torstai 19. helmikuuta 2015

Tavoitteeni

Niin näitä tavoitteitaki vois olla ihan hyvä pohtia, tässä kun vielä ollaan matkan alussa. Jossain teksteissä olen vähän sivunnutkin aihetta, mutta tehdäänpä nyt ihan oma postaus sille.

Kuten aiemmin jo mainitsin, että vaikka kirjaankin mittani ja niiden muutokset ylös, en osaa niiden suhteen asettaa tavoitteita. Joskus aiemmin päämääränä oli aina saada paino tietenkin aina vain alemmas, mutta nyt viisastuneena en siihen automaattisesti tähtää. Toki mulla on mielessä jonkunlainen painon pudotus, mutta kiinteytyminen on suurempi tavoite, niin on vaikea ajatella mikä tavoite paino voisi olla. Uskon että oma hyvinvointipainoni pyörii jossain 60 kilon hujakoilla. Se on minulle myös semmoinen painoindeksin puoliväli, eli ihan varmasti hyvä lukema. Myönnän kyllä, että vanhoista ajoista johtuen mulla on paha tapa käydä lähes joka päivä puntarilla, vaikka tiedän, ettei siitä mitään hyötyä ole. Siinä voisi toki olla yksi tavoite, että saisin vähennettyä vaa'alla käyntiä kerran viikkoon tai jopa harvemmin :) Mutta ei pohdita sitä enempää, koska tahdon tosiaan pitää tän paino asian sivuseikkana. Blogiin ajattelin kirjata mitat kuukausiraportin yhteydessä.



Toinen tietenkin konkreettisesti kehityksestä kertova on sitten ihan mittanauhan lukemat, joita kirjaan ylös myös. Niitä sentään osaan olla ottamatta jatkuvasti ja olen pitänyt semmoista paria viikkoa välinä. Mutta niidenkin kanssa on vähän sama kuin tossa painossa. En osaa ajatella, että tahdon noin ja noin monta senttiä pois vyötäröltä jne. Tavallaan olen mielestäni jo "ihan hyvän kokoinen", mutta siinä päästään siihen tärkeimpään tavoitteeseen, nimittäin kehonkoostumuksen muutokseen.
Suurimmat "ongelma-alueet", mulla on nää perinteiset vatsa ja reisi-peppu osasto. Ja vatsassakin vain tietysti raskauden aiheuttamat jäljet. On mielenkiintoista nähdä, onko sille enää mitään tehtävissä vai onko alavatsani tuomittu jonkunlaiseen ikirasvaan joka ei lähde kuin kirurgin pakeilla. Mä en kuitenkaan tavoittele mitään näkyvää sixpackiä vaan jotain... Jotain! :D Kaikenkaikkiaan kehon ulkonäön kannalta olen vain utelias näkemään, mitä tästä vartalosta voi saada aikaiseksi.



On mulla muitakin kuin pinnallisia tavoitteita, tuntuu vaan, että niitä on jo kerinnyt saavuttaakin. Siis hyvää oloa, virkeyttä, jaksamista. On ihanaa kun ruoan jälkeen vatsa pysyy litteänä ja ylimääräiset turvotukset ovat vähentyneet selvästi! Se perimmäinen tavoitehan on tosiaan tehdä tästä ihan elämäntapa, että liikunta pysyisi osana arkeani, eikä tulisi enää niitä usean kuukauden laiskuusjaksoja. Toivon että tämän myötä saan lisää terveyttä elämääni, että liikunta ja hyvä ravinto tuo myös semmoista henkistä tasapainoa ja itsevarmuutta.
Sitten on muuten niitä liikunnallisia tavoitteita, että kunto kasvaa, lenkit sujuisi paremmin, painoja jaksaisi nostella enemmän. Ja ihan tän blogin kautta, että innostaisin jotakuta muuta tai toimisin semmoisena virtuaalisena tsemppaajana! Semmottista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti