Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia