Älä tee niinkuin muut sanoo

Mä oon oikeesti nyt todenteolla kamppaillut täällä näiden ravintoasioiden kanssa, kun nyt on käynyt niin, että uskoin ottaneeni tän kuitenkin liian tosissani. Mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi tää kaikki informaatio :D Toki siis, tää on mun luonteelle hyvin ominaista ja tiedostan ongelmani, niin ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Toisaalta ärsyttää, kun samalla koen, että mun on mahdotonta ikinä löytää mitään kultaista keskitietä näissä asioissa.

Sokerittomuus alkaa tuntua mulle uskonnolta, johon en ehkä tahdo uskoa. Olkoonkin, että kyseessä olisi siinä vaiheessa tosiasioiden kieltäminen, mutta mä en halua elää loppuelämääni ilman nautintoja. Vaikka ne nyt sitten lyhentäis mun elämää, tai laittais mut alttiimmaksi joillekin sairauksille. Me kuulemma kuitenkin kuollaan kaikki joskus, niin että kumpi on pahempi, ahdistua kaikesta siitä mitä ei voi tehdä (syödä) vai olla vapaasti ja nauttia elämästä?

Vähäsen harmittaa se, että tää tuntuu oikeasti toimivan, tää sokerittomuus, fyysisesti. Mut sitten mä huomaan, miten tää ei todellakaa taida toimia näin neuroottisen ihmisen kohdalla.

Kun miettii sitä perusruokavaliota, mitä olen normaalisti noudattanut, aamupuuroineen, keskittyen lautasmallin muodostamiseen oikealla tavalla ja syöden välipalat normaalisti, niin enhän mä ole siinä kohtaa suurkuluttanut sokeria ollenkaan. Silloin kun en ole herkutellut, on käytännössä sokerini tulleet marjoista ja hedelmistä. Niitähän Irti sokerista-kirjan Sarah Wilsonkin suosittaa syömään vieroituksen jälkeen, toki harkiten. Mä en tosissaan normiarkena juo mehuja tai limppareita, käytän harvoin mitään ylimääräisiä sooseja, en syö kuivattuja hedelmiä, en käytä hilloja, enkä marmeladeja, en muroja, en myslejä/myslipatukoita, Nää asiat tulee mulle luonnostaan, mä tiedän että noi sisältää paljon ylimääräistä sokeria, enkä edes pidä niistä.
Sen minkä tajusin, niin itseasiassa multa on puuttunut jotain, nimittäin se rasva! Olen ajatellut, että saan tarpeeksi rasvaa  jos käytän margariinia leivällä tai jauhelihani on rasvaisempaa, mutta juttuhan on se, että se on sitä väärää rasvaa. Nyt kun olen tutustunut uusiin rasvoihin ja öljyihin, olen tajunnut miten vähällä käytöllä ne ovat olleet. Kaikki maitotuotteet ovat olleet rasvattomia, en ole syönyt kalaa, en lisännyt oliivi-tai muutakaan öljyä salaattiin, enkä hirveästi syönyt pähkinöitä muuten kuin kausiluontoisesti. Nyt mä olen ihastunut macadamiapähkinäöljyyn salaatin seassa, syön runsaasti pähkinöitä ja margariini on vaihtunut luomuvoihin (olen myös ajatellu oman levitteen valmistamista). Lisäksi käytössä on nyt täysrasvaiset maitotuotteet ja ihanat juustot. Ne oikeasti tuo suurta nautintoa ruokavalioon. Ei ihme, että koin oloni parantuvan jo silloin kun aloitin omega-3 tablettien syömisen. Tai sitten se on ollut vain mielen tuotosta. Mutta, en valehtele kun sanon, että ihoni on varmasti pehmeämpi, ja jopa ihonväri on muuttunut, siis mun mieheni huomautti tästä mulle :D

Sitten päästään otsikkoon ja siihen ajatukseen mitä olen aiemmin viljellyt; Mä tahdon itse oivaltaa nää jutut ja löytää oman tien! Ei pidä sokeasti tehdä asioita jonkun yhden ohjeen mukaan, vaan poimia tietoa runsaasti, kokeilla, ymmärtää ja soveltaa. Tottakai se toimii jonkun aikaa, jos sulle tehdään vaikka oma ruokavalio esimerkiksi painonpudotusta/kiinteymistä varten. Mutta mitä jää mieleen sen ajanjakson jälkeen, jos ei ota itse asioista selvää. Jokaiselle toimii eriasiat, vaikka faktat onkin faktoja, eikä niitä voi muuttaa, mutta kyse on muustakin kuin kehosta. Ihminen on kokonaisuus ja mä olen kuitenkin enemmän henkinen ihminen. En esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekevani jotain asiaa pelkästään ulkonäön takia.
 Mä haluan tehdä kokeiluja, virheitä, mä haluan muuttaa mieltäni. Vaikka mun keho ei kaipais sokeria, niin varmasti mun mielenterveys kaipaa sitä joskus. Vaikka tulisi kuinka kauhea olo.

Ja mä päädyinkin herkuttelemaan lauantaina. Ihan omasta tahdosta, ja söin sen verran kun teki mieli. Melko paljon kaikkea, oli valmistujaisjuhlien herkkuja, oli roskaruokaa ja se jatkui hieman sunnuntaina. Eikä mulle tullut kauhea olo, herkut maistuivat tosi hyviltä.
Mutta mikä tässä nyt on parasta, niin mä olen kuitenkin jatkanut tätä itseni kuuntelua. MITÄ MUN TEKEE MIELI? Ja syön sitten sitä. Ja mä tunnustelen milloin oon sitten kylläinen ja lopetan siihen. Tää kokeilu, vaikka se kestikin vain vajaan kaksi viikkoa, on ollut kyllä tosi avartava ja hyödyllinen. Tai, eihän kaksi viikkoa nyt niin lyhyt aika ole, tässä kohtaa ainakaan. Riippuu aina mihin vertaa ;)
No lisäksi mun ruokatietoisuus on avartunut ja mä tutkin tarkemmin tuotteiden ravintosisällöt, niin, että jos mä sitten syön sokeria, niin tiedänpähän kuinka paljon :D
Tuntuu taas luonnolliselta tavallaan jatkaa tätä terveellistä elämää, mutta niin, että nyt en kiellä edes "kiltisti ja hellästi" sitä sokeria,  vaan pyrin tekemään valintoja hyvinvoinnin ja fiiliksen mukaan. Äsken söin keitettyä bataattia, parsakaalia, minitomaatteja, sekä lihapullia jotka oli höystetty porkkanalla ja maissilla. Ripaus ricottajuustoa annoksen päälle, ai että! Niitä mun teki mieli.

Joten jos terveellinen elämäntapa ja muotidieetit ja suuntaukset kiinnostaa, niin ottakaa asioista selvää ja yrittäkää ymmärtää miksi jotain asiaa tehdään. Kokeilkaa, ottakaa vaikutteita, inspiroitukaa ja löytäkää oma tapa tehdä asiat. Älkääkä tehkö asioita vain yhden ihmisen ohjeiden mukaan. Älkää kuunnelko muakaan, mä en varsinkaan tiedä vielä mistään mitään ;) Mä aion pysyä elossa, kunnossa ja terveenä vaikka en aio syödä fenkolia (hyi, pahaa) enkä aio ikinä luopua maitotuotteista. (Niin varmaan, ens viikolla hehkutan maidottomuuden ilosanomaa!)

Toinen sokeriton viikkoni

Eilisten epäilyjen johdattamana mä päädyin tänään ostamaan sen Irti sokerista-kirjan jatko-osan; "Irti sokerista loppuiäksi". Kuinka dramaattista, LOPPUIÄKSI! Hui! No, kuten jo aiemmin mainitsin, niin ihan kokonaan sokerista ei tarvitse luopua, mutta ideana olisi jättää se jokatapauksessa mahdollisimman vähälle. Tässäkin kirjassa painotetaan, että kyseessä ei ole mikään dieetti, vaan lempeä kokeilu. Sellaisena aion edelleen suhtautua tähän. Eli niinä hetkinä kun ajattelen, että on järjetöntä olla ilman sokeria, (ei siis enää ikinä karkkia!), niin päädyn keskittymään tähän hetkeen ja siihen, että mun ei ole pakko jos en halua. On todella tärkeää kuunnella itseään ja oikeasti pysähtyä tunnustelemaan miltä tuntuu. Minkälainen mieliala mulla on, miltä vatsassa tuntuu, olenko väsynyt, energinen jne.. Mulla ei ole oikeasti tehnyt yhtään mieli makeaa, vaan ne karkit ja suklaat on pyörinyt mielessä sillä tavalla henkisesti. Vähän niinkuin kaipaisin niitä, vaikka ei tee mieli :D

Mulle tulee erityisen hyvä olo kun vilkaisen peiliin, koska kasvoista huomaa muutoksen, ihonväri on tasaisempi ja isoimmat näpyt ovat poissa. Muutenkin on semmoinen freesimpi olo. Jonkun verran pukkaa finniä leuka/kaula alueelle, mutta vähemmän kuin ennen ja uskon sen johtuvan puhdistumisesta. Se on yksi suuri motivaattori. 

On myös erittäin hyvä, että nyt kun keskityn tähän sokerittomuuteen, en ole oikeasti kerinnyt ajattelemaan tupakoinnin lopetusta ollenkaan, enkä ole kärsinyt tupakkahimosta ollenkaan :D Se on niinkuin mennyt tässä sivussa, ihan itsestään. Eli oli näköjään viisasta yhdistää nämä projektit. Manittakakoon, että ihan ilman nikotiinia en ole ollut, vaan olen turvautunut miehen kotona ollessa sähköröökiin jossa on nikotiinipitoista nestettä. Mun mielestä se on hyvä, ellei paras korvike tupakalle. Mutta päivät olen ilman kokonaan, eikä tuota yhtään tuskaa.

Muita positiivisuuksia pohtiessa tuli mieleen , että jos en tästä mitään muuta saa, niin ainakin paljon uusia tuttavuuksia ruokapuolella! Jääkaapissa ja kuivakaapissa on nyt kaikenlaisia "kummallisuuksia"; myskikurpitsaa, tattarijauhoa, macadamiapähkinäöljyä,

Tässä kirjan toisessa osassa syvennetään sitä tietoutta mitä ensimmäisen aikana on opittu. Vaikka ensin ajattelin odottaa pidempään ennen kuin olisin ostanut sen kirjan, niin koin tarvitsevani jo lisää infoa ja vastauksia kysymyksiini. Lisää tietoa aterioiden koostamisesta, ideoita kasvisten käyttöön. Mä olen myös surfaillut jonkun verran kirjoittajan nettisivulla/blogissa, www.iquitsugar.com ja saanut sieltä lisää vastauksia. Kauhee ku tää tuntuu jo ihan mainostamiselta, mutta minkäs sille voi :D

Toistaiseksi tää tuntuu sopivan mulle mainiosti, vaikka edelleen kamppailen sen hirvittävän ajatuksen kanssa, etten muka voisi enää IKINÄ mässäillä karkilla ja suklaalla...Mä kuitenkin toivon, että tää kokeilu vois ainakin madaltaa ( vai nostaa? kuinka se sanotaan??) mun sokerinsietokykyä. Ja toisaalta tieto lisää tuskaa, niin kuin kirjassakin sanottiin, että tämän jälkeen ei voi enää koskaan olla ajattelematta että lasillisessa omenamehua on n.10tl sokeria. Mä ajattelen tässä vaiheessa hedelmiä, esim banaania, jossa on n.4tl sokeria, huh.
Sarah kirjoittaa myös, ettei sortumista kannata pelätä, vaan se voi olla jopa hyvä asia. Siinä kohtaa huomaa varmasti hyvin sokerin välittömät vaikutukset, kun on pidempään ollut ilman. Sitä odotellessa, vielä ei ole tarvinnut sortua :)

Epäilyksen peikko

Oikein naurattaa, kun pari päivää olen tässä hehkuttanut fiiliksiä (ja viime postauksessa etenkin) että niin hyvältä ja luonnolliselta tuntuu! Niin eihän siinä kauaa mennyt kun iski ihan hirveä epäilys, että mitähän hittoa mä tässä oon tekemässä!? :D Mutta, olisihan se aivan liian hyvää ollakseen totta, jos kaikki menis helposti ja täysin ilman mielitekoja, saati hairahduksia (joita ei kyllä ole toistaiseksi tapahtunut)

Luulen, että tämän iltaisen epäuskon aiheutti hieman pitkittynyt nälkä ja sen pohjattomuuden tuntu. Kun pääsin iltapalalle kotiin, en toki himoinnut mitään makeaa, mutta kaikkea muuta mahdollista. Söinkin kaksi paahtoleipää, yhden keitetyn munan, kaksi siivua pekonia, paistettua halloumijuustoa ja miniluumutomaatteja ( Sehän oli nälkä!) Sen jälkeen jäi semmoinen tyhjyyden tunne ja iski suklaan himo, tosin tummansuklaan. Siinä sitten aloin pyörittelemään päässäni ajatuksia, että voinko oikeasti korvata sokerihimot rasvaisella ruoalla, siis tuollaisella esimerkiksi kuin tuo iltapalani? Mä olen muutenkin käyttänyt nyt tosi paljon niitä rasvaisia tuotteita, turkkilaista ja kreikkalaista jogurttia, voita, pähkinöitä, punaista maitoa kahvissa, halloumia, fetaa.... mutta toisaalta kirjan ohjeiden mukaisesti! Varsinkin nyt toisella vieroitusviikolla keskitytään rasvan lisäämiseen ruokavalioon. Määrät on vain vähän hakusessa.

Eilinen iltapala. Olen sokerin sijaan halloumijuusto koukussa :D

Mä olin hetken valmis luovuttamaan; Ei tässä oo mitään järkeä. Oon mä ennenkin syöny sokeria ja oon edelleen hengissä. Muutkin syö sokeria ja ihan hyvin ne voi!
Toisaalta olen itse voinut ihan selkeästi paremmin kuin ennen, omalla mittapuullani. Mä olen jokapäivä syönyt jotain rasvaista hyvää kirjan ohjeiden mukaisesti, ja sellaiset herkut on tuntuneet kyllä tosi hyviltä. Olen myös tehnyt ihan mahtavia ruokia koko perheelle. Olen nauttinut ruoanlaitosta oikeasti. Tällä hetkellä odotan aamupalaksi valmistuvaa chia-vanukasta, se on nimittäin niin hyvää.

Saisinko syödä tätä joka aamu? :P

Mutta pelko on, että innostus loppuu taas totaalisesti ja luovun kaikista uusista ajatuksistani. Päätän, ettei ruoalla ole niin väliä, ja mielitekoni ovat tärkeämpia ja nautinnollisempia. Palaisin kaiken tän ajatustyön ja muiden uhrauksien jälkeen vanhoihin tapoihini; Viikonloppumässäilyn kautta päivittäiseen herkutteluun.

Nousin ihmeellisen nopeasti epäilyksen kuopasta ainakin tänään. Auttoi kun juttelin asiasta ja pohdiskelin ääneen, siitä mikä tuntuu vaikealta. Tajusin kuitenkin, että eihän tässä vielä mitään hätää ole! Jatkan edelleen samaan malliin, ateria ja hetki kerrallaan, pyrkien sokerittomuuteen, siitä kuitenkaan stressaamatta. Kiltisti ja hellästi. Pitää ehkä kuitenkin pian alkaa kokeilemaan niitä terveellisiä herkkuja, raakasuklaata ja sensemmoisia ;)

- Mia

Ikinä ei olla tyytyväisiä

Tuntuu että on ajan henki olla tyytymätön itseensä, nykyiseen kuntoon tai joihinkin vartalon osa-alueisiin. Koko ajan pitää olla kehittämässä jotain. Monessa blogissa olen törmännyt näihin teksteihin, missä päivitellään esimerkiksi dieetin alkupäiviä. Eritellään kehon osat mitkä niiin laahaa jäljessä. Pakarat, olkapäät, etenkin vatsa. Ja hämmästyn nähdessäni kuvat, joissa saattaa olla normaali sporttinen typy, jolla vatsalihaksetkin erottuu, vaikka rasvaa olisikin. Elämä on jakautunut kausiin; bulkataan ja dieetataan. Etsitään koko ajan kehittämisen aiheita ja todetaan, että jonain päivänä minäkin  olen huippukunnossa!

"Hirveesti rasvaa vatsalihasten päällä!" Vai hetkinen, voiskohan sittenkin olla tyytyväinen, hyvältä näyttää! Ei muuta ku biitsille! ;)

Hetkinen, tunnistanko jopa itseni tuosta? Kesäkuntoa,  kiinteytymistä, parempia muotoja, juu niitähän me kaikki haluamme. Mutta missä vaiheessa se loppuu? Onko se ikuisesti jonkun tavoittelua, niin että oikeastaan ei ollakaan missään vaiheessa tyytyväisiä. Enkä nyt tietenkään väitä mustavalkoisesti, etteikö itsensä kehittäminen olisi hyvä asia, mutta tuntuu että vaikka ihminen olisi todella hyvässä kunnossa, niin koko ajan yritetään saavuttaa jotain enemmän. "Kyllä nää olkapäät vielä pyöristyy, pakarat piukkenee ja vatsapalikat oikeen kolisee!"

Mulla oli yksi herätyksen paikka, kun oivalsin,  että oikeasti en ole ikinä kärsinyt kummemmin paino-ongelmista, vaikka ruokavalio on ollut tasaisen epäterveellinen. Nämäkin kilot, mitä olen pudotellut, ovat olleet raskauskiloja ja vuoden aikana ne on pudonneet aikalailla itsestään. Siis oikeastaan juuri niin, etten ole asiaa paljon ajatellutkaan. Sitten kun olen taas ihan pelkästään keskittynyt kroppa asioihin, on paino saattanut junnata paikoillaan ja samalla olen saattanut hieman ahdistua. "Ei tästä kehosta saa ikinä mitään aikaseksi! "

Mä alotin tän tekstin eilen ja jatkan tänään uudestaan inspiroituneena "älä laihduta tänään"- päivästä. Vaikka painon pudotus voi jollekin joskus olla paikallaan, jos on oikeasti ylipainoa, tai on oikeasti tyytymätön itseensä, niin välillä olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Vaikka käytännössä tavoitteena olisi pudottaa painoa, niin pitäisi tajuta se, että on kuitenkin hyvä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä olisi tärkeämpää keskittyä aiheisiin jotka ei koske ulkonäköä. Keskittyisi terveelliseen ruokaan, liikkumiseen ja kaikkeen mikä tekee hyvää sulle.
Tärkeintä olisi löytää tasapaino. Ei musta tule onnellisempaa sen jälkeen kun olen tiputtanut pari kiloa. Mutta sillä aikaa kun keskityn elämään, terveellisiin valintoihin, niin pikkuhiljaa se kehokin tulee sieltä perästä. Kun olet tyytyväinen itseesi ja aikaansaannoksiisi, hehkuu se ulospäin muillekin.  Se on kauneutta, eikä koolla tai kiloilla ole väliä.

"Hei, hyvä tyyppi siellä peilissä!"  :P

Tääkin on vähän haastava aihe, koska mulla on todellakin myös niitä päiviä kun en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni. Varsinkin se vatsa on mulle alue, jonka kanssa jaksan tasaisin väliajoin tuskailla. Mutta eräänä päivänä kun jumppasin kotona, tajusin, että kun teen jotain kehollani, niin olen kaikinpuolin iloisempi vartalostani. Vaikka en siinä hetkessä muutu mihinkään, paino ei muutu, eikä raskausarvet katoa, tunnen kuitenkin olevani kauniimpi, vahvempi ja mulla on kaikinpuolin parempi olo. Vahvempi keho tarkoittaa mulle helpompaa arkea lasten kanssa ja vaikka töissä. Ja kyllä mä edelleen haluan näyttää hyvältä, kukapa ei, mutta pitää tajuta, että itseasiassa mä olen jo kesäkunnossa! Kesä puuttuu enää tästä kuviosta :)

Joten keskitytään olennaiseen; hyvinvointiin, elämään, läheisiin ihmisiin ja hehkukaa! Itseään saa kehittää,  mutta itseensä pitää olla tyytyväinen. Sä olet ainoa sinä ja sun kehos on sun ainut, vaali sitä.

- Mia

Itsensä kuuntelua

Mul on taas jatkunut nää pohdiskelut täällä hiljaisuuden aikana. On ollu hirveä motivaatio pula, niin liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen. Tuntuu että se pitkä flunssa jakso teki kyllä tehtävänsä ja aloitus on tuntunut vaikealta, vaikka nää ajatukset on koko ajan olleet taustalla.

Välillä on oikein ärsyttänyt kaikki mikä vähänkään liittyy aiheeseen. Tullut niitä tuntemuksia, että paskat jostain kesäkunnosta! Ja toisaalta hyväkin, olen nimittäin ollut hyvinkin tyytyväinen itseeni muuten, mutta liikunnallisten saavutusten menetys hirvittää. Mulla ei ole ollut mahdollisuutta palata salille ja nyt mun pitäis muka jotenkin inspiroitua kotijumpasta uudelleen. Tuntuu haastavalta. Lisäksi tuntuu että päivittäinen herkuttelu lössäyttää, niin kehon kuin olonkin!

Kumpparijumppaa, jossa kumppari katkes :D

Mutta mun motto on aina ollut, että itselleen pitää antaa armoa. Nyt mä olenkin lisännyt liikuntaa ihan pikkuhiljaa, oman fiiliksen mukaan. Omalla kehonpainolla lihaskuntoa, enemmän hyötyliikuntaa ja vähän lenkkeilyä. Niin, että kipinä syttyisi pikkuhiljaa. Ja nyt näyttää taas jo paremmalta :) haaveilen kahvakuulan ja uusien lenkkareiden hommaamisesta. On ihanaa kun jaksaa edelleen punnertaa, sitä tunnetta en halua kadottaa!

Sit mul on jälleen tuo sokeri homma kartalla :D Tällä kertaa niin, että yritän ateria kerrallaan kiinnittää huomiota siihen ja ylipäänsä parempiin valintoihin. Mut edelleen armollisesti. Muistellen tätä tän päivän hyvää oloa, kun ekan kerran pitkiin aikoihin olen koko päivän ilman ylimääräistä sokeria. Tuntuu että jo naamasta paistaa semmonen erilainen freesiys.

Tällaisella lookilla mennään :) 

Kaikesta huolimatta olen iloinen, ettei mun innostus ole hiipunut missään vaiheessa kokonaan. Mä oon tehnyt niin paljon ihan fyysistä duunia ja vielä enemmän ajatustyötä näiden terveys asioiden kanssa, että alan olla siinä vaiheessa, etten todellakaan tahdo luovuttaa. Niin paljon uutta tietoa, kokemuksia, sortumisia ja totaalista mielenkiinnon loppumista. Ja edelleen sama linja jatkuu, vaikkakin tavoitteet ja ajatukset on muuttuneet matkan varrella.

Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella vielä joku on, vaikka hiljaiseloa olenkin vietellyt! Blogilistakin lopettaa toimintansa ja sitä kautta mulla on ollu paljon katselijoita, toivottavasti tänne löytää jatkossa jotain muuta kautta :) Itse suosittelen bloglovinia seurailuun :)

 Tässä tämä tältä erää, armollista ja energistä viikkoa itse kullekin!
- Mia

Paluu

Noniin, paljon ajatuksia ja oivalluksia on kerinnyt tapahtua tämän hiljaisuuden aikana. Mulle iski reilu viikko sitten flunssa, joka kestää ja kestää. Olen siis edelleen ihan voimaton ja hirveän räkäinen. Treenitaukoakin on kerinnyt karttua kohta kaksi viikkoa ja alkaa ahistamaan, kun ei pääse liikkumaan! Syömisetkin meni sitten ihan päin häränpyllyä, koska flunssa. Olen siis unohtanut kaikki ajatukset sokerilakosta.

Mä luulen, että kroppa sanoi nyt että loma on tarpeen. En vain uskonut että tämä voisi kestää näin pitkään. Todella turhauttavaa, mutta opettavaista. Mä olen nyt sitten eilen ja tänään lähtenyt ihan uusilla aatoksilla tähän kesäkunto juttuun. Mä en tiedä, vaadinko aiemmin liikaa itseltäni, vaikka mielestäni treenit sujui hyvin, eikä tosiaan se kolme kertaa salia viikossa pitäisi olla yhtään liikaa. Voi kuitenkin olla, että kun keho rasittuu non paljon uudella tavalla, niin se on altis kaikille flunssillekin herkemmin. Mulla piti kuitenkin olla viime viikolla kevyt viikko, mutta toisin kävi ja nyt mennään jo toista viikkoa "kevyesti". Eli ilman minkäänlaista treeniä. Tänään kävin pienellä vaunulenkillä, mutta ei sekään oikein hyvältä tuntunut vielä, joten tervehtyminen saa jatkua. Toivottavasti edes tämän viikon lopussa olisin jo kunnossa ja pääsisin vaikka ihan lenkkeilemään. Ottaa todella paljon tonne korvien väliin, kun tuntuu, että keho tavallaan kaipaisi jo liikuntaa, mutta ei vaan kykene.

Tietysti, tiedosta tehneeni oikein kunnon virheen unohtaessani terveellisen ruokavalion sairastaessani. Olen vain "hemmotellut" itseäni herkuilla. Tunnustettava on myös se ikävä tosiasia, etten ole päässyt tupakoinnistakaan eroon :( Suurin syy tämän flunssan pitkittymisessä kyllä on levon puutteessa. Meillä vauveli nukkuu vielä tosi katkonaisia öitä, eikä päivälläkään voi asettua viltin alle lepäämään. Samat arjen hommat pyörii, oli kipeä tai ei. Olen siis tripla väsynyt. Tunnollisesti ihmisenä menin vielä viikonloppuna töihin. Äitinä ja entisenä yrittäjänä en aina oikein tiedä missä menee raja; milloin on tarpeeksi kipeä? En kokenut olevani niin kipeä, etten voisi töitä tehdä, mutta ei se kyllä hyvää varmasti tehnyt. Kuumetta mulla ei ole ollut missään vaiheessa.

Mutta mulla on nyt uusi suunta, enkä aio tämän takaiskun vaikuttaa ikuisesti. Koko ajan enemmän alan olla kiinnostunut yleisemmin hyvinvoinnista ja kaikki kehon ulkonäköön liittyvät jutut ovat tuntuneet toissijaisilta. En ole nyt aikoihin käynyt vaa'allakaan, ja se on tuntunut hyvältä. Voisin unohtaa koko vekottimen muutenkin. Välillä olen tunnustellut saavutettuja lihaksiani, onko ne alkaneet surkastua jo tässä toimettomuudessa, mutta mitään hälyyttävää ei ehkä ole kerinnyt tapahtua vielä. Ja pakkohan se on ajatellakin niin, että tämä on elämää, välillä sairastutaan tai tulee muita esteitä, ettei voi liikkua. Siinä kohtaa olisikin hirveän tärkeää, että jaksaisi panostaa kunnon ruokaan. Ja toisaalta, näin tavallisena ihmisenä, ei pidä ottaa ressiä siitä herkuttelustakaan.

Ja mitä tosiaan siihen sokerilakkoon tulee, niin lähdin ehkä liian kunnianhimoisesti tavoittelemaan jotain ikuista sokerittomuutta. Kuitenkin, se on melko haasteellista kenelle tahansa ja ehkä jopa turhaakin. Pitäisi enemmän pitää huolta kokonaisuudesta. Eli mulla on edelleen hakusessa sellainen tasapaino, jossain vastaan tullut 80%/20% ajattelutapa syömisen terveellisyys asteesta. Mun kohdalla se voisi just tarkoittaa sitä, että arkiruokailut yritettäisiin pitää kuosissa ja viikonloppuisin tai muissa spesiaalitilanteissa saa herkutella.

Nyt mä jatkan tätä "lepäämistä", ja palailen kyllä blogin pariin taas piakkoin :)
- Mia

Ruokaviidakko

Mun teki mieli kirjoittaa tää teksti jo eilen, kun nää syömisasiat pyöri kovasti päässä. Olin kuitenkin niin väsynyt illalla, ettei kyennyt, vaikka uni ei sitten kuitenkaan meinannut tulla ylikierrosten vuoksi. Lihakset oli kipeenä, päässä pyöri Robinin biisit ja päätä särki. Pelkäsin taas että flunssa iskee, kun meillä on mies ja pienin mies jonkunlaisessa nuhassa.

Alunperin tarkoitus oli tehdä mun eilisen päivän ruokapäiväkirja, minkä nyt siis toteutankin tässä höpinöiden lomassa. Tässä tulee se peruskaava, minkälaista ruokavaliota nyt sitten noudatetaan.

Elikkä puurolla tietysti useimmiten aloitan aamuni, pääsääntöisesti marjojen ja raejuuston kera. Eilen mukana oli mansikat ja kiiviä. Hedelmät toimii musta hyvin puuron seassa, ne tekee siitä erityisen herkkua. Musta on hyvä tehdä terveellisestäkin ruoasta mahdollisimman hyvää, niin ei tunnu niin ankeelta! Toki välillä joutuu tinkimään, käytetään pakkasesta niitä vikoja viinimarjoja ja asennoidutaan  eri tavalla, että kunhan saa ravintoa.

Lounaalla oli jauhelihakeitto. Koitin korvata perunaa kukkakaalilla, vaikka siis perunaakin laitoin sekaan. Jauhelihana ihan naudan 10% liha. Suolaa, pippuria, lihaliemikuutio.

Iltapäivällä join pari kuppia kahvia. Käytän punaista maitoa jos sitä on tarjolla. Se tekee kahvihetkestä nautinnon.

Välipalaksi perus rahkamättö.
Ennen treeniä (jalkatreeni) söin vielä ruisleipää raejuustolla. En halua ottaa riskiä, että nälkä iskisi kesken pumppauksen.

Päivällinen menikin vähän myöhään, kun kotiuduin vasta puoli kahdeksan jälkeen. Eli kahdeksan aikoihin söin ruoan. Otin raejuustoa lisäksi. Ja voi kyllä sanoo, että treenin jälkeen ruoka maistuu niiiiin  hyvältä!

Iltapala oli pakko syödä sitten jo tunnin päästä illallisesta. Mulla alkoi oikeasti olemaan jo nälkäkin uudestaan :D Rahka-kiivi-kauralese. Kiivit on nyt erityisen hyviä, joten niitä tulee ostettua ja syötyä :)

Eli siinä yksi päivä mun elämässä. Jauhelihakeittoa en ollutkaan tehnyt aikoihin ja olihan se hyvää. Melko kevyttä ruokaa kylläkin. Herkkuhimoja ei ole ilmaantunut, fiilis on ollut tosi hyvä ja tänä aamuna paino oli pompsahtanut 600g alaspäin. (Pitkään sitä oltiinkin taas samoissa lukemissa!)

Se mikä mua niin kovasti eilen illalla valvotti oli hirveet pohdinnat, että miten tässä nyt oikeasti pitäisi syödä. Informaatiota on tosi paljon tarjolla joka paikassa ja mä mielelläni otankin asioista selvää. Mä tahdon ymmärtää, että mitä mä syön ja miksi. Sitten tulee vastaan kaikkia eri vinkkejä, pää menee pyörälle kun ei nyt tiedä että pitäisikö niitä hiilareita nyt sitten vähentää jos tahdon polttaa rasvaa. Toisaalta jos ei syö hiilareita, niin sitten ei voi treenata kovaa, koska hiilareita tarvitaan lihaksen kasvatukseen. Olen pohtinut, että voisin esimerkiksi lounaalla vähentää hiilareita ja ajoittaa hiilarin syönnin treenipäiviin ja treenien ympärille. Periaatteessa laihduttaminen ja lihaksen kasvatus ei ole mahdollista samaan aikaan, mutta kuulemma aloittelijalta se onnistuu jossain määrin. Oonko mä vielä aloittelija?
Hämmentää sekin, että mitä pitää syödä missä kohtaa? Kuulemma nykyisin puuronkin voisi syödä illalla, vaikka ennen se on ollut käytännössä nounou. Tiedän että kokonaisuus ratkaisee ja päivän aikana saadut kalorit. Laihduttaminen on oikeesti tosi helppoa, sen mä olen kokenut, mutta sitten kun pitäisi laihduttaa fiksusti, ts. Ei pudottaa painoa vaan rasvaprosenttia, niin homma alkaa tuntua astrofysiikalta. Ihan ku haparoisi pimeässä :D Kun tässä mennään ihan mututuntumalla.

Toisaalta, olen tehnyt tähänkin asti ihan omin neuvoin tätä hommaa ja saanut tuloksia jotka miellyttää mua, niin enkö mä aikalailla ole oikeilla jäljillä? Hommahan on joka tapauksessa hidasta ja mulla on aikaa oppia. Mulla alkaa pikkuhiljaa vatsalihaksetkin erottua (siitä hehkutusta jossain välissä lisää;) ) joten kyllähän tuommoiset asiat kertovat oikeasta suunnasta, vaikka paino ei putoilekaan kauheella tahdilla :)

Semmoista pohdintaa tähän väliin! Miten teillä pysyy pää selvänä tässä informaatio viidakossa? Tuntuuko helpolta noudattaa ruokavaliota? Voiko nykypäivänä kukaan syödä oikein ilman pt:n kultaisia neuvoja? ;)
- Mia

Lopun alkua

Mä jotenkin vähän kerkesin pelätä tän viikonlopun aikana, että näinköhän mulla onnistuu tuo paluu arkeen ollenkaan!  On menny nääs niin överiks syömiset, ettei mitään rajaa. Mutta mulla tuli tänä aamuna luonnollinen stoppi. Mä olin jo eilen valitellut mun oloa, joka oli siis aivan kauhee. Nuutunut, väsynyt, voimaton, ahdistunut, levoton. Ja kaikki tämä epäsäännöllisen ruokailun, herkuttelun ja juomisen vähyyden vuoksi. Mä en ees tiiä miksi mun pitää aina silloin tällöin tällä tavalla käydä niinku pohjalla?  Että kuinka monta kertaa mä viel jaksan tavallaan aloittaa alusta? Miksei mulle riitä yksi herkuttelu päivä, vaan jos alan herkutella ja olen "vapaalla", niin mä vedän kaksin käsin kaikkea ja koko viikonlopun.
Toisaalta tällä kertaa tein sen tarkoituksella, että saisin paremman potkun tähän loppurutistukseen. Että mun olo olisi niin huono, että se jäisi muistiin sillä tavoin, että en tahdo kokea sitä uudestaan, ainakaan pitkään aikaan :D

Eli mun sokerilakko alkaa tänään ja kestää kahdeksan viikkoa. Katson tilanteen mukaan tarvinko neljän viikon päästä yhden herkuttelu päivän. Just luin Menaisten sivulta Linda Manuellan vinkin dieetin jaksamiseen, että pitää välillä niitä vapaa syönti päiviä, niin jaksaisi paremmin. Mutta mun kohdalla on toki nyt kyse itseni haastamisesta. Ja mä en koe olevani dieetillä, vaan pyrin syömään terveellisesti ja niin että saan parhaan hyödyn myös treenaamisesta. En mä ikuisesti edelleenkään aio olla ilman herkkuja ja normaalissa elämässä täytyykin välillä herkutella :) vaikka kerran viikossa. (Huom ei koko viikonloppua joka viikonloppu)

Mä yritän pitää kiinni mun salitreeneistä, kolme kertaa viikossa ohjelmani mukaan. Lisäten joukkoon lenkkeilyä, joko juoksua tai vaunulenkkejä. Kesää kohden voisin myös harrastaa kevyt syönti päiviä niinä päivinä kun en treenaa. Söisin esimerkiksi kevyitä smoothieita ja kasvispainotteista ruokaa :) Nälkää en aio nähdä. Veden juonnissa pyrin siihen kolmeen litraan.

Mä aion olla sopivasti itsekäs projektini suhteen, otan omat eväät mukaan jos tarve vaatii, tulen kieltäytymään kahvipullasta. Otan oman treeniaikani perhe arjessa :) Kaikki tämä sen vuoksi, että voisin paremmin ja saisin haastaa itseni tässä kesäkunto projektissa. Kyllä mä tahdon näyttää pirun hyvältä kesällä, pinnallista tai ei :) Uskon että kun saan panostaa itseeni olen parempi vaimo ja äiti myös. Olenhan saanut jo huomatakin sen.

8 viikkoa kesään! - Mia

Väsymystä pääsiäisen alla

Nyt on joku kevätväsymys tai joku vastaava iskenyt tähän mammaan. Oikein inhottaa kun tuntuu että joka päivä on vaan entistä nuutuneempi olo, enkä oikein tiedä mistä tämä nyt sitten johtuu. Toki yöunilla on tosi suuri merkitys, enhän ole vuoteen nukkunut kokonaista kunnon yötä (ihana vauvavuosi). Mutta olenhan aiemminkin ollut ihan suht virkeä, vaikka öisin olen joutunutkin heräilemään. Jossain vaiheessa mietin, että eihän mun treenitkään ole voineet olla liikaa, kuitenkin kertoja tulee viikkoon vain kolme, eli neljä lepopäivää luulisi riittävän kyllä.

Sitten katse siirtyy ruokailuun, vaikka tosiaan perus kaava on ollut kunnossa, on herkuttelu kuulunut nyt jokapäiväiseen elämään. Suklaata, siis pääsiäismunia ;) Voisiko tää siis johtua sokerista? 

Mä olen jotenkin niin vanhojen tapojen orja ja en voi kuvitella, että viettäisin perinteisiä juhlapyhiä ilman herkkuja. Jouluna syödään, uutena vuotena syödään, pääsiäisenä syödään, vappuna todellakin syödään ja jussina jos milloin syödään! Ja niinkuin nytkin, suklaamunien mättäminen on alkanut jo hyvissä ajoin! Onneksi ne on sentään olleet niitä pieniä munia ;) 

Sen lisäksi, että suklaa on kyllä maistunut, niin ruoka sitten ei ole. Tuntuu että syöminen on ollut vähän pakkopullaa. Ei nyt joka aterialla, mutta usein kuitenkin. Aamupuurot tökkii ja salaatin syöminen on väkinäistä. Puputankin ne rehut lautaselta ensin nopeasti pois, että pääsee sitten nauttimaan siitä itse ruoasta. Tänään se oli makaronilaatikko :) 

Mutta mistä tää väsymys siis johtuu? Voisinko syyttää noita säätiloja? Oikeesti on niin masentavaa, kun loskaa vaan riittää. Ulkoilu ei siis todellakaan houkuta.

Mä aion tänään skipata salin ja siirtää sen huomiselle. Mulle tulee sellainen snadi morkkis, koska oon nyt laittanut salipäivät kalenteriin ja pyrkinyt noudattamaan niitä. Se on tuntunut tähän asti hyvältä, mutta välillä pitää vähän poiketa kaavasta.
Mun on varmaan pakko alkaa henkisesti valmistautumaan taas sokerilakkoon pääsiäisen jälkeen. Sen lisäksi täytyy vain toivoa, että jossain vaiheessa pääsen myös nauttimaan kokonaisista yöunista :)

Ei voi vastustaa!

Muita samasta vaivasta kärsiviä? Onko kevätväsymys todellinen ilmiö? :)
Pääsiäismuna addiktit saa myös ilmoittautua mun tueksi! :)

- Mia 

Viikkoraportin tynkää

Viikonlopun aikana selvittiin lihaskivuista, lauantaina sain kävellä töissä sen 8 tuntia, kyllä siinä pikkuhiljaa pohkeet aukesi. Olin joko tosi reipas tai vähän hullu perjantaina, kun lähdinkin salille, vaikka olinkin ihan kuollut. Pohkeet oli tosi pahassa krampissa vielä silloinkin. Heti jos istuin pidemmän ajan oli ylöspääsy työn ja tuskan takana. Mä testailin jo torstai iltana mobilaattia,  mutta ei siitä hirveesti tuntunut olevan apua. Mies sai hieroa sen kanssa pohkeitani ja se oli kyllä aivan tuskaa!

Perjantain treeni sujui kuitenkin tosi hyvin. Oli vuorossa haukkarit ja selkä. Ja ne leuanvedot! Meni ihan ookoosti kyllä. Ekaan sarjaan jaksoin jopa 10, loput tarvittavat toistot tehdään sitten trx-nauhan kanssa. 

Olin ennemmin hieman skeptinen sen asian suhteen, että kerta viikkoon treeniä jokaiselle lihasryhmälle riittää, mutta tuon jalkapäivän jälkeen mieli muuttui :D Täytyy vain joka kerta antaa kaikkensa, niin se riittää kyllä :) 

Tämmönen hauska kuva tuli vastaan. Osu ja uppos:D

Kaikenkaikkiaan pääsin mukavasti tavoitteeseen,  eli kolme salitreeniä ja tiistaina kävin reilun puolen tunnin vaunulenkillä. Juoksua ei tähän viikkoon jaksanut tai kerinnyt, mutta otan jopa sen lauantain työpäivän liikunnasta :D Hyvin paukkui myös askeltavoitteet kun työpäivän jälkeen oli jo yli 15 000 askelta.

Illalla meitä odotti mieheni kanssa leffa ja ravintola ilta :) Viikon ruokailut sujui muuten reippahasti, mutta alkuviikon vedin joka päivä karkkia synttäreiden jäljiltä ja vielä eilen meillä syötiin itsetehtyä pitsaa ja pieniä suklaamunia :) Mut eikös se niin mene että jos perus kaava ruokailussa on kohdallaan se riittää ;)

Tässä vihdoin muutoskuvia.  Välillä siis reilu kuukausi, jotain pientä ehkä tapahtunut ;) Ryhti on ainakin parantunut, jos ei muuta :D

Kesään on nyt reilu 8 viikkoa aikaa. Olen miettinyt että miten voisin kiristää tässä hieman kesää kohti. Niinku syömisen suhteen. Riittäisikö ihan herkuton huhtikuu tms. Tuntuu vaikealta ajatella, että miten noi syömiset pitäisi hoitaa oikealla tavalla tulosten suhteen. Tietysti joku personal trainer tms voisi olla paikallaan, mutta sellaiseen ei ole mahdollisuutta satsata. Ja toisaalta en tahdo kuitenkaan syödä niin orjallisesti. Ehkä täytyy vain haalia muualta paljon tietoa. Olenhan mä nytkin saanut jo tuloksia ihan omin neuvoin :) 

Liikunta mulla on omasta mielestäni kohdallaan ja uskon lenkkien lisääntyvän kesää kohti mentäessä. Toi loskapaska ei inspaa yhtään!! Joten mieluummin teen tässä vaiheessa vain parhaani salilla. 

Pakko vielä mainita tän päivän treenistä, kun pääsin tekemään uudestaan sen itkua aiheuttaneen ohjelman. Meni paljon paremmin kyllä! Katsoin vähän painoja uusiksi, enkä lähtenyt tekemään niin kunnianhimoisesti. Kuitenkin pyrin keskittymään siihen mitä tein ja hengittämään :) Tuntui että sain paremmin tuntumaa. 

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Tasanne vaihe

Tuli sellainen olo, että nyt ei kiinnosta, ei huvita. Ei jaksa ajatella tai ruotia projektiani. Tai eniten tämä näkyy nyt puuttuvan kuukausiraportin osalta. Siihen on kaksi selkeää syytä. Toinen on se, että mitään näkyvää muutosta ei ole tapahtunut, mistä tietenkin lievä pettymys. Kuitenkin ymmärrän että viimeiset neljä viikkoa olen vetänyt "ei niin sata lasissa", joten ihmeellisiä tuloksia ei voi silloin odottaakaan. Tiedostan sen, että kun on tällä tavalla normaali painoinen ja kehollisesti suhteellisen hyvässä kunnossa, ei muutokset olekaan selkeitä. Esimerkiksi paino on pysynyt tasan samana! Muita mittoja en jaksanut edes ottaa, saati mitään edistys kuvia. 

Toki on paljon muita muutoksia joita voi huomata, ja ajattelin kirjoittaa niistä vielä erikseen. Mä luulen, että tämmöinen vaihe on ihan tarpeellinenkin. Ensimmäiset jaksot projektini aikana ovat sujuneet tosi suurella innolla ja kehitys oli alussa silmin nähtävää. Nyt kun on menty eteenpäin, uskon että suurempiin muutoksiin tarvittaisiin enemmän työtä. Pitkäjänteisyyttä. Herkutteluja ei saisi siinä vaiheessa olla joka viikonloppu, saati koko viikonlopun. Juu, vedin lauantaina puolet perhepitsasta, pienen karkkipussin ja puolikkaan keksipaketin. Ja eilen sipsiä. Ja dippiä. Eikä ole edes morkkis, miksi olisi? Ymmärsin, että herkuttelu ei vie pois kuntoa,  se ehkä hidastaa kehollisia tavoitteita,  mutta mulla ei ole kiire. Mä tajusin, että vaikka ajatus timmistä kesäkropasta on edelleen mielessä ja toiveissa, niin kyse on silti jostain ihan muusta. Oikeasti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaksamisesta. Ja mä olen luottavaisin mielin, koska vaikka mua ei nyt niin kiinnosta, niin mä olen menossa tänään salille. Ja ihan siitä syystä, että tiedän että siitä tulee hyvä olo ja se edistää mun fyysistä kuntoa. 

Hieman stressaantunut, mutta onnellinen vaimo :)

Ja mikä on suurin syy tähän tasannevaiheeseen? Mä alotin lauantaina työt. Aloitan tekemään osa-aikatyötä tässä kevään aikana, viikonloppuisin harvakseltaan. Kun on ollut yli vuoden kotona, tuommoinen muutos vaatii jo henkisesti niin paljon energiaa, että ei ole mikään ihme, että muut asiat jäävät hetkeksi taka - alalle. Lauantai vuoron jälkeen kuitenkin sai huomata, että mikä on fyysisen kunnon merkitys työssä jaksamisesta. Eli paljon oivalluksia on tullut! Mutta hyviä oivalluksia omasta mielestäni :) 

Mulla on vielä tänään ja huomenna lyhyet iltavuorot ja sitten alan keskittymään poikani synttäri juhlien suunnitteluun :) Hommat jatkuu taustalla kuitenkin, ja enköhän tule tännekin kirjoittelemaan viikon aikana :)

Hyvää maanantaita ja viikon alkua! :) - Mia 

Massurakas

Joinain päivinä tuntuu olevan koko ajan nälkä. Olen huomannut näillä päivillä olevan jotain tekemistä salin jälkeisen päivän kanssa.
Mä olen nyt tarkastellut tässä viime päivinä olojani ruoan suhteen ja etenkin masun olotiloja. Mulla oli toissapäivänä sellainen olo että olisin voinut syödä koko ajan ja mitä vain! Katselin leivontaohjelmia telkkarista, himoitsin suklaaviinereitä ja lämpimän tuoretta pehmeää vaaleaa leipää. Voilla tietysti.

Olen jokatapauksessa yrittänyt pitäytyä terveellisessä ruoassa. Ajattelen että se nälkä ja mieliteot kertovat jotain. Treenasin tiistaina kunnolla, mitäs jos en edelleenkään syönyt tarpeeksi ja kroppa huuteli vielä seuraavana päivänä, että lisää ruokaa! On nimittäin hirveän vaikeaa arvioida minkä verran sitä ruokaa pitäisi vetää. Mä syön kuitenkin joka kerralla mahan silleen sopivasti täyteen ja sitä on ainakin kuvitellut syövänsä tarpeeksi. Ennen treeniä syön pienen välipalan ja pyrin syömään kunnon ruoan hetipian treenin jälkeen. Vettäkin mulla on mennyt jopa 3 juomapullollista treenin aikana! Haluaisin kuitenkin itse löytää sen tasapainon, oppia syömään sopivassa suhteessa jaksamisen ja tavoitteiden suhteen.

Keskiviikkopäivän aamupuuro oli namia. Söin pitkään ruis- ja neljänviljan puuroa, joten kaurapuuroon palaaminen tuntuu siltä kuin söisi jotain mannanannaa aamupalaksi! Nälkäisenä päivänä tahdon kunnon ruokaa, itsetehtyä ja herkullista. Toteutin lounaalla haaveitani tämän salsakanan kanssa. Huomasinpa muuten samalla, että valkoisesta riisistä ei mun massu tykkää yhtään. (eikä xylitol pastilleista!)

Iltapäivällä mulla oli edelleen nälkä ja päädyin tekemään protskulettuja marjasurvoksen kanssa. Mä yritän siis arkena välttää herkuttelut ja korvata ne ovelasti tommoisilla "mukaherkuilla". Vaikka rahkakin mulle maistuu, niin ei se aina mene alas millään. Joskus pitää antaa himoille periks, silleen puoliksi.

Ja mitä se mun keho yritti kertoa, muuta kuin että kovaa on treenattu? Noh, pikku flunssa pukkasi sieltä eilen salin jälkeen! Mulla on myös ollut aika vauhdikasta ja vähän stressavaa arkea muutenkin tässä viime päivinä, ettei ole mikään ihme, että on nälkä :) Tällaiset asiat vaikuttavat varmasti immuniteettiinkin.
 Ja jos ynnätään nyt ajatelmat yhteen, niin treenipäivinä voisin yrittää syödä vielä vähän enemmän ja katsoa josko tarvitsen vielä palautumispäivänä isompia annoksia, tai kenties vaihtoehtoisesti jonkun lisävälipalan :)
Tänään meillä kuitenkin pidetään perheen herkkuilta, luulen että se on karkin vuoro tällä kertaa ;)

Miten muilla menee ruokamäärien kanssa, tuntuuko niiden määrittely helpolta vai haastavalta? Varsinkin jos treenaa?

- Mia

Ps. Jes nyt tää bloggeri toimii ainakin hetken!! :D

Kostean illan jälkiseuraukset

Niin ihanaa kuin olikin olla vapaalla ja pistää pitkästä aikaa (lue: ekaa kertaa puoleen vuoteen) aivot narikkaan, niin tänään on ollut pientä katumusta ilmassa. Emmä tiedä onko nyt joku ikävaikutus myös, mutta musta tuntuu että mun kroppa on ihan sekaisin sen lauantain ryypiskelyn jäljiltä.

Eli jos ajattelee, että lauantai oli se mun "herkkupäivä", jolloin olen vapaalla, enkä ajattele syömisiä tai urheilua. Sehän ei jää siihen yhteen päivään, vaan tilanne jatkuu sunnuntaina. Nukutaan pitkään, kukaan hullu ei syö krapulassa aamupuuroa ja kun nälkä iskee, se iskee niin pahasti, että tahdot syödä kaikkea ja mahdollisimman rasvaista ja suolaista. Noin niinkuin perinteisesti. Toisaalta samaan aikaan ruokahalut on menny jos on yhtään huono olo. Niinkuin mullekin kävi sen kebabin syönnin jälkeen. En sitten syönytkään mitään muuta ennen iltaa ja veden juontikin jäi varmasti vähemmälle kuin normaalisti. Iltapalan jälkeen iski omituinen huono olo ja vatsan polte. Se häiritsi lopulta mun untakin ja nukuin erittäin huonosti. Eli kaksi huonosti nukuttua yötä ja ihan omasta syystä. Enkä mä ole vielä tänäänkään kunnossa! Väsymys painaa ja vaikka tänään ruokailut on ollut kunnossa (aamupuuro maistui oikeesti uskomattoman hyvältä!), niin koko päivän on ollut sellainen lössähtänyt olo. Maha on ihan turvoksissa, raukka varmaan ihan shokissa tän kaiken jäljiltä.

No, mun "onni" on se, että tämmösiä iltoja/viikonloppuja mulla on todella harvassa :D Sen takia en mitään stressiä tästä otakaan. Tiedän että seuraava kerta on pitkän ajan päässä, puhutaan viikoista ellei kuukausista. Mutta ajatellaan että on vapaa ihminen, niinkuin siis lapseton (okei, jotkut lapsellisetkin harrastavat juomista usein ja se on mulle ihan fine ;) ), jolloin noita iltoja tulee pari kuukaudessa, ehkä useamminkin?
Mä en usko että tämä mun ryyppyilta laittoi yhtään kauemmaksi mun tavoitteita kesäkunnon tai muun hyvinvoinnin suhteen, mutta useampi kerta varmasti vaikuttaisi jo niin, että "nollaaminen" johtaa tulosten nollaamiseen.
Kyllä tää olo kertoo siitä että muutosta olen saanut jo aikaseksi. Jos mä en olis jo näin syvällä tässä hommassa, olis todella vaikeaa palata normaaliin arkeen! Ja oonhan mä siis elänyt sitä elämää joskus. Sitähän voi myöskin miettiä, voisiko noi bile illat hoitaa myös jotenkin keholle (ja mielelle) armollisella tavalla ja se voisikin olla myös hyvä haaste ;)

Noh, nää nyt on vaan mun oivalluksia ja pohdintoja, joita tuli tänään mieleen kun kirosin olojani. Mulla jäi sitten se salireissukin väliin ja se sapettaa myös. Huomenna on sitten jo ihan pakko mennä, muuten tulee semmonen morkkis että oksat pois! :D

Otetaan hommat tosissaan, muttei liian vakavasti ;) - Mia

Mielikuvien käyttö treenaamisessa

Viime lauantaina siellä Jang Su tunnilla ohjaaja painotti mielikuvien tärkeydestä harjoittelussa. (Tai tietenkin myös muilla elämän osa-alueilla)
Hän käytti vertauskuvaa, että kävelet esimerkiksi portaita viidenteen kerrokseen ja toisen kerroksen jälkeen alkaa tuntua raskaalta ja ajattelet vain sitä kuinka raskaalta se tuntuukaan. Se tuntuisi samalta kuin joku heittäisi joka askeleella lyijypainoja reppuun. Entäs jos käännät ajattelumallin ja ajattelet, että puoliväli jo, ihan kevyttä!

Mä olin itsekin käyttänyt mielikuvia aiemmin, mutta tuon tunnin jälkeen olen lisännyt niiden käyttöä. Yhtenä kertana punnertaessa (on siis mulle tosi raskaita liikkeitä), tuntui etten jaksa näitä 20 toistoa ( no oli kuitenkin jo kolmas sarja menossa ). Mä rupesin ajattelemaan, että entäs jos tässä olisikin kyse kilpailusta ja mä voittaisin miljoona euroa jos teen ne toistot loppuun. Kyllähän mä silloin jaksaisin, ihan väkisin ja sinnikkyydellä! Arvatkaa ärsyttikö kun oikeasti ei noussut enää toiston 19 jälkeen :D Oli pakko tehdä se yksi toisto vielä perään, mutta miljoona euroa jäi saamatta.

Kasvaako haba ajatuksen voimalla? 

Aloin harjoittelemaan lankkua ja sen kohdalla huomasin myös yhden päivänselvän jutun. Kuka muu tuijottaa sekuntikelloa samaan aikaan? Mä en enää, ne sekunnithan kuluu kuin hidastetussa filmissä! Laitan kyllä sekkarin pyörimään, jotta voin seurata edistymistä, mutta en enää tuijota sitä, vaan keskityn liikkeeseen. Kuuntelen musiikkia, ajattelen biisiä, laulan mukana ajatuksissani, mietin miltä mun kehossa ja lihaksissa tuntuu, hengitän. Vilkaisen kelloa; 00:52, kohta minuutti, polttaa, polttaa! Mut mä jaksan. Mä saatan joskus tsempata itteeni ihan ääneenkin! Tosin vain kotona ;) "Hyvä minä! Jes! Mä pystyn tähän! Nousee nousee!" Ja se toimii :) Ja tulee muuten hieno fiilis myös kun rikkoo edellisen ennätyksen.

Joskus siis käytän menetelmää, että oikein keskityn liikkeeseen ja tuntemukseen ja toisinaan pyrin olemaan ajattelematta itse liikettä, kipua ja tuskaa ja yritän kääntää ajatuksen muualle. Joskus saatan vaikka kyykyissä ihan miettiä sitä takapuolta mikä sieltä alkaa kuoriutumaan, kuvittelen itseni uusissa housuissa tai kesällä biitsillä. Kaikki mielikuvat sallitaan,  mikä vain itsellä toimii! Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen, mielessä on voimaa! ;)

- Mia

Tavoitteeni

Niin näitä tavoitteitaki vois olla ihan hyvä pohtia, tässä kun vielä ollaan matkan alussa. Jossain teksteissä olen vähän sivunnutkin aihetta, mutta tehdäänpä nyt ihan oma postaus sille.

Kuten aiemmin jo mainitsin, että vaikka kirjaankin mittani ja niiden muutokset ylös, en osaa niiden suhteen asettaa tavoitteita. Joskus aiemmin päämääränä oli aina saada paino tietenkin aina vain alemmas, mutta nyt viisastuneena en siihen automaattisesti tähtää. Toki mulla on mielessä jonkunlainen painon pudotus, mutta kiinteytyminen on suurempi tavoite, niin on vaikea ajatella mikä tavoite paino voisi olla. Uskon että oma hyvinvointipainoni pyörii jossain 60 kilon hujakoilla. Se on minulle myös semmoinen painoindeksin puoliväli, eli ihan varmasti hyvä lukema. Myönnän kyllä, että vanhoista ajoista johtuen mulla on paha tapa käydä lähes joka päivä puntarilla, vaikka tiedän, ettei siitä mitään hyötyä ole. Siinä voisi toki olla yksi tavoite, että saisin vähennettyä vaa'alla käyntiä kerran viikkoon tai jopa harvemmin :) Mutta ei pohdita sitä enempää, koska tahdon tosiaan pitää tän paino asian sivuseikkana. Blogiin ajattelin kirjata mitat kuukausiraportin yhteydessä.

Toinen tietenkin konkreettisesti kehityksestä kertova on sitten ihan mittanauhan lukemat, joita kirjaan ylös myös. Niitä sentään osaan olla ottamatta jatkuvasti ja olen pitänyt semmoista paria viikkoa välinä. Mutta niidenkin kanssa on vähän sama kuin tossa painossa. En osaa ajatella, että tahdon noin ja noin monta senttiä pois vyötäröltä jne. Tavallaan olen mielestäni jo "ihan hyvän kokoinen", mutta siinä päästään siihen tärkeimpään tavoitteeseen, nimittäin kehonkoostumuksen muutokseen.
Suurimmat "ongelma-alueet", mulla on nää perinteiset vatsa ja reisi-peppu osasto. Ja vatsassakin vain tietysti raskauden aiheuttamat jäljet. On mielenkiintoista nähdä, onko sille enää mitään tehtävissä vai onko alavatsani tuomittu jonkunlaiseen ikirasvaan joka ei lähde kuin kirurgin pakeilla. Mä en kuitenkaan tavoittele mitään näkyvää sixpackiä vaan jotain... Jotain! :D Kaikenkaikkiaan kehon ulkonäön kannalta olen vain utelias näkemään, mitä tästä vartalosta voi saada aikaiseksi.

On mulla muitakin kuin pinnallisia tavoitteita, tuntuu vaan, että niitä on jo kerinnyt saavuttaakin. Siis hyvää oloa, virkeyttä, jaksamista. On ihanaa kun ruoan jälkeen vatsa pysyy litteänä ja ylimääräiset turvotukset ovat vähentyneet selvästi! Se perimmäinen tavoitehan on tosiaan tehdä tästä ihan elämäntapa, että liikunta pysyisi osana arkeani, eikä tulisi enää niitä usean kuukauden laiskuusjaksoja. Toivon että tämän myötä saan lisää terveyttä elämääni, että liikunta ja hyvä ravinto tuo myös semmoista henkistä tasapainoa ja itsevarmuutta.
Sitten on muuten niitä liikunnallisia tavoitteita, että kunto kasvaa, lenkit sujuisi paremmin, painoja jaksaisi nostella enemmän. Ja ihan tän blogin kautta, että innostaisin jotakuta muuta tai toimisin semmoisena virtuaalisena tsemppaajana! Semmottista :)

Huono omatunto?

Tunteeko muut äidit tän fiiliksen? Huono omatunto oman treeniajan ottamisesta? Mä jo eilen kirjoitin niistä mun kotitreeneistä ja sen kuinka välillä teen kiertoharjoitteluna liikkeitä säästääkseni aikaa. Mistä se tunne tulee, että kun harrastaa liikuntaa useammin kuin kerran viikossa, olisi se jotenkin väärin ja pois perheeltä?
Mä kuulen päässäni kaksi ääntä yhtä aikaa, sen kuinka mulla on oikeus ottaa omaa aikaa ja tää kaikki tekee hyvää mulle ja sitä kautta koko perheelle. Samaan aikaan joku pieni ääni siellä takana potee huono omaatuntoa, kun niin itsekkäästi teen omaa juttuani, enkä vietä sitä lyhyttä aikaa perheen kanssa. Tuntuu, että välillä oikein anteeksipyydellen selittelen miehelle, että kuinka tärkeää ja ihanaa musta on liikkua ja kiittelen kuinka ihana hän on, kun hän viettää sen ajan lasten kanssa. Joo, tiedän, hullua!
Vaikka onhan se niin, että tunnen kyllä suurta kiitollisuutta sitä kohtaan, että mulla on mies joka "antaa" mun harrastaa ja sitten kuitenkin tuntuu hölmöltä, että enhän mä edes olisi sellaisen miehen kanssa joka jollain tavalla kyseenalaistaisi mun tarpeet ja oman ajan! Toki sekin voi vaikuttaa, kun ekan lapsen kanssa olin yksinhuoltajana ja mulla ei ollut tätä itsestäänselvyyttä ja osaan sitä kautta arvostaa eri tavalla.

Ajatellaanpa nyt järjellä. jos mun liikuntaan menee keskimäärin neljä tuntia viikossa ja sen vuoksi olen sen lopun ajan paljon virkeämpi ja osallistuvampi, niin eikö tää ole oikeastaan vain takaisinpäin. Pelkkää plussaa. Musta tuntuu että oon viime aikoina voinu ihan naurettavan hyvin, ja nauttinut kotiäidin roolistakin ihan eri tavalla. Ennen niin tuskalliset ulkoilut lasten kanssa on nykyisin päivän piristyshetkiä, eikä kotityötkään tunnu ylitsepääsemättömän raskailta. Ja puhumattakaan siitä, mitä tää tekee mulle naisena, vaimona ja tän parisuhteen osapuolena.

Pirtee vaimo

Asiat näkyy aina uudessa valossa kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Ehkä mäkin tän kirjoituksen myötä jätän nämä ikävät ajatukset taka-alalle ja jumppaan hyvällä omalla tunnolla. "Koska olen sen arvoinen" :D
Kuka muu tunnustaa pohtineensa tämmöisiä?

Elämän suuret nautinnot

Mulla tuli tässä jokunen viikko sitten ajatus, kun olin lopettamassa tupakan polttoa, vähensin kahvin juontia ja herkutteluakin piti rajoittaa, että mitkä on sitten mun elämän suuria nautintoja kun noita ei enää saa? Noi kaikkihan on sellaisia tosi koukuttavia ja välittömästi hyvää oloa tuottavia aineita. Harmi vaan että kaikilla enemmän tai vähemmän huonoja terveysvaikutuksia. Mutta kun aiemmin tuo kombo on kuulunut päivittäiseen elämääni, niin vaikka lopettaminen tai vähentäminen lähtee omasta itsestä, tulee jossain vaiheessa olo, millä mä korvaan nämä?
Jos alkoi liikaa ärsyttää tai oli tylsää, saattoi mennä sauhuille tai voi keittää kahvit. Kaupasta voi joka kerta ostaa pari suklaapatukkaa ja saada sen pienen hetken nautinnon. Edessä on tietynlainen tyhjyys, hetken ajan.
Tietysti tiedän kokemuksesta, että liikunta tuottaa suurta hyvää oloa, mutta se ei tapahdu ihan heti. Ekojen kertojen jälkeen saattaa olla ihan kuollut ja lihaksiin sattuu viis päivää.

Puhutaan näistä kahdesta suuremmasta paholaisesta, karkista (herkuista) ja tupakasta, koska kahvin kohtuukäyttö on kuitenkin ihan ok. Olen alkanut ymmärtää, että ne ovat valheellisia pikaisen nautinnon tuojia ja yleensä jäljelle jää morkkis ja huono olo. Useimmiten tupakka ei maistu edes hyvältä ja sitä vetää vain tavan vuoksi. Ja karkkiin on muuten vaan koukussa. Sitäkin syö monesti ihan huonoon oloon saakka ja vaikka tuntuu ettei mahdu enää yhtäkään, niin lopettaa ei voi.

Mutta pikkuhiljaa alkaa oivaltaa, että on niitä nautintoja elämässä muitakin! Tietenkin ihan se liikunnan jälkeinen olotila ja sitten se jatkuva vireystila, mikä on päällä. Ruoasta saa uudenlaisia tuntemuksia, koska ilman tupakkaa ja sokeria makuaisti toimii eritavalla. Kuuma kylpy kipeille lihaksille, ah. Enkä valehtele etteikö parantuva ulkonäkö peilistäkin tuottaisi mielihyvää ;)
Ja tietysti aion syödä välillä karkkia, mutta en päivittäin! Ja ihan varmasti tulen joskus vielä polttamaan tupakin silloin tällöin, vaikka ei pitäisi. Mutta koukusta haluan eroon!

Tänään suurta nautintoa tuotti ihanan aurinkoinen talvisää ja ulkoilu lasten kanssa! Sekä sopiva tuntuma eilisen treenin jälkeen ;) 

Ihanaa että kevät on tulossa!

- Mia