perjantai 27. helmikuuta 2015

Kunkku fiilis!

Tänään sen tein! Menin salille ekaa kertaa. Olipas jännää, mutta ihanaa.
Kävin ostamassa kortin jo päivällä, koska siihen aikaan kun mina olin menossa, ei vastaantotto olisi ollut enää auki. Se oli vielä se helppo osuus, kunhan täytin asiakastieto lomakkeen ja vingutin korttiani. Jännitys iski vähän ennen lähtöä.
"Joko mä uskallan mennä", kyselin mieheltäkin, kun hän oli tullut kotiin ja mä olin valmiina jumppavermeet niskassa. Ja niin sitä vain mentiin.



Salilla ei siihen aikaan ollut hirveästi porukkaa, mikä oli tietysti hyvä. Tuntui ensin kuitenkin vaikealta siirtyä pukuhuoneesta salin puolelle. Bongasin vapaa crosstrainerin ja menin siihen tekemään alkulämmittelyjäni. Sitten tuntui että jämähdän siihen! Suurin osa sen hetkisistä salilla olijoista oli nuoria miehiä ja se jos mikä on pelottavaa! Miten mä uskallan tonne niiden sekaan mennä kyykkäilemään :D Ei auttanut kuin vain mennä. Menin tekemään jumppasaliin vähän lisälämmittelyliikkeitä, askelkyykkyjä ilman painoja ja olkapäiden pyörittelyä. Yritin samalla miettiä että mitä hittoa täällä nyt tekis!
Ajattelin käyttää apuna vähän samaa kaavaa, mitä kotonakin ja käytin enimmäkseen vapaita painoja. Laitteet tuntuivat vielä pelottavilta. Saanhan niihin kuitenkin sitten ensiviikolla opastuksen. Oikeastaan ainoa laite mitä loppupelissä käytin oli alatalja hauiksille ja se crosstrainer.

Hyvät tsemppiviestit peilissä!


Nyt sai kuitenkin käyttää isompia painoja kuin kotona ja oli mukavaa saada lisää tuntumaa lihaksiin. Vaikka teinkin suht kevyesti vielä, etten ihan naama irvessä vääntänyt (paitsi haukkareita ehkä vähän ;) ) Piti antaa vähän armoa, kun tää oli semmoinen harjoittelu kerta. Naureskelin itselleni, kun olin ottavinani hyvän painoisen tangon itselleni kyykkyjä varten, enkä meinannut saada nostettua sitä hartioitteni päälle :D Onneksi keksin ihan itse hyvän tekniikan ja kukaan ei nähnyt ;)
Jännä nähä onko huomenna yhtään enempää lihakset kipeenä. Kotitreenien jälkeen lihaskipuja ei liiemmin ole tullut enää.
Mut jes! Jäi tosi hyvä fiilis ja ens viikolla sitten uudestaan. Meillä on huomenna tiedossa lapsivapaata ja vähän hippalointia, joten tän viikon liikunnat saattoikin olla tässä. Ellen jaksa huomenna mennä lenkille.

Tämmösen kuvan löysin! Vasen kuva on noin viisi viikkoa sitten otettu Jang Su tunnilla käydessä. Huomaako mitään eroa? Muutakuin hiustenväri? ;)

- Mia

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea sunkin jännityksiä ja kommelluksia, kun itse just kokenu "saman". :D Mut jee, hyvä sinä! Pystyn niin samaistumaan tohon, "että mitä hittoa täällä nyt tekis!" Tai jotenkin musta tuntu molempina kertoina, että mulla pitää olla joku suunnitelma ja varasuunnitelma, mitä teen, koska muuten jäisin ihan tyhmänä vaan seisomaan ja panikoimaan, että mitä nyt voin tehdä! Haluan, että mulla on koko ajan mielessä joku, mihin seuraavaks aina siirryn. Oon iteki tässä miettiny, että joku saliohjelma ois kiva, ni uskaltais paremmin sillekin puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:) vertaistuki on tosi tärkeää; ) kyl mä uskon et kenen tahansa on helpompi mennä salille valmiin ohjelman kanssa, säästäähän siinä aikaakin :)

      Poista
  2. Eikä, tuli tästä sun tekstistä mieleen että pitäisi itsekin uskaltaa mennä taas salille... On tullut nyt lähinnä treenailtua kotona ja käytyä toiminnallisilla tunneilla ja kahvakuulatunneilla, kun ajattelin että kuntosali on vuoden vaihteen jälkeen ihan tupaten täynnä! Niin se varmaan olikin, mutta tämä syy ei taida olla enää ihan validi :D Ehkä mä sitten ensi viikolla raahaan äässini sinne... Onneksi on kymppikortti, niin se ei vanhene vielä hetkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa! :) ei muuta ku salille :) kotona treenaaminenkin on mukavaa ja ihan tehokasta, mutta kyllä mulla ainaki oli ihan eri tuntemukset kropassa ton perjantain reissun jälkeen!
      Heti huomenna uudestaan ;)

      Poista