Kuinkas sitten kävikään?

Tittididiis! Se on kesä nyt! 15 viikkoa on vihdoin takana, uskomatonta.
Ja kuinka kävi tämän mamman? Noh, ylpeänä voin ilmoittaa, että saavutin sen mitä tahdoin. Mulla oli alunperin hieman häilyvät mielikuvat siitä, mitä kesäkunto mulle tarkoittaa. Oli kuitenkin ajatus jonkinlaisesta painotavoitteesta, sekä mielikuva siitä miltä tahtoisin kehoni näyttävän. Kaikki muutti muotoaan matkan varrella. Täytyy sanoa, että tää on ollu hieno matka! Olen niin onnellinen kaikinpuolin että aloitin. Kyse ei ole edes tästä pelkästä kehosta, vaan koko olotilastani. Varsinkin tuo sokerittomuus muutti suurelta osin kaiken. Vaikka en siis noudata absoluuttista sokerittomuutta, mutta olen neljän viikon aikana löytänyt melko hienon tavan noudattaa sitä omalla tavalla.

Mutta hei! siirrytään siihen mitä on tapahtunut mun kehossa, ensin ulkoisesti. Alla on aloitusmittani, jotka on otettu 12.2. 15. Laitan perään nykyiset mitat eiliseltä.

Alku:
Paino: 63,7kg
Vyötärön kapein kohta: 69cm
Navan kohta: 74cm
Lantion levein kohta: 100cm
Vasemman reiden mitta: 58cm

Lopputulos:
Paino: 59,7kg -4kg
V: 64cm -5cm
N: 69cm -5cm
L: 94cm -6cm
VR: 55cm -3cm

Tämmöset surkeat kuvatukset sain aikaseksi. Tietokoneeni ei ollut puolellani, mutta ehkä näillä pärjää! :)

Itse olen hurjan tyytyväinen saavutettuihin tuloksiini :) Kun alunperin lähdinkin elämäntapamuutosta tekemään ja oli tarkoitus ottaa rauhallisesti ja armollisesti tää koko homma, niin tuntuu tosi hyvältä, että pääsin tähän. Mä en tahdo lopettaa nyt kun olen saavuttanut tuloksia. Se saa mut ennemmin jatkamaan innokkaammin ja uusilla haasteilla. Mä tahdon pitää yllä ja parantaa mun kuntoa entisestään.
Ruokavalion ansioista mulla on pääsääntöisesti tosi hyvä olo koko ajan, sellainen tasainen. Vatsa ei pömpötä (ja hei ne vatsalihaksetkin kurkkii välillä tuolta rasvan alta!) ja kasvojen iho on koko ajan parempi. Mulla riittää rutkasti energiaa, ainakin niinä päivinä kun on saanut nukkua edellisyön!
Musta on aika siistiä sanoa, että näin kohta kolmekymppisenä (hui!) kahden lapsen äitinä, mä olen elämäni kunnossa! Joku vois aatella, että eihän tää oo viel kunto eikä mikään, tai että tässä ajassa olis voinut saavuttaa enemmänkin, mutta mua ei kiinnosta semmoset jutut. Tärkein on oma fiilis ja se että pää pysyy mukana näissä muutosasioissa. Mul on hyvin luonnollinen olo mun kehossa ja se tuntuu omalta. Tää on mun body, mitä mä oon vähän muokannut.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman poikani ottaman kuvan :) Nauratti kun hän kysyi aikooko äiti nyt osallistua fittnesspäiväkirjoihin :D
En sentään, mun elämä ei kaipaa lisäliitettä fittness :)

Ihanaa kesän alkua! Muistakaa että bikinikunto on korvien välissä, mä olin kesäkunnossa viime vuonnakin vaikka painoa oli rutkasti enemmän ;) 

-Mia

Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia

Kuis liikkuu?

Mä vieläkin odottelen sitä suurta jumppa inspistä, mutta olen ihan tyytväinen, että oon saanut itseni edes jollain tasolla liikkeelle. Tällä viikolla olen harrastanut kotijumppailuja lähes joka päivä, niin, että olen tehnyt aina vähän jotain. Vähän punnertanut, vähän tehnyt kyykkyjä ja vatsoja. Sellaista ylläpitävä kotikuntoilua. Viime sunnuntaina kävin jopa juoksulenkillä, tosin se oli ihan vain vartin rykäisy. Silti tuli hyvä fiilis, kun juoksu tuntui kulkevan mukavasti ja nykyisen ajatusmallini mukaan on parempi tehdä pieni lenkki, kuin ei lenkkiä ollenkaan. Olen saanut itseni myös parille vaunulenkille, jotka ovat olleet noin tunnin mittaisia. Täällä meidän mäkisessä maastossa vaunuiluun saa hyvin haastetta ja selän hikeen.

Olikohan se onneton torstai päivä sitten (ei ollut toivoa täynnä ei), kun innoissani aloin tekemään erästä Fit-lehden kuntotestiä. Olin siis tehnyt sen aiemmin joskus alkuvuodesta ja nyt muistin sen uudelleen. Pakko päästä testaamaan kuinka olenkaan kehittynyt!
Ensin tehtiin punneruksia, niin kauan kuin jaksaa. Testi loppuu kun ei jaksa enää nousta ja joutuu jäädä ylhäällä lepäämään. Alkuvuodesta toistojen määrä oli 25, nyt vedin huimat 45! Sitten oli kyykkyjä, puoleen minuuttiin niin monta kuin tulee. Alkuvuodesta tein 31 ja nyt vaan 28, what? :D No sitten kävi hassusti, istumaannousut vuorossa. Ja voi hemmetti, ne ei oo koskaan sopinut mun vartalolle, eikä sopinut nytkään. Kun asenne on se, että tempastaan tästä parit vatsat mahdollisimman nopeesti, niin lopputulos voi olla todella huono! Alkuvuodesta ten 12 toistoa puoleen minuuttiin ja nyt sentään 13, mutta jymäytinpä samaan hintaan alaselkäni siinä hommassa. Voi että oli tuskaa. Mun anatomia ei todellakaan jotenkin sovi tohon liikkeeseen, vaikka en siis kiellä sitäkään, että mun vatsalihasten voimassa voisi olla parannettavaa. Mutta liikettä hankaloittaa varmasti jo ihan se, että mulla on melko pitkä selkä ja sitten vielä jatkeena jotenkin pitkä häntäluu, joka osuu inhottavasti maahan. Tyynytkään ei oikein auta ja uskon, että se vaikuttaa osalta siihen, että en oikein pysty tekemään liikettä puhtaasti. Oli miten oli, alaselän sivulla oli hirvittävä kipu, niin että itkua väänsin jos esimerkiksi piti nostaa lattialta jotain.
Menin sängylle makoilemaan ja äkkiä google auki: "äkillinen alaselkäkipu". Hetken selailtuani löysin vastauksen; "jatka toimiasi normaaliin tapaan". Ja kyllä sen huomasikin, kun nousi sängystä, selkä oli entistä kipeämpi makoilun jäljiltä, Silloin lähdin lenkille vaunuja lykkimään ja sain päivän mittaan huomata, että liike on lääke. Nyt lauantaina, noin 17 000 askelta myöhemmin (jotka siis tosissaan tulivat yhden työpäivän aikana!) olen vihdoin päässyt eroon kaikesta kivusta!

Tommonenkin pieni vastoinkäyminenkin voi suututtaa joskus ihan hirveästi. Soimasin itseäni, että pitikin mennä rempomaan, nyt en voi tehdä mitään! Olo oli hetken niin avuton, ja ajattelin jopa, että jos mulla olis ollut karkkia ja tupakkaa, olisin varmasti sortunut molempiin! Onneksi ei ollut ja onneksi keksin ihan luonnollisen lääkkeen vaivaani :)

Tiedättekö mikä oli kuntotestin paras edistymiskohta? ;) Vyötäron ympärys! Se oli joskus alkuvuodesta 74cm ja nyt se on 66cm. Jotain on todellakin tapahtunut :)

Nyt sitten rauhallisesti lisäilen liikuntaa, oman fiiliksen mukaan. Päiväaktiivisuuteni on kyllä jo kasvanut roimasti. Uskon sen olevan myös avainasemassa yleisen terveyden kannalta.

Ps. Löysin kaupasta Sarah Wilsonin toisen kirjan "Irti sokerikoukusta", eli siis uusia reseptejä samalla ideologialla! Mun on pakko saada sekin käsiini :)

-Mia

Itsensä kuuntelua

Mul on taas jatkunut nää pohdiskelut täällä hiljaisuuden aikana. On ollu hirveä motivaatio pula, niin liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen. Tuntuu että se pitkä flunssa jakso teki kyllä tehtävänsä ja aloitus on tuntunut vaikealta, vaikka nää ajatukset on koko ajan olleet taustalla.

Välillä on oikein ärsyttänyt kaikki mikä vähänkään liittyy aiheeseen. Tullut niitä tuntemuksia, että paskat jostain kesäkunnosta! Ja toisaalta hyväkin, olen nimittäin ollut hyvinkin tyytyväinen itseeni muuten, mutta liikunnallisten saavutusten menetys hirvittää. Mulla ei ole ollut mahdollisuutta palata salille ja nyt mun pitäis muka jotenkin inspiroitua kotijumpasta uudelleen. Tuntuu haastavalta. Lisäksi tuntuu että päivittäinen herkuttelu lössäyttää, niin kehon kuin olonkin!

Kumpparijumppaa, jossa kumppari katkes :D

Mutta mun motto on aina ollut, että itselleen pitää antaa armoa. Nyt mä olenkin lisännyt liikuntaa ihan pikkuhiljaa, oman fiiliksen mukaan. Omalla kehonpainolla lihaskuntoa, enemmän hyötyliikuntaa ja vähän lenkkeilyä. Niin, että kipinä syttyisi pikkuhiljaa. Ja nyt näyttää taas jo paremmalta :) haaveilen kahvakuulan ja uusien lenkkareiden hommaamisesta. On ihanaa kun jaksaa edelleen punnertaa, sitä tunnetta en halua kadottaa!

Sit mul on jälleen tuo sokeri homma kartalla :D Tällä kertaa niin, että yritän ateria kerrallaan kiinnittää huomiota siihen ja ylipäänsä parempiin valintoihin. Mut edelleen armollisesti. Muistellen tätä tän päivän hyvää oloa, kun ekan kerran pitkiin aikoihin olen koko päivän ilman ylimääräistä sokeria. Tuntuu että jo naamasta paistaa semmonen erilainen freesiys.

Tällaisella lookilla mennään :) 

Kaikesta huolimatta olen iloinen, ettei mun innostus ole hiipunut missään vaiheessa kokonaan. Mä oon tehnyt niin paljon ihan fyysistä duunia ja vielä enemmän ajatustyötä näiden terveys asioiden kanssa, että alan olla siinä vaiheessa, etten todellakaan tahdo luovuttaa. Niin paljon uutta tietoa, kokemuksia, sortumisia ja totaalista mielenkiinnon loppumista. Ja edelleen sama linja jatkuu, vaikkakin tavoitteet ja ajatukset on muuttuneet matkan varrella.

Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella vielä joku on, vaikka hiljaiseloa olenkin vietellyt! Blogilistakin lopettaa toimintansa ja sitä kautta mulla on ollu paljon katselijoita, toivottavasti tänne löytää jatkossa jotain muuta kautta :) Itse suosittelen bloglovinia seurailuun :)

 Tässä tämä tältä erää, armollista ja energistä viikkoa itse kullekin!
- Mia

Saaks hehkuttaa?

No ainakin tänne blogiin varmasti saa ja pitää. Nimittäin niistä vatsalihaksista. Nehän on jo jonkun aikaa tuntuneet mukavasti mukavilta. Aiemminkin olen maininnut, että jännittäessä siellä ne palaset tuntuu. Ku ei oo koskaan ennen oikeesti tällä tavalla tuntunut, niin se tuntuu jotenkin tosi hienolta :)

No mut nyt ne on tässä pikkuhiljaa alkaneet näkymäänkin! Tänä aamuna oli pakko sitten ottaa kuva jos toinenkin ja lähettää yks kuva miehelle ja fiilistellä muuten vaan työnsä tulosta. Varsinkin kun mä en alussa edes uskonut että saisin ton masun kanssa mitään aikaseksi. Siis eihän se vielä tietysti mikään sixpack ole, mutta se on tuolla rasvan alla kaivautumassa esiin. Ja ekaa kertaa tuntuu siltä, että mun on mahdollista tavoittaa semmonen "unelmien vatsa", jos mä tahdon :) En tiä tahdonko,  katsotaan miten käy. Mulla ei edelleenkään ole mitään konkreettisia tavoitteita, vaan edelleen olen utelias näkemään mitä tästä vartalosta kuoriutuu. Ajan kanssa, itseä kuunnellen :)

Mutta tiedättekö, mä pohdin tänään melkein koko päivän että kehtaanko julkaista tommosen kuvan instagramissakin. Ja toistaseksi, en ole vielä julkaissut.  Mikä mua sit estää? Insta on täynnä erilaisia kehokuvia, enemmissä ja vähemmissä vaatteissa. Mä seuraan itsekin hyvin monia naikkosia siellä, ja kaikki tuntuu esittelevän itseään hyvin luontevasti ja se on mulle tosi fine :) Ne kuvat inspiroi ja tsemppaa itseänikin. Mut mikä mua jarruttelee oman kuvan julkaisussa, mulla on vaatteet päällä, muilta osin kuin että se olennainen massu siellä pilkottaa. Mä olen sinut mun kroppani kanssa, erittäin tyytyväinen kaikinpuolin. Etenkin tällä hetkellä :)

Tyytyväinen mamma :)

Mä mietin ehkä kuitenkin sitä, että mitä muut funtsaa. Että; "Mitä toiki ny tossa tota kroppaansa esittelee!" :D "Mikäs fitnesmama toi luulee olevansa?" Tai sit saatan miettiä, että en mä vaan ole sellainen ihminen, joka julkaisee omia kehityskuvia. Mitä jos se ärsyttää jotakuta? Tai joku aattelee, että oon ihan bimbo, sellainen joka ei nykyisin ajattele muuta kuin omaa kroppaansa.
Mut sehän ei oo totta. Järjen äänellä, mulla on ihan samanlainen oikeus julkaista (tai olla julkaisematta) kehityskuvia, kuin kellä tahansa muullakin. Miksen muka sais olla ylpeä omasta duunistani, ihan samalla tavalla mä julkaisen esimerkiksi Facebookissa ylpeästi kuvia lapsistani tai muista "saavutuksista" :D Ja oon jopa ajatellut julkaista blogissani sen bikini kuvan kun siihen bikini kuntoon pääsen :) Ei sillä, mä oon kyllä ollut aina biksu kunnossa, ei mulla ole koskaan ollut ongelmia mennä bikineissä rannalle.

Noh, mut mä jatkan tätä mun epäröintiä ja ilakointia täällä :D - Mia

Viikkoraportin tynkää

Viikonlopun aikana selvittiin lihaskivuista, lauantaina sain kävellä töissä sen 8 tuntia, kyllä siinä pikkuhiljaa pohkeet aukesi. Olin joko tosi reipas tai vähän hullu perjantaina, kun lähdinkin salille, vaikka olinkin ihan kuollut. Pohkeet oli tosi pahassa krampissa vielä silloinkin. Heti jos istuin pidemmän ajan oli ylöspääsy työn ja tuskan takana. Mä testailin jo torstai iltana mobilaattia,  mutta ei siitä hirveesti tuntunut olevan apua. Mies sai hieroa sen kanssa pohkeitani ja se oli kyllä aivan tuskaa!

Perjantain treeni sujui kuitenkin tosi hyvin. Oli vuorossa haukkarit ja selkä. Ja ne leuanvedot! Meni ihan ookoosti kyllä. Ekaan sarjaan jaksoin jopa 10, loput tarvittavat toistot tehdään sitten trx-nauhan kanssa. 

Olin ennemmin hieman skeptinen sen asian suhteen, että kerta viikkoon treeniä jokaiselle lihasryhmälle riittää, mutta tuon jalkapäivän jälkeen mieli muuttui :D Täytyy vain joka kerta antaa kaikkensa, niin se riittää kyllä :) 

Tämmönen hauska kuva tuli vastaan. Osu ja uppos:D

Kaikenkaikkiaan pääsin mukavasti tavoitteeseen,  eli kolme salitreeniä ja tiistaina kävin reilun puolen tunnin vaunulenkillä. Juoksua ei tähän viikkoon jaksanut tai kerinnyt, mutta otan jopa sen lauantain työpäivän liikunnasta :D Hyvin paukkui myös askeltavoitteet kun työpäivän jälkeen oli jo yli 15 000 askelta.

Illalla meitä odotti mieheni kanssa leffa ja ravintola ilta :) Viikon ruokailut sujui muuten reippahasti, mutta alkuviikon vedin joka päivä karkkia synttäreiden jäljiltä ja vielä eilen meillä syötiin itsetehtyä pitsaa ja pieniä suklaamunia :) Mut eikös se niin mene että jos perus kaava ruokailussa on kohdallaan se riittää ;)

Tässä vihdoin muutoskuvia.  Välillä siis reilu kuukausi, jotain pientä ehkä tapahtunut ;) Ryhti on ainakin parantunut, jos ei muuta :D

Kesään on nyt reilu 8 viikkoa aikaa. Olen miettinyt että miten voisin kiristää tässä hieman kesää kohti. Niinku syömisen suhteen. Riittäisikö ihan herkuton huhtikuu tms. Tuntuu vaikealta ajatella, että miten noi syömiset pitäisi hoitaa oikealla tavalla tulosten suhteen. Tietysti joku personal trainer tms voisi olla paikallaan, mutta sellaiseen ei ole mahdollisuutta satsata. Ja toisaalta en tahdo kuitenkaan syödä niin orjallisesti. Ehkä täytyy vain haalia muualta paljon tietoa. Olenhan mä nytkin saanut jo tuloksia ihan omin neuvoin :) 

Liikunta mulla on omasta mielestäni kohdallaan ja uskon lenkkien lisääntyvän kesää kohti mentäessä. Toi loskapaska ei inspaa yhtään!! Joten mieluummin teen tässä vaiheessa vain parhaani salilla. 

Pakko vielä mainita tän päivän treenistä, kun pääsin tekemään uudestaan sen itkua aiheuttaneen ohjelman. Meni paljon paremmin kyllä! Katsoin vähän painoja uusiksi, enkä lähtenyt tekemään niin kunnianhimoisesti. Kuitenkin pyrin keskittymään siihen mitä tein ja hengittämään :) Tuntui että sain paremmin tuntumaa. 

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Eräänlainen raportti

Mun piti kirjoitella nyt jokatapauksessa siitä, mitä onkaan tapahtunut 8 viikossa. Mä otin eilen kaikki uudet mitat ja muistamatta vanhoja lukemia, olin ihan fiiliksissä että jotain on tapahtunut! Tein vertailun ja sain huomata että mitään ei ollutkaan tapahtunut :D No reidestä oli lähtenyt 2cm, se on oikeesti kyl tosi hyvä saavutus, kun mun rasvavarastot kertyy enimmäkseen sinne alueelle.

Tavallaan tuntuu hölmöltä ottaa mitään mittoja, koska ne alkaa olla sellaisissa lukemissa, ettei niihin erityisiä muutoksia voikaan tulla. Lantion mitassakin tulee luut vastaan ja mulla ei ole tarkoitus pienentää mun takamusta!

Painokin oli tippunut hieman, 600g ja painan tällä hetkellä 62,2 kiloa. Neljään viikkoon toi määrä tuntuu säälittävältä :D Mut mää oon joskus painanut 54 kiloa alimmillaan ja voin sanoa, että näytän sata kertaa paremmalta nyt! Mä luulen että tässä vaiheessa paras mittari taitaa olla ihan tuntuma ja peili. Vaikkakin myönnän että tahtoisin tuon painon siihen kuuteenkymppiin, vaikka tiedän kaikki nää faktat lihaksien painosta jne.

Olen kuitenkin iloinen, että vaikka painoni junnasi tuon neljä viikkoa samassa, se ei aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta. Enimmäkseen huvitusta ja epäilyä siitä että toimiiko vaakani alkuunkaan. Että olis nyt vaikka noussut paino :D

Parasta on tää lihastuntuma. Siis kun jännittää hauista, se tuntuu, reisissä tuntuu lihakset jopa ilman jännitystä ja vatsalihakset saa jännitettyä koviksi. Aviomies saa elää projektissani mukana, kun saatan hehkuttaa uusia lihaksiani. "Kato mulla on täällä pohkeessa tämmönen lihas! Tätä ei oo ennen ollu!" Tai "Kokeile mun haukkaria/vatsalihaksia/reisiä/pakaralihasta!" Parasta oli kuitenkin kun mies eräänä iltana vain totesi yllättäen, että on se mamma kyllä timmiytynyt :) Se jos mikä tuntuu kivalta.

Ennen lapsia mulla oli aina litteä vatsa ja multa lähti laihtuessa kilot siitä ensin. Onnekas olin :D Ja olen edelleen, ei siinä. Mulla on vieläkin litteä vatsa, mutta siinä on se löllö, johon mulla onkin muodostunut sellainen viha-rakkaus suhde. Tavallaan pelkään, että jos saan rasvaa poltettua mahasta, niin jääkö siihen semmoinen armoton nahkapussi? Toisaalta olisin utelias näkemään mitä sille käy. Ainahan voi lihottaa takaisin :D Sen lisäksi, varsinkin alavatsa, on sellainen alue, että se harvemmin julkisesti näkyy yhtään missään, kun en harrasta kovin matalia housujakaan. Mä en ole koskaan haaveillut mistään sixpackeistä, en ole edes uskonut että semmoisen voisin saavuttaa, eikä ole tarvetta.  Enemmän haaveilen timmistä pepusta ja reisistä. On kivaa kun on saanut treenin tuntumaan oikeissa paikoissa ja on saavuttanut hieman jo sitä haluttua pyöreää pakaran muotoa.

Demonstraatio massustani :)

Muita muutoksia

Mitkä muut asiat kertovat muutoksesta? No tietysti vaatteet. Paidassa olen jo aikoja sitten siirtynyt käyttämään kokoa s ja muutaman kerran ostoksilla ollessa olen yllättynyt mahtumaan housuissakin samaiseen kokoon! Se tuntuu uskomattomalta kun on aina ollu se 38/40 koko. 

Rintsikat saa nyt kiristää tiukimmalle ja vanhat farkut vain solahtavat päälle. Pitkään en edes tykännyt käyttää farkkuja kun aina ne puristi ikävästi vatsasta. En mä vieläkään kyllä kovin usein käytä, mutta jokatapauksessa enemmän mielelläni. 

Todettakoon että turhaa työtä ei ole tehty! Ja kuitenkin tavallaan melko vähällä vaivalla, eikä herkuistakaan ole tarvinnut luopua! Jos ei olisi kulunut näin vähän aikaa, uskaltaisin kutsua tätä jo elämäntavaksi. Sitä kohti ollaan jokatapauksessa menossa. Olen saanut pidettyä ruokailun kuitenkin arkisin suht ruodussa ja treenejä on ollut viikossa keskimäärin neljä. Kuntosalia ja juoksua (viime viikolla jopa kuntopyöräilyä kotona, joka oli kuolettavan tylsää!)  

Alkaa innostus palailemaan ja on tosi hyvä fiilis kaikesta jo tähän asti saavutetusta :) 

-Mia 

Ääni muuttuu kellossa

Mulla on tässä lyhyessä ajassa tullut jo paljon oivalluksia, eritoten liikunnan suhteen. Miten ennen käsittämättömiltä tuntuvat asiat ovat saaneet selityksen ja minä uuden näkökulman. Laitan niitä tähän, huumoria on käytetty ;)

Aamupuuroa twistillä, tattaripuuro banskulla ja kivillä. 

1. Juoksijat:

Saatoin ennen ajatella, että esimerkiksi sadesäässä lenkkeilijät ovat hulluja, siis ihan todella hulluja! Samaan kastiin kuuluu kuumana kesäpäivänä juoksijat, juhlapyhänä juoksijat ja talvipakkasilla juoksijat. Hulluja koko sakki. Kuka oikeasti haluaa lähteä ulos lenkille kun voisi tehdä jotain muuta paljon mukavampaa, kuten löhötä sohvalla herkkuja mutustellen. 

Sittemmin olen ymmärtänyt, että juoksija ei katso kelloa tai kalenteria tai sen kummemmin säätilaa siinä mielessä, että jouluaattona ei voisi juosta tai että räntäsade olisi jokin este. Olen tajunnut, että juoksustakin voi oikeasti nauttia ja sitä voi haluta tehdä missä ja milloin vain! Varsinkin jos on jokin tavoite vielä mielessä. No, mulla ei sen suuremmin ole, mutta muutama vuosi tai kuukausi sitten en olisi voinut kuvitella juoksevani talvella. No juoksin kuitenkin hyvin myöhään syksyyn ja tänä talvenakin. Ensi talvena tahdon omistaa kunnon talvijuoksuvermeet ja juosta lumella ja jäällä :)

2. Salilla kävijät

Eikö salilla kävijöille ole muuta elämää? Okei, tää laji on ollu itelle aina se mieluisin, mutta aiemmin en ymmärtänyt miten joku (eritoten äiti-ihminen) voisi haluta viettää aikaa salilla USEAMMAN kerran viikossa! Tavallaan olin kyllä itse niin syvällä vauvamaailmassa, että aiemmin kohdallani se ei olisi tullut edes kysymykseen, mutta nyt on taas mieli muuttunut. Koen että esimerkiksi se 3 kertaa salia viikossa olisi oikein mainio määrä ja jos parit lenkit siihen päälle, niin mikäpä jottei! Se hyvä fiilis ja energia salin jälkeen on jotain niin suurta, että siitä ammentaa paukkuja pikkulapsi arkeen, sen "menetetyn" ajan edestä! 

3. Koko ajan samaa ruokaa

Joka aamu kaurapuuroa, joka lounas ja päivällinen samaa jauheliha-kana puputusta. Ja se kasvisten määrä! Meneehän siihen kauheasti rahaakin! Tai sitten ei. Kun herkut ja muut ylimääräiset jutut jää pois ostoslistalta jää kauppa budjettiin tilaa terveellisille aineksille. Sen lisäksi joka aamuinen puuro tekee ololle niin hyvää, että siinä on jo tosi hyvä syy syödä sitä, vaikka joka aamu. Lisäkkeet vaihtuu ja terveellisiä arkiruokia oppii kehittelemään, jopa niin että koko perhe voi syödä tyytyväisenä samaa ruokaa. 

4. Superfood hömpötykset

Tämä maailma on mulle toki vieläkin tuntematonta aluetta, mutta olen alkanut ymmärtää myös sen, että kun syödään yksinkertaisesti sitä puhdasta ruokaa, siihen alkaa kaipaamaan jotain lisää. Jotain uutta mitä kokeilla, jotain mistä voisi tulla vielä parempi olo ja jotain uutta vaihtelua ruokavalioon. Itse tutustuin ensimmäisenä Chia-siemeniin, niistä kokeiluista lisää myöhemmin. Ravinne lisä jutut on mulla myös edessä ja tunnen mielenkiintoa tutustua niihin pikkuhiljaa omaan tahtiin. Lisävitamiinit ja protskujauheet sun muut. Laitetaan kuitenkin ensin perusasiat kuntoon!

5. Saliselfiet, hauiskuvat ja belfiet

Nähään on niitä fittness tyyppien höpöhöpö juttuja. Itserakkaita ihmisiä, aina kuvaamassa itseään joka välissä; "tämmönen peba mulla on, lälläslää!"

Vai voisiko kuitenkin olla kyse puhtaasta itsevarmuudesta, innosta ja halusta jakaa tätä liikkumisen ja terveen elämän ilosanomaa muillekin, kuvamateriaalin muodossa? Välittämättä siitä mitä muut ajattelee? Toiset ihailee, jotkut on kateellisia ja jotkut inspiroituu. Mä olen ainakin itse niin visuaalinen ihminen, että mua ne kaikki kuvat inspiroi! Ja omat kuvat näyttävät tehdyn työn ja tulokset konkreettisesti :) Oli mullakin aika, että tuntui että ahdistus iskee jos näkee vielä yhdetkin vatsapalikat kännykän kuvaruudulla. Nyt tiedän, että mun ei tarvitse tavoitella samanlaista kroppaa kuin jollain toisella on. Voin puhtaasti ihailla toisten tuloksia ja ajatella, että mä oon hyvä näin ja iloita omista saavutuksista. Ja jakaa siitä kuvan tai pari :)

 

Musta on ihanaa huomata kuinka mun maailma on avartunut tän alkuvuoden aikana! Mä olen vasta alussa ja voin vain haaveilla millaisia oivalluksia mulla onkaan vielä edessä :)

Millaisia ennakkoluuloja muilla on ollut? Voitteko yhtyä näihin vai onko jotain muuta? :) 

Avarretaan maailmaa yhdessä ;) - Mia

Kunkku fiilis!

Tänään sen tein! Menin salille ekaa kertaa. Olipas jännää, mutta ihanaa.
Kävin ostamassa kortin jo päivällä, koska siihen aikaan kun mina olin menossa, ei vastaantotto olisi ollut enää auki. Se oli vielä se helppo osuus, kunhan täytin asiakastieto lomakkeen ja vingutin korttiani. Jännitys iski vähän ennen lähtöä.
"Joko mä uskallan mennä", kyselin mieheltäkin, kun hän oli tullut kotiin ja mä olin valmiina jumppavermeet niskassa. Ja niin sitä vain mentiin.

Salilla ei siihen aikaan ollut hirveästi porukkaa, mikä oli tietysti hyvä. Tuntui ensin kuitenkin vaikealta siirtyä pukuhuoneesta salin puolelle. Bongasin vapaa crosstrainerin ja menin siihen tekemään alkulämmittelyjäni. Sitten tuntui että jämähdän siihen! Suurin osa sen hetkisistä salilla olijoista oli nuoria miehiä ja se jos mikä on pelottavaa! Miten mä uskallan tonne niiden sekaan mennä kyykkäilemään :D Ei auttanut kuin vain mennä. Menin tekemään jumppasaliin vähän lisälämmittelyliikkeitä, askelkyykkyjä ilman painoja ja olkapäiden pyörittelyä. Yritin samalla miettiä että mitä hittoa täällä nyt tekis!
Ajattelin käyttää apuna vähän samaa kaavaa, mitä kotonakin ja käytin enimmäkseen vapaita painoja. Laitteet tuntuivat vielä pelottavilta. Saanhan niihin kuitenkin sitten ensiviikolla opastuksen. Oikeastaan ainoa laite mitä loppupelissä käytin oli alatalja hauiksille ja se crosstrainer.

Hyvät tsemppiviestit peilissä!

Nyt sai kuitenkin käyttää isompia painoja kuin kotona ja oli mukavaa saada lisää tuntumaa lihaksiin. Vaikka teinkin suht kevyesti vielä, etten ihan naama irvessä vääntänyt (paitsi haukkareita ehkä vähän ;) ) Piti antaa vähän armoa, kun tää oli semmoinen harjoittelu kerta. Naureskelin itselleni, kun olin ottavinani hyvän painoisen tangon itselleni kyykkyjä varten, enkä meinannut saada nostettua sitä hartioitteni päälle :D Onneksi keksin ihan itse hyvän tekniikan ja kukaan ei nähnyt ;)
Jännä nähä onko huomenna yhtään enempää lihakset kipeenä. Kotitreenien jälkeen lihaskipuja ei liiemmin ole tullut enää.
Mut jes! Jäi tosi hyvä fiilis ja ens viikolla sitten uudestaan. Meillä on huomenna tiedossa lapsivapaata ja vähän hippalointia, joten tän viikon liikunnat saattoikin olla tässä. Ellen jaksa huomenna mennä lenkille.

Tämmösen kuvan löysin! Vasen kuva on noin viisi viikkoa sitten otettu Jang Su tunnilla käydessä. Huomaako mitään eroa? Muutakuin hiustenväri? ;)

- Mia