! Innostuin lenkkeilystä ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen kunnolla ja uudestaan viime syksynä. Nyt talven aikana en ole juossut,mutta kevään ja inspiraation iskiessä aloitan taas. Ja kun saan uudet juoksulenkkarit ;)
Ennen kuin pystyn hankkimaan kuntosalikortin, treenaan ja olen treenannut kotona. Toistaiseksi olen esimerkiksi kyykyt tehnyt ilman painoja ja totutellut liikkeisiin. Mulla on 5kg:n ja 3kg:n painot ja jumppakuminauha. Neljän viikon jälkeen alkaa tuntumaan, että käyttämäni painot alkavat olemaan liian kevyitä ja odotan malttamattomana salille pääsyä!

Kuvissa mun uudet treenikengät ja kotikuntosali. Kenkiä voi käyttää hyvin kotonakin jumpatessa, oli muuten askelkyykytkin paljon vakaampia kengät jalassa! :)

- Mia