Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. toukokuuta 2015

Älä tee niinkuin muut sanoo

Mä oon oikeesti nyt todenteolla kamppaillut täällä näiden ravintoasioiden kanssa, kun nyt on käynyt niin, että uskoin ottaneeni tän kuitenkin liian tosissani. Mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi tää kaikki informaatio :D Toki siis, tää on mun luonteelle hyvin ominaista ja tiedostan ongelmani, niin ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Toisaalta ärsyttää, kun samalla koen, että mun on mahdotonta ikinä löytää mitään kultaista keskitietä näissä asioissa.

Sokerittomuus alkaa tuntua mulle uskonnolta, johon en ehkä tahdo uskoa. Olkoonkin, että kyseessä olisi siinä vaiheessa tosiasioiden kieltäminen, mutta mä en halua elää loppuelämääni ilman nautintoja. Vaikka ne nyt sitten lyhentäis mun elämää, tai laittais mut alttiimmaksi joillekin sairauksille. Me kuulemma kuitenkin kuollaan kaikki joskus, niin että kumpi on pahempi, ahdistua kaikesta siitä mitä ei voi tehdä (syödä) vai olla vapaasti ja nauttia elämästä?



Vähäsen harmittaa se, että tää tuntuu oikeasti toimivan, tää sokerittomuus, fyysisesti. Mut sitten mä huomaan, miten tää ei todellakaa taida toimia näin neuroottisen ihmisen kohdalla.

Kun miettii sitä perusruokavaliota, mitä olen normaalisti noudattanut, aamupuuroineen, keskittyen lautasmallin muodostamiseen oikealla tavalla ja syöden välipalat normaalisti, niin enhän mä ole siinä kohtaa suurkuluttanut sokeria ollenkaan. Silloin kun en ole herkutellut, on käytännössä sokerini tulleet marjoista ja hedelmistä. Niitähän Irti sokerista-kirjan Sarah Wilsonkin suosittaa syömään vieroituksen jälkeen, toki harkiten. Mä en tosissaan normiarkena juo mehuja tai limppareita, käytän harvoin mitään ylimääräisiä sooseja, en syö kuivattuja hedelmiä, en käytä hilloja, enkä marmeladeja, en muroja, en myslejä/myslipatukoita, Nää asiat tulee mulle luonnostaan, mä tiedän että noi sisältää paljon ylimääräistä sokeria, enkä edes pidä niistä.
Sen minkä tajusin, niin itseasiassa multa on puuttunut jotain, nimittäin se rasva! Olen ajatellut, että saan tarpeeksi rasvaa  jos käytän margariinia leivällä tai jauhelihani on rasvaisempaa, mutta juttuhan on se, että se on sitä väärää rasvaa. Nyt kun olen tutustunut uusiin rasvoihin ja öljyihin, olen tajunnut miten vähällä käytöllä ne ovat olleet. Kaikki maitotuotteet ovat olleet rasvattomia, en ole syönyt kalaa, en lisännyt oliivi-tai muutakaan öljyä salaattiin, enkä hirveästi syönyt pähkinöitä muuten kuin kausiluontoisesti. Nyt mä olen ihastunut macadamiapähkinäöljyyn salaatin seassa, syön runsaasti pähkinöitä ja margariini on vaihtunut luomuvoihin (olen myös ajatellu oman levitteen valmistamista). Lisäksi käytössä on nyt täysrasvaiset maitotuotteet ja ihanat juustot. Ne oikeasti tuo suurta nautintoa ruokavalioon. Ei ihme, että koin oloni parantuvan jo silloin kun aloitin omega-3 tablettien syömisen. Tai sitten se on ollut vain mielen tuotosta. Mutta, en valehtele kun sanon, että ihoni on varmasti pehmeämpi, ja jopa ihonväri on muuttunut, siis mun mieheni huomautti tästä mulle :D



Sitten päästään otsikkoon ja siihen ajatukseen mitä olen aiemmin viljellyt; Mä tahdon itse oivaltaa nää jutut ja löytää oman tien! Ei pidä sokeasti tehdä asioita jonkun yhden ohjeen mukaan, vaan poimia tietoa runsaasti, kokeilla, ymmärtää ja soveltaa. Tottakai se toimii jonkun aikaa, jos sulle tehdään vaikka oma ruokavalio esimerkiksi painonpudotusta/kiinteymistä varten. Mutta mitä jää mieleen sen ajanjakson jälkeen, jos ei ota itse asioista selvää. Jokaiselle toimii eriasiat, vaikka faktat onkin faktoja, eikä niitä voi muuttaa, mutta kyse on muustakin kuin kehosta. Ihminen on kokonaisuus ja mä olen kuitenkin enemmän henkinen ihminen. En esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekevani jotain asiaa pelkästään ulkonäön takia.
 Mä haluan tehdä kokeiluja, virheitä, mä haluan muuttaa mieltäni. Vaikka mun keho ei kaipais sokeria, niin varmasti mun mielenterveys kaipaa sitä joskus. Vaikka tulisi kuinka kauhea olo.



Ja mä päädyinkin herkuttelemaan lauantaina. Ihan omasta tahdosta, ja söin sen verran kun teki mieli. Melko paljon kaikkea, oli valmistujaisjuhlien herkkuja, oli roskaruokaa ja se jatkui hieman sunnuntaina. Eikä mulle tullut kauhea olo, herkut maistuivat tosi hyviltä.
Mutta mikä tässä nyt on parasta, niin mä olen kuitenkin jatkanut tätä itseni kuuntelua. MITÄ MUN TEKEE MIELI? Ja syön sitten sitä. Ja mä tunnustelen milloin oon sitten kylläinen ja lopetan siihen. Tää kokeilu, vaikka se kestikin vain vajaan kaksi viikkoa, on ollut kyllä tosi avartava ja hyödyllinen. Tai, eihän kaksi viikkoa nyt niin lyhyt aika ole, tässä kohtaa ainakaan. Riippuu aina mihin vertaa ;)
No lisäksi mun ruokatietoisuus on avartunut ja mä tutkin tarkemmin tuotteiden ravintosisällöt, niin, että jos mä sitten syön sokeria, niin tiedänpähän kuinka paljon :D
Tuntuu taas luonnolliselta tavallaan jatkaa tätä terveellistä elämää, mutta niin, että nyt en kiellä edes "kiltisti ja hellästi" sitä sokeria,  vaan pyrin tekemään valintoja hyvinvoinnin ja fiiliksen mukaan. Äsken söin keitettyä bataattia, parsakaalia, minitomaatteja, sekä lihapullia jotka oli höystetty porkkanalla ja maissilla. Ripaus ricottajuustoa annoksen päälle, ai että! Niitä mun teki mieli.



Joten jos terveellinen elämäntapa ja muotidieetit ja suuntaukset kiinnostaa, niin ottakaa asioista selvää ja yrittäkää ymmärtää miksi jotain asiaa tehdään. Kokeilkaa, ottakaa vaikutteita, inspiroitukaa ja löytäkää oma tapa tehdä asiat. Älkääkä tehkö asioita vain yhden ihmisen ohjeiden mukaan. Älkää kuunnelko muakaan, mä en varsinkaan tiedä vielä mistään mitään ;) Mä aion pysyä elossa, kunnossa ja terveenä vaikka en aio syödä fenkolia (hyi, pahaa) enkä aio ikinä luopua maitotuotteista. (Niin varmaan, ens viikolla hehkutan maidottomuuden ilosanomaa!)





keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Miksi ilman sokeria?

Niin miksi? Mä oon siitä kirjotellu aiemminkin ja yrittänyt monesti päästä siitä eroon. Välillä taas olen luopunut kokonaan ajatuksesta ja vetänyt herkkua kaksin käsin, todeten uudelleen että olo on hirveä ja kokenut etten kykene lopettamaan.

Mä olen oman kokemukseni perusteella sitä mieltä että sokeri on riippuvuutta aiheuttava huume. Yhtä monta kertaa kuin olen sortunut tupakkaan, olen sortunut usean viikon mässäily putkiin. Jos mä lähestyn sokerihimoa ajatuksella, että sen lopetus on samanlainen prosessi kuin tupakoinnin lopettaminen, on tavallaan helpompi suhtautua siihen. Pitää myös ymmärtää, että niinkuin elämän muutokset yleensä,  on tällaisten tapojen muutos joskus tosi vaikeeta, kun kyse on vielä voimakkaasta addiktiosta. Joillakin se käy helposti,  joillakin se on haastavampaa. Pitää olla tiedossa että miksi on tarpeen lopettaa, miksi haluaa tehdä sen. Se ei saa tulla ulkopuolelta, ikäänkuin käskynä. Mun mieli laittaa kapuloita rattaisiin, vaikka se käskyn antaja olisi minä itse.
Joten lähestymistavan täytyy olla jokin toinen. Täytyy haalia tietoa ja kokemusta mitä sokeri aiheuttaa ja mitä siitä saa palkaksi että ei syö sitä. Koska äkkiseltään ajateltuna sokeri ei tunnu lähellekään yhtä epäterveelliseltä ja vaaralliselta kuin tupakka!



Mieliala

Sokeria syödessä mielialat vaihtelee. Kun ylimääräinen sokeri on päivittäisessä käytössä, huomaan olevani levottomampi, ahdistuneempi. Sitä ei tavallaan edes tiedosta, koska se on muodostunut normaaliksi olotilaksi ja eron huomaa parhaiten kun on pitkästä aikaa päivän ilman sokeria.
Tavallaan fiilis menee vuoristorataa, samalla kun verensokerit heittelee. Samanlailla mielialakin vaihtelee jopa masentuneesta ihan sinne korkelentoiseen ylipirteyteen, sokeripiikin huipulle.
Tässä on yksi suurin syy haluun vältellä sokeria omalla kohdalla. Olen muutenkin todella tunteellinen yksilö ja reagoin helposti esim hormonien heittelyihin. Miksi ihmeessä tahtoisin omalla toiminnallani lisätä näitä ikäviä olotiloja?  Nautin elämästäni hyvin paljon enemmän, kun oloni on tasaisen vakaa. Tunnen olevani parempi  (kärsivällisempi) äiti ja puoliso.

Iho

Olen aiemminkin kirjoittanut huonosta ihostani, kasvoissa.  Tuntuu että se näyttää elottomalta, siinä on runsaasti finnejä ja epäpuhtauksia. Ja kohta varmaan hirveästi ryppyjä! Ikäkriisi painaa päälle munkin kohdalla, vaikka nuorihan mä vielä olen. Ehkä niinkin nuori, että multa kysytään lähes poikkeuksetta paperit tupakkaa ostaessa. Näytänkö jopa joltain teiniltä finninaamani kanssa?  :D Oikeesti olen monesti tuskaillut peilin ääressä miksi mun naamavärkki on siinä kunnossa kuin se on ollut, samalla tiedostaen elämäntapojeni vaikutuksen. Tupakka ja sokeri, te kauneuden viholliset. Noh, toinen päivä ilman sokeria ja useampi ilman tupakkaa ja eron huomaa jo nyt. Ihanaa olla tyytyväinen ilman meikkiä ja selfienkin uskaltaa ottaa ilman filttereitä!

Tässä on kaikki mahdolliset meikit ja filtterit :D


Mun on tarkoitus välttää pääasiassa lisättyä ylimääräistä sokeria. Etenkin teollisesti valmistettuja sokeripommeja. Täydellinen sokerin välttely on aikamoista fakiirin hommaa, esimerkiksi ihan ruisleivässä on lisättyä sokeria, siirappia. Sen lisäksi hedelmät jo itsessään sisältävät runsaasti sokeria ja pitävät makean himoa omalta osaltaan yllä. Todettakoon kuitenkin että ovat kuitenkin aina parempi vaihtoehto vitamiiniensa ja suojaravintoaineidensa kanssa. Hedelmissäkin on eroja sokeripitoisuuksiensa kanssa. Aion pitää myös makeutusaineet poissa ruokavaliosta,  koska vaikka niissä ei olekaan kaloreita, niin ne lisäävät makeanhimoa kuitenkin jättäessään makean suutuntuman. Enkä oikeastaan ole koskaan hirveämmin pitänyt tuotteista jotka on makeutettu keinotekoisesti, lukuunottamatta zero cokista! ;)




Mutta edelleen yksi suuri tekijä on kunnon ruoka ja se että syö riittävästi. Silloin vähemmän ilmaantuu minkäänlaisia ylimääräisiä houkutuksia. Nyt alkaa tuntumaan, että ajatustyö alkaa tuottaa tulosta ja alan oikeasti uskomaan asioihin  joista olen ottanut selvää. Helppoa tää ei edelleenkään tule olemaan,  varsinkin kun käytännössä olen luopumassa kahdesta riippuvuustekijästä yhtäaikaa. Hetki kerrallaan mennään eteenpäin, ja ollaan kilttejä itselleen. Mulla on toistaiseksi lupa polttaa töissä, työvuoroni on tällä hetkellä kerran viikossa. Voi olla että ensi lauantaina maistuu jo tosi pahalta! Sokerin kanssa yritän miettiä jokaisen aterian ja suupalan kohdalla, mitä se sisältää ja miten se muhun vaikuttaa. Mutta ei lähdetä ruoskimaan epäonnistumisista, vaan iloitaan jokaisesta päivästä ja mahdollisuudesta itse vaikuttaa omaan oloon ja terveyteen! :)

Näillä ajatuksilla kohti viikonloppua :)
- Mia

torstai 23. huhtikuuta 2015

Pyhä yksinkertaisuus

Lisää ruoka-asiaa. Se on nyt tapetilla mun arjessa. Täällä on tosiaan saanut taas opetella kunnolla syömistä ja haeskeltu tasapainoa. Mä ajattelin lähteä ihan tosi yksinkertaiselle linjalle noiden ruokien suhteen. Mä olen käyttänyt ruokavaliopohjana jotain vanhaa Jutan go fat go dieettiä, (joka löytyy kuulemma netistä ja jonka ystävä mulle laittoi ) antamaan hieman osviittaa esim ruokamääristä. Ja hyvinhän tässä on saanut syödäkseen,  nälkä ei ole ollut, toki tollanen ruokavalio on ihan pirun yksitoikkoista pidemmän päälle, enkä totisesti kykenisi noudattamaan pitkiä aikoja putkeen. Tällä on tosiaan ihan tarkoitus vaan lähteä liikkeelle ja totuttaa kroppa ton reilun viikon sokerishokin jälkeen normaaliin ruokaan. Toki siis söin eilenkin illalla jäätelöä pähkinäsuklaavoilla, että hyvinhän se meni ;) Mutta mulla selvästi vaikuttaa himoihin jo ihan se että tietää pakkasessa olevan jäätelöä. Sen lisäksi vetelin päivän mittaan niitä Nellie dellie karkkeja, että ehkä niidenkin säilyttäminen kaapissa ei toimi mun kohdalla :D




Tänään on mennyt jo tosi paljon paremmin. Vaikkakin vielä taistelen sen jäätelöhimon kanssa. Mulla on vielä iltapala syömättä ja ajattelin tehdä päätökseni sen jälkeen. Jos mun oikeesti tekee vielä mieli sitä jätskiä,  niin minähän syön sitä ja that's it :)





Ja kyllä mulla on ollutkin jo parempi olo. Tietysti flunssa alkaa olla ohi ja varmasti tää kunnon ruoka tekee hyvää. Nätisti oon muistanut vitamiinitkin aamuisin, vaikka yleensä mulla on vaikeuksia muistaa tommosia.

Elossa ollaan!


Liikkumaan en uskalla vielä lähteä, sen verran mitä olen pienen poikani kanssa täällä kotona jammaillut, niin vaikka energiaa on mukavasti, tulee pienen hyppelyn jälkeen outo kuumottava olo.
Näyttää siltä että sitten kun pääsen liikkeelle, niin joutunee viikon pari ottamaan ihan rauhassa, kehoa kuunnellen. Hinku reenaamaan ois kova, mutta ei auta lähteä pelleilemään. Oon kattonu paljon inspis kuvia,  treenivideoita ja fitnespäiväkirjat on ollut ihana tsemppari ja motivaation ylläpitäjä :)

Askel kerrallaan, eteenpäin :) - Mia

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ruokavaraston uutuudet

Esittelen teille mun uudet kaverit ruokavaliossani. Silloin kun kyllästyttää ja inspistä saa hakea, niin mua ainakin auttaa aina joku uusi juttu. Oli se sitten vaate, ruoka-aines tms tai vaikka uusi saliohjelma joskus. Uusiin treenivaatteisiin mulla ei ole ollut varaa, treenaamaan ei pääse, joten katse siirtyy ruokaan.
Mä oon aikalailla pitänyt edelleen sitä samaa kaavaa, mitä oon aiemminkin noudattanut. Puuroa tai smoothieta aamulla, pasta/riisi/kana/jauheliha/kasvis sössöt lounaalla ja päivällisellä, rahkaa välipalaksi, iltapalaksi...



Mä olin miettinyt näiden lisäravinteiden hyödyllisyyttä omassa ruokavaliossa tovin. Mä oon silleen vähän skeptinen, kun en ole aiemmin huomannut niistä olevan mitään konkreettista silmin havaittavaa hyötyä, niin en ole oikein uskonut niiden tehoon. Mutta nyt ajattelin, että kokeillaan uudestaan. Aloitin ihan tämmösillä perusjutuilla kuin omega-3 tabletit ja monivitamiini. Mun käsityksen mukaan näiden pitäisi lisätä vastustuskykyä yleensä. Tossa Möllerissä on A-, D- ja E-vitamiineja. Ne vaikuttaa luuston toimintaan, immuunisysteemiin ja E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumistressiltä (Mikä on hapettumisstressi? Oisko taas googlen paikka?) Omega-3-rasvahapot on DHA ja EPA ja ne edistää sydämen toimintaa. Nämä tiedot siis otin ihan purkin kyljestä. Ajattelin tämän olevan hyödyllinen jo ihan siitä syystä, että syön kalaa ihan valitettavan vähän.

Pikkusen kirpaisee noiden hinta, kun tuo vitamiinipurkkikin maksoi 23e, mutta toisaalta se kestää 250 päivää :) 


Tossa Multivitassa on varmaan kaikki perusvitamiinit ihmiselle. Jotain samoja on molemmissa, D3-vitamiinia ja E-vitamiinia. Ei kai niitä kuitenkaan liikaa voi tulla? Mä en oikeesti ymmärrä näistä asioista viel yhtään mitään :D Oon kyllä ajatellut, että kääntyisin kirjaston puoleen ja kävisin siellä lainaamassa joitain ravinto-oppaita. Jos on muuten suosituksia, saa kertoa! :)




Seuraava ruokakaapin kaveri on pellavasiemenrouhe :) Mulla on ollut sitä joskus aiemminkin käytössä, eri merkkiä tosin. Tämä kyseinen tuote on musta kivempi, koska toi on jauhettu hienommaksi ja siinä on jotenkin kiva makukin. Otin siis ihan kuitulisäksi ruokavalioon. Mulla ei tässä viime aikoina ollut muuta käytössä kuin kauraleseet. Että jos kauraleseiden kuitumäärä on 17g/100g, niin pellavasiemenrouheella vastaavasti 27g/100g. Sen lisäksi pellavasiemenrouheessa on enemmän proteiinia, vähemmän hiilareita sekä runsaasti omega-kolmosta ja kutosta. Ja öljyä.
Mä oon tällä ruokavaliolla hakenut myös semmoista optimaalista vatsan toiminta-astetta, niin näillä nyt lähdetään liikkeelle. Mulla on myös maitohappobakteerit säännöllisen epäsäännöllisesti käytössä :)



Mä olen yleensä tykännyt käyttää marjoja, niin puurossa, kuin rahkan tai smoothien seassa. Tai oikeita hedelmiä. Mutta kaikkeen kyllästyy ja nyt mä otin testiin mehukeiton  ja tän kyseisen kehuu maun; mansikka-banaani. Ja onhan se hyvää! Vähä liiankin hyvää, voi olla että ei tuu heti perään ostettua toista purkkia. Joku mustikkakeitto vois olla mun makuun myös :)



Sitten vielä viimeinen pikkukaveri, jonka avulla voisi taistella pahimpia karkkihimoja vastaan. Edelleen aion sallia itselleni ihan oikeat karkit ja suklaat, jos koen sen tarpeelliseksi, mutta välillä voisi kokeilla jos vaikka nää sokerittomat versiot jeesais. Nää on ainakin ihan sika hyviä, koska rakastan salmiakkia. Noi on sen verran sitkeitä, ettei koko pussia pysty edes vetämään kerralla ja niistä jää tosi hyvä maku suuhun pidemmäksi aikaa. Joten why not? Yhdessä pussillisessa kaloreita on n. 170, joten siinä kohtaa karkit on ainakin voitettu :D

Että semmoisia kamuja tällä kertaa! Mun chia-siemenet pääs loppumaan jo hyvä tovi sitten, joten niitä aion ehdottomasti hakea lisää :)

- Mia

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ruokaviidakko

Mun teki mieli kirjoittaa tää teksti jo eilen, kun nää syömisasiat pyöri kovasti päässä. Olin kuitenkin niin väsynyt illalla, ettei kyennyt, vaikka uni ei sitten kuitenkaan meinannut tulla ylikierrosten vuoksi. Lihakset oli kipeenä, päässä pyöri Robinin biisit ja päätä särki. Pelkäsin taas että flunssa iskee, kun meillä on mies ja pienin mies jonkunlaisessa nuhassa.

Alunperin tarkoitus oli tehdä mun eilisen päivän ruokapäiväkirja, minkä nyt siis toteutankin tässä höpinöiden lomassa. Tässä tulee se peruskaava, minkälaista ruokavaliota nyt sitten noudatetaan.



Elikkä puurolla tietysti useimmiten aloitan aamuni, pääsääntöisesti marjojen ja raejuuston kera. Eilen mukana oli mansikat ja kiiviä. Hedelmät toimii musta hyvin puuron seassa, ne tekee siitä erityisen herkkua. Musta on hyvä tehdä terveellisestäkin ruoasta mahdollisimman hyvää, niin ei tunnu niin ankeelta! Toki välillä joutuu tinkimään, käytetään pakkasesta niitä vikoja viinimarjoja ja asennoidutaan  eri tavalla, että kunhan saa ravintoa.



Lounaalla oli jauhelihakeitto. Koitin korvata perunaa kukkakaalilla, vaikka siis perunaakin laitoin sekaan. Jauhelihana ihan naudan 10% liha. Suolaa, pippuria, lihaliemikuutio.



Iltapäivällä join pari kuppia kahvia. Käytän punaista maitoa jos sitä on tarjolla. Se tekee kahvihetkestä nautinnon.




Välipalaksi perus rahkamättö.
Ennen treeniä (jalkatreeni) söin vielä ruisleipää raejuustolla. En halua ottaa riskiä, että nälkä iskisi kesken pumppauksen.



Päivällinen menikin vähän myöhään, kun kotiuduin vasta puoli kahdeksan jälkeen. Eli kahdeksan aikoihin söin ruoan. Otin raejuustoa lisäksi. Ja voi kyllä sanoo, että treenin jälkeen ruoka maistuu niiiiin  hyvältä!



Iltapala oli pakko syödä sitten jo tunnin päästä illallisesta. Mulla alkoi oikeasti olemaan jo nälkäkin uudestaan :D Rahka-kiivi-kauralese. Kiivit on nyt erityisen hyviä, joten niitä tulee ostettua ja syötyä :)

Eli siinä yksi päivä mun elämässä. Jauhelihakeittoa en ollutkaan tehnyt aikoihin ja olihan se hyvää. Melko kevyttä ruokaa kylläkin. Herkkuhimoja ei ole ilmaantunut, fiilis on ollut tosi hyvä ja tänä aamuna paino oli pompsahtanut 600g alaspäin. (Pitkään sitä oltiinkin taas samoissa lukemissa!)

Se mikä mua niin kovasti eilen illalla valvotti oli hirveet pohdinnat, että miten tässä nyt oikeasti pitäisi syödä. Informaatiota on tosi paljon tarjolla joka paikassa ja mä mielelläni otankin asioista selvää. Mä tahdon ymmärtää, että mitä mä syön ja miksi. Sitten tulee vastaan kaikkia eri vinkkejä, pää menee pyörälle kun ei nyt tiedä että pitäisikö niitä hiilareita nyt sitten vähentää jos tahdon polttaa rasvaa. Toisaalta jos ei syö hiilareita, niin sitten ei voi treenata kovaa, koska hiilareita tarvitaan lihaksen kasvatukseen. Olen pohtinut, että voisin esimerkiksi lounaalla vähentää hiilareita ja ajoittaa hiilarin syönnin treenipäiviin ja treenien ympärille. Periaatteessa laihduttaminen ja lihaksen kasvatus ei ole mahdollista samaan aikaan, mutta kuulemma aloittelijalta se onnistuu jossain määrin. Oonko mä vielä aloittelija?
Hämmentää sekin, että mitä pitää syödä missä kohtaa? Kuulemma nykyisin puuronkin voisi syödä illalla, vaikka ennen se on ollut käytännössä nounou. Tiedän että kokonaisuus ratkaisee ja päivän aikana saadut kalorit. Laihduttaminen on oikeesti tosi helppoa, sen mä olen kokenut, mutta sitten kun pitäisi laihduttaa fiksusti, ts. Ei pudottaa painoa vaan rasvaprosenttia, niin homma alkaa tuntua astrofysiikalta. Ihan ku haparoisi pimeässä :D Kun tässä mennään ihan mututuntumalla.

Toisaalta, olen tehnyt tähänkin asti ihan omin neuvoin tätä hommaa ja saanut tuloksia jotka miellyttää mua, niin enkö mä aikalailla ole oikeilla jäljillä? Hommahan on joka tapauksessa hidasta ja mulla on aikaa oppia. Mulla alkaa pikkuhiljaa vatsalihaksetkin erottua (siitä hehkutusta jossain välissä lisää;) ) joten kyllähän tuommoiset asiat kertovat oikeasta suunnasta, vaikka paino ei putoilekaan kauheella tahdilla :)

Semmoista pohdintaa tähän väliin! Miten teillä pysyy pää selvänä tässä informaatio viidakossa? Tuntuuko helpolta noudattaa ruokavaliota? Voiko nykypäivänä kukaan syödä oikein ilman pt:n kultaisia neuvoja? ;)
- Mia

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kehitystä ja arkeen paluu

Kyllä ne olkapäät ja ojentajat alkaa vahvistumaan pikkuhiljaa. Mulla oli tänään oikein mukava olka-rinta-ojentaja treeni, siis juuri se treeni minkä kanssa kolme viikkoa sitten itkin (ja hoin sitä äänetöntä "v***u"-sanaa). Täytyy kyllä myöntää, ettei tää kyseinen reeni ole edelleenkään mun lemppari näistä kolmesta ohjelmasta, mutta siitä voi vielä tulla sellainen. En mä vielä saanut ehkä ihan kaikkia tehoja irti, etenkin kun tällä viikolla pitäis vääntää lyhyttä sarjaa, eli pitäis laittaa rohkeesti painoja. Mut mä oon iloinen jo siitä, että painot on jokatapauksessa nousseet, esim vinopenkkipunnerruksessa käsipainot oli 9kg ja se tuntuu hurjan isoilta :D Oli myös mahtavaa kun pystysoudussa 15 kilon tanko, ja sillä vedettiin sitten se 8 toistoa per sarja. Irvistellen.

Huomaisko sieltä vähän jo jotain muotoja käsivarressa ja olkapäässä?  Ehkä ihan vähän? ;)



Ojentajat on mun heikko kohta, varmaan yks kehon heikoin. No kelläpä ne arjessa olis mitenkään erityisesti käytössä, niin eihän ne ilman treeniä kehity lainkaan. Mulla on kiva haastava ojentaja liike, dippi telineessä, jolla ekalla viikolla sain tehtyä hädintuskin 5 pientä liikettä. Tänään sen sijaan tein jo 10, per sarja, ja liikkeetkin olivat jo hieman isompia :)


Ja niin on taas lähtenyt tää viikko alkuun, vaikka siis on jo tiistai, mutta arkihan se alkoi vasta tänään. Mun herkkuhimotkin on pysyneet tiessään, kun on syönyt hyvin ja päätös on nyt tehty. Tälläistä herkkua sai vetää salin jälkeen:


Ja kylläpä maistui! Heiton vielä tommosta tulista sriracha soosia, saa vähän makua :) kyllästyin niin niihin rehusalaatteihin, että siirryin pakastekasviksiin. Ne on mukavan edullisiakin, näppäriä ja hyviä :)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Ihana, kamala lihaskipu

Ja näin alkoi aamu kankeana! Huomaa kyllä, mitkä lihakset olivat ne jotka edellisissä treeneissä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pohkeet! Ja edelleen se alaselkä. Pakaroiden kipeytymistä ei edes huomaa, kun pohkeiden jumitus vie huomion kaikelta :D Kävelykin on sitten sen mukaista. Tuskaa, tuskaa, tuskaa! "Mukavaa" touhuta 1-vuotiaan kanssa, kun on ihan kivuissa; "Äiti on nyt vähän hidas" :D

Tässä sitten kivuista kärsiessäni yritin etsiä tietoa lihaskivun lievittämisestä. Se on vähän niinku no-can-do tässä vaiheessa! Paras keino välttää lihaskipuja on säännöllinen harjoittelu. Toisaalta lihaskipu on myös hyvä asia, koska se kertoo treenin vaihtelevuudesta ja tehokkuudesta. Että jos lihakset ei ole ikinä kipeät treenin jälkeen, voi miettiä, että pitäisikö tehdä jotain toisin tai kovempaa.



Tärkeää on tietysti sitten kunnollinen syöminen. Jossain mainittiin myös palautusjuoman käyttö, niihin en vielä itse ole kokenut tarpeelliseksi koskea. Sitten ihan sellainen kevyt liikunta, tyyliin kävely voi helpottaa. ( Ku pystyiskin kävelemään!) Venyttelyllä ei kuulemma ole enää mitään merkitystä kivun kannalta, vaikka muuten järkevää onkin :) En tiedä olisiko se putkirullaus "the thing" nyt? Vai olisiko sitä pitänyt tehdä jo eilen pari tuntia reenin jälkeen? Tosin nyt kun jopa säären silittely sattuu, ei tulis pieneen mieleenkään asettaa vaahtomuovirullaa pohkeen alle!
Jostain olen lukenut myös, että kylmä ja kuuma voisivat lievittää kipuja. Siis niinkuin suihkussa vaikka vaihtelee vuorotellen lämpötilaa. Pahimmassa tapauksessa kipulääkettäkin voi käyttää, mutta se ei ole suositeltavaa, enkä mä käyttäisikään. Paitsi jos olisi ollut vaikka työpäivä edessä, olis voinut olla pakko, varsinkin kun itse joudun työssäni kävelemään tosi paljon. Mulla on lauantaina työpäivä ja totisesti toivon että siihen mennessä kipu hieman edes helpottuu. Tässä vaiheessa kävelyni on ennemminkin sellaista varpahillaan hiihtelyä ja tuskaista ähinää :D
Tässä vaiheessa ei varmaan muu auta kuin odottaa, että kipu päivien aikana lievittyy. Sitten onkin ensi viikolla jälleen jalkapäivä :D ehkä ensi kerralla saadaan uusia tuntemuksia.



Mä näin jo unta siitä huomisen salitreenistä ja leuanvedosta! :D unessa se meni tosi kevyesti, vaikka mulla olikin hieman ongelmia sen kuminauhan kanssa. Katsotaan mitä todellisuus tuo tullessaan ;) 


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Viime aikojen aamiaiset

Nyt en ees muista milloin oisin laittanut aamupuuron itelleni viimeks! On ollu ihme kausi, ettei oo oikein tehnyt mieli ollenkaan aamiaista. Siitäkään huolimatta en ole tietysti lähtenyt skippaamaan päivän tärkeintä ateriaa, vaan olen tehnyt kompromissi aamupalaa: tattadadaa! Smoothie! Mä hommasin uuden blenderinkin tossa joku aika sitten, kun vanha rotisko teki kuolemaa. Tai oikeastaan tää kyseinen laite on ihan vaan smoothiekone. 
Mutta palatakseni viime aikaisiin aamupaloihini, ei oo tosiaan mitkään tuhdin ateriat maistuneet, joten olen tehnyt supersimppeleitä pirtelöitä.  



Tän aamuiseen pistin:
n. 1 1/2 rkl vedessä liotettuja chia-siemeniä 
Reilu desi kohmeisia mustikoita
Lehtikaalia
Pikku pätkä banskua 
Ja perään vettä sopivasti



Ja mä en nyt tiedä (!) Mutta mä siis luulen että kun mä tarkoituksella jätin sen rahkan pois (koska ei jaksa, ei tee mieli) niin siis noi chia-siemenet korvaa sen. Siis niinkuin proteiinin suhteen? Uskon kuitenkin asian pitävän paikkansa, koska nälkä on pysynyt hyvin aisoissa lounaaseen asti :)



Ja on tosi fresh setti. Varmaan kesällä tulee tehtyä enempikin tämmöisiä. En malta myöskään odottaa että saa tuoreita marjoja! Toivottavasti tulee hyvä marjavuosi, niin mutkin löytää takuulla tuolta metästä ämpärin kanssa kykkimässä ;) 


Kertokaas muuten, näyttääkö teidän laitteilla nää kuvat hieman sumuisilta? Oon tehnyt näitä postauksia puhelimella ja jälkikäteen oon kattonu että kuvat on jotenkin sumeita? 

Raikasta viikon alkua! Muistakaa että uusi lumi on vanhan lumen surma ;)
- Mia 



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tasanne vaihe

Tuli sellainen olo, että nyt ei kiinnosta, ei huvita. Ei jaksa ajatella tai ruotia projektiani. Tai eniten tämä näkyy nyt puuttuvan kuukausiraportin osalta. Siihen on kaksi selkeää syytä. Toinen on se, että mitään näkyvää muutosta ei ole tapahtunut, mistä tietenkin lievä pettymys. Kuitenkin ymmärrän että viimeiset neljä viikkoa olen vetänyt "ei niin sata lasissa", joten ihmeellisiä tuloksia ei voi silloin odottaakaan. Tiedostan sen, että kun on tällä tavalla normaali painoinen ja kehollisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, ei muutokset olekaan selkeitä. Esimerkiksi paino on pysynyt tasan samana! Muita mittoja en jaksanut edes ottaa, saati mitään edistys kuvia. 
Toki on paljon muita muutoksia joita voi huomata, ja ajattelin kirjoittaa niistä vielä erikseen. Mä luulen, että tämmöinen vaihe on ihan tarpeellinenkin. Ensimmäiset jaksot projektini aikana ovat sujuneet tosi suurella innolla ja kehitys oli alussa silmin nähtävää. Nyt kun on menty eteenpäin, uskon että suurempiin muutoksiin tarvittaisiin enemmän työtä. Pitkäjänteisyyttä. Herkutteluja ei saisi siinä vaiheessa olla joka viikonloppu, saati koko viikonlopun. Juu, vedin lauantaina puolet perhepitsasta, pienen karkkipussin ja puolikkaan keksipaketin. Ja eilen sipsiä. Ja dippiä. Eikä ole edes morkkis, miksi olisi? Ymmärsin, että herkuttelu ei vie pois kuntoa,  se ehkä hidastaa kehollisia tavoitteita,  mutta mulla ei ole kiire. Mä tajusin, että vaikka ajatus timmistä kesäkropasta on edelleen mielessä ja toiveissa, niin kyse on silti jostain ihan muusta. Oikeasti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaksamisesta. Ja mä olen luottavaisin mielin, koska vaikka mua ei nyt niin kiinnosta, niin mä olen menossa tänään salille. Ja ihan siitä syystä, että tiedän että siitä tulee hyvä olo ja se edistää mun fyysistä kuntoa. 

Hieman stressaantunut, mutta onnellinen vaimo :)


Ja mikä on suurin syy tähän tasannevaiheeseen? Mä alotin lauantaina työt. Aloitan tekemään osa-aikatyötä tässä kevään aikana, viikonloppuisin harvakseltaan. Kun on ollut yli vuoden kotona, tuommoinen muutos vaatii jo henkisesti niin paljon energiaa, että ei ole mikään ihme, että muut asiat jäävät hetkeksi taka - alalle. Lauantai vuoron jälkeen kuitenkin sai huomata, että mikä on fyysisen kunnon merkitys työssä jaksamisesta. Eli paljon oivalluksia on tullut! Mutta hyviä oivalluksia omasta mielestäni :) 

Mulla on vielä tänään ja huomenna lyhyet iltavuorot ja sitten alan keskittymään poikani synttäri juhlien suunnitteluun :) Hommat jatkuu taustalla kuitenkin, ja enköhän tule tännekin kirjoittelemaan viikon aikana :)

Hyvää maanantaita ja viikon alkua! :) - Mia 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Uusi päivä, uusi viikko

Tämmöstä höpinää meinasin kirjotella.  Oli ihan uskomattoman hieno fiilis tosta auringosta. Mä myös palasin takaisin ruotuun ja se tuntuu hyvältä. On niin eri fiilis vatsassa nyt ja ollu koko päivän. Päädyin tekemään ihan perus pikaruokaa ja tuntuu että se sopii mulle tällähetkellä parhaiten. 






Päivä meni muuten ihan kotosalla vain, kävin kuitenkin hakemassa stadiumista ton vyön puhelinta varten. Tuntuu jännän pieniä olevan noi puhelintaskut! Kun Tohonkin mun puhelimen sai ihan änkeä. Hyvin se sinne mahtui sitten kun sai luukusta sisään :D 




Miehen tultua töistä pääsin sitten lähtemään salille, jossa vuorossa jalat, olkapäät, ojentajat ja vatsa. Oli kyllä tosi kätsy toi pussukka, vyö, mikä lie, oli hassua kumartua kun ei tarvinnut pelätä että puhelin tippuu tissien välistä lattialle :D Hyvä treeni muutenkin ja kyllä tää maanantai on vaan paras päivä aloittaa treeniviikko! Nyt jo yks treeni hoidettuna ja hyvällä fiiliksellä viikon jatkoon :)

Tein itelleni vielä tommosen selventävän kalenterikaavion. Siitä näkyy nyt nää seuraavat 12 viikkoa jotka on jäljellä ennen kesää :) Jotenkin helpottaa tätä projektin hahmottamista, ainakin mulla siis! Merkkailen tohon mm. treenit. Täytyy kehitellä viel jotain välitavoitteita ja sen semmoisia :D 



- Mia 



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Iltapala postaus

Mä oon tässä jonkunaikaa koonnut tämmöistä kuvasarjaa mun perus iltapaloista ja sitä kautta sitten pientä tarinaa siitä mitä iltaisin tulee syötyä. Kuvat toki on vähän hämäriä vuodenajasta johtuen, mutta se nyt ei ehkä olekaan pääasia ;)


Melkeinpä kaikkein lempparein iltapala on kasvismunakokkeli. Mä tykkään syödä osittain mielihalujeni mukaan, eli mietin aina, että mitä mun tekee eniten mieli tarjolla olevista vaihtoehdoista. Jotenkin iltaisin siis on usein sellainen olo, että munakasta täytyy saada.


Suosikki kasvikset tässä setissä on kesäkurpitsa, tomaatti, pinaatti. Joskus paprika. Mausteena käytän aina ruususuolaa ja joko pippurirouhetta tai cayennepippuria, joka on uusi rakkauteni. 


Joskus illalla iskee älytön ruisleipähimo. Tämä monesti treenipäivän iltana. Saatan joskus heittää munakokkelinkin ruisleipien väliin, mutta paras herkku on, tai oli, avokado-kinkku leivät. Mulle kävi ikävästi silloin viime sunnuntaina kun huono oloni iski juuri herkullisten avokadoleipien jälkeen ja tavallaan yhdistän sen siihen avokadoon ja nyt mun ei ole tehnyt niitä yhtään mieli! Toivottavasti tämä menee ohi. Valitettavasti myös viime syksynä vatsataudissa erehdyin maistamaan pähkinävoita ekaa kertaa ja sen yrjöttyäni, en ole voinut kyseiseen herkkuun koskea ollenkaan. Pahalta näyttää siis.


Niinä iltoina kun päivälliseni on esimerkiksi treenin vuoksi venynyt myöhempään iltaan, tai muuten vaan ei ole kauhean nälkä, valitsen raejuuston ja marjat. Tää on semmoinen kevyt iltapalaherkku. Mä käytän useimmiten tommosta "kuningasmarja" sekoitusta, jossa on mansikoita, mustikoita ja vadelmia. Mansikat on välillä niin makeita, että epäilen jonkun lisänneen niihin sokeria ;) 
Juon aina iltapalalla ison lasillisen vettä, vaikka se monesti aiheuttaakin sen, että yöllä saattaa joutua pistäytymään vessassa. Toistaiseksi olen kuitenkin heräillyt myös vauvan kanssa, joten eipä ole haitannut :D

Tämmösiä iltapaloja mulla, mitäs sulla? :)

- Mia





torstai 5. maaliskuuta 2015

Arkisalaatti

Meillä on nykyään lähes poikkeuksetta ruoan kanssa salaatti, siis semmoinen perus "vihersalaatti". Ellei sitten ruoassa itsessään ole jo tarpeeksi kasviksia.
Yleensä kiireisen arjen keskellä väännän ihan ihan perus kurkku-tomaatti-salaatinlehti version. Sitten kun jaksaa vähän enemmän pilkkoa, niin laitan kaikki mahdolliset kasvikset kaapista.



 Niinku esimerkiksi tänään :D tässä oli kahta eri salaattia, romaine ja jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kesäkurpitsa. Pinaatti unohtui! Se, millä itse olen yrittänyt tuoda vaihtelua salaatteihin, on ollut ihan kasvisten pilkkominen eri muotoon. (Niin tiesittekö että erilailla leikatut vihannekset myös maistuu erilaiselta, niinkuin eri muotoinen pastakin ;) ) 
Tänään esim raastoin kesäkurpitsan,  silloin se tuo mehukkuutta salaattiin. Joskus vedän juustohöylällä kurkusta ohuita siivuja. 
Mutta se miksi lähdin tätä kirjoitustakin tekemään, niin alkaa pikkuhiljaa ideat loppua! Tietysti tulee kokeiltua eri salaatinlehtiä ja välillä meillä on ihan vaan porkkana raastetta, mutta kaipaisin jotain vaihtelua :) Millaisia salaatteja siis siellä päässä tehdään? Mikä on teidän perusarki  salaatti? Entä semmoinen spesiaalimpi? :)


Mulla on bloggeri takkuillu inhottavasti ja tämän postauksen  tein puhelimella. Toivottavasti näkyy ja toimii oikein! :) Hirveesti ollu postaus ideoita joita en oo päässy toteuttamaan. 

-Mia

maanantai 23. helmikuuta 2015

Teetä ja teeleipää

Tää on ollu ihan oikea maanantaipäivä, semmonen ku mikää ei onnistu ja kaikki ärsyttää. Ja siitäkin huolimatta, että aurinko jaksoi paistaa pilvien lomasta ja olin ihan varma, että hyvä päivä tästä tulee!
Herättiin puoli seitsemältä, vauva teki tarpeensa lattialle ja astuin sen päälle ( jep ), pikkusormi jäi pyykkitelineen väliin, netti ei toimi, potkaisin varpaat hyllyyn ( ai hitsi ) Ja lista jatkuisi kaikenlaisella ärsyttävällä pikkuvastoinkäymisellä, jotka tavallisena hyvänä päivänä ei tuntuis miltään.

Keitä kuppi teetä, neuvoi mun veli. Okei ja leivonpa lisäksi teeleipää, pitkästä aikaa. Se oli jo eilen mielessä, kun ajattelin tehdä sitä vauvalle, joka ei suostu syömään puuroa enää. Niinkuin semmoinen puurohiutaleversio. Ja tästä tuli sitten ruisteeleipää:



2dl ruispuurohiutaleita
2,5dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria, joka mun piti korvata hunajalla ja jonka tietysti unohdin kokonaan
1dl maitoa
1dl vettä
n. 50g voita, olisin käyttänyt oliiviöljyä, jos sitäkin olis ollut

Läntätään leivinpaperille. Minä tein yhden ison leivän, sinä voit tehdä vaikka kaksi pientä :) ja n.15 minuuttia pastoaikaa, 225 asteessa. Minä unohdin katsoa kelloa, otin ulos ennen palaneen käryn hajua. Nautitaa vihreän teen kanssa.


Illalla odottaa treeni, päivä näyttää koko ajan paremmalta. 

- Mia